Britneyn holhouksen uusimmat käänteet

Britney Spearsin yli vuosikymmenen jatkunut holhoustapaus on herättänyt suurta kiinnostusta ympäri maailmaa, ja niin myös täällä Suomessa. Britney on yli vuosikymmenen taistellut oikeudessa ihmisoikeuksistaan ja pyrkinyt vapautumaan edunvalvonnastaan, sekä etenkin isänsä Jamie Spearsin vallan alta.
Olen seurannut Britneyn tilannetta aktiivisesti, ja koonnut sen pohjalta lähteistetyn historiikin, joka on nyt luettavissa Musiikkiblogissa. Tässä postauksessa käsitellään suomeksi Britneyn holhouskiistan uusimmat käänteet vuodelta 2021. Aikajana edunvalvonnan alusta tähän vuoteen saakka on luettavissa alle linkitetystä postauksesta. Se käsittelee vuosia 2004-2020.
Tämä postaus kertaa merkittävimpiä käänteitä Britneyn tapauksessa faktapohjaisesti ja lähteistetysti. Lähteet on merkattu tapahtumien perään, ja linkitetty tarvittaessa. Mikäli lähteenä ovat toimineet oikeuteen jätetyt asiakirjat, on lähteeksi merkitty L.A. Court. Britneyn tapauksen logia voi tarkastella, sekä edellämainittuja oikeuden asiakirjoja ostaa Kalifornian korkeimman oikeuden Los Angelesin läänin nettisivuilla asianumerolla BP108870.
Sivustomerkinnät:
Nimetön, puutteellinen, tai varmistamaton lähde
Urasaavutukset, julkaisut, keikat, kiertueet
Erityisen tärkeä huomio
Linkit
Lisätietoa edunvalvonnan hyväksikäyttöbisneksestä Yhdysvalloista:
Muut Musiikkiblogin Britney-julkaisut:
2021
Tammikuu
— Jamie Spearsin asianajajat jättävät vastalauseet Bessemer Trust Companyn nimeämisestä yhteiseksi edunvalvojaksi Jamie Spearsin rinnalle. [L.A. Court]
— Britneyn edunvalvonta on jatkunut kolmetoista vuotta.
Helmikuu
— Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham vastustaa Jamie Spearsin vastalauseita pyytäen, että ne kumotaan. [L.A. Court]
— New York Timesin dokumentti Framing Britney Spears nähdään ensi-illassa Hulussa. [Framing Britney Spears]
— Tuomari Brenda Penny hylkää Jamie Spearsin vastalauseet koskien Bessemer Trust Companya. [L.A. Court]
— Forbes julkaisee jälleen artikkelin Britneyn varoista, jossa ihmetellään miten pienet ne ovat verrattuna muihin naispoppareihin. Britneyn edunvalvontatiimi on raportoinut hänen nettovarallisuutensa olevan vain 60 miljoonaa, siinä missä esimerkiksi Jessica Simpsonin nettovarallisuus on 110 miljoonaa. Forbes kertoo Britneyn tienanneen uransa aikana kiertueesta bruttona n. 485 miljoonaa, johon ei ole laskettu mukaan hänen Las Vegasin konserttiresidenssejään. Lisäksi Britneyn hajuvesilinjaston on raportoitu tuottavan n. 50 miljoonaa dollaria joka vuosi, ja Britneyn pesti X-Factorin tuomarina toi pöytään 15 miljoonan dollarin palkkauksen. [Forbes] [Billboard]
— Britneyn serkku ja ystävä Alli kertoo haastattelussaan NBC:lle, että Jamie Spears on uhannut hänen henkeään mikäli hän ei lopettaisi yhteydenpitoa Britneyn kanssa. [The Sun]
— Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen tekee pienen pressikiertueen, ja esiintyy mm. Good Morning Americassa ja CNN:llä.
- Mediakiertueellaan Thoreen kertoo Britneyn olleen matkalla konkurssiin edunvalvontansa alkaessa, sekä sanoo Britneyn varojen olleen tällöin vain 2,8 miljoonaa dollaria.
- Thoreenin lausunto ei kuitenkaan tosiasiallisesti pidä paikkaansa, sillä näissä varoissa ei ole laskettu huomioon Britneyn rahastoja, jotka eivät ole osa edunvalvonnan tilinpäätöstä, ja joihin Britney on siirtänyt koko omaisuutensa jo ennen edunvalvontaa. [L.A. Court]
- Pressikiertue, jossa edunvalvontaa puolustetaan, veloitetaan Britneyn varoista.
Maaliskuu
— Ingham anoo oikeudelta Jodi Montgomeryn asettamista Britneyn henkilökohtaisten asioiden pysyväksi edunvalvojaksi. [L.A. Court]
— Sekä Samuel Ingham, että Jamie Spearsin asianajajat jättävät oikeuteen anomukset palkkakustannuksiensa veloittamisesta. [L.A. Court] [L.A. Court] [L.A. Court] [L.A. Court]
Huhtikuu
— Free Britney -liike aloittaa kampanjan nimeltä Ingham End It Now. Avoimessa kirjeessään Britneyn oikeuden määräämälle asianajajalle Samuel Inghamille he kannustavat häntä laatimaan anomuksen Britneyn edunvalvonnan päättämisestä kokonaan. Kirjeessään liike vaatii Inghamia anomaan edunvalvonnan päättämistä toukokuuhun mennessä, tai liike ryhtyy vaatimaan tutkintaa hallituksen kaikilla tasoilla ”tästä vilpillisestä edunvalvonnasta, sekä kaikista yksittäisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet sen luomiseen ja ylläpitämiseen.” [Ingham End It Now]
— Lynne Spearsin asianajajat vastustavat oikeuden asiakirjoissa Vivian Thoreenin esittämiä palkkavaatimuksia etenkin mediakustannusten osalta. Asiakirjassa kommentoidaan kuinka ”Britneyn elämä on ollut aina median mikroskoopin alla ja viimeinen asia mitä holhottu toivoo, haluaa tai mistä hän hyötyy on, että hänen holhoojansa asianajaja käyttää holhotun rahoja mainostaakseen itseään samassa mediassa, joka revittelee kaikella mitä holhotulle tapahtuu.” [L.A. Court]
— Oikeuden muistiinpanoissa huhtikuun lopussa mainitaan, ettei oikeudella ole olemassa voimassa olevaa todistusta Britneyn vajaasta kapasiteetista tai toimintakyvystä (medical capacity declaration). [L.A. Court]
- Edunvalvonta voidaan pitää voimassa vain joko ammattilaisen todistuksella vajaasta toimintakyvystä (medical capacity declaration), tai vapaaehtoisena edunvalvotun vapaasta tahdosta, jolloin edunvalvotun (Britney) pitää itse todistaa edunvalvonnan olemassaololle olevan hyvä syy. Kumpaakaan näistä ei kuitenkaan ole noudatettu, sillä voimassa olevaa todistusta ei ole, ja Britney ei ole vapaaehtoisesti edunvalvonnassaan. Lääkäri Sparin vuonna 2008 laatima todistus vajaasta toimintakyvystä on kattanut vain silloisen, väliaikaisen edunvalvonnan.
- Spar ei myönnä koskaan arvioineensa tai tavanneensa Britneytä.
- Samuel Ingham jättää oikeudelle ilmoituksen, että Britney tahtoo puhua oikeudessa itse ja mahdollisimman kiireellisesti. Istunto määrätään kesäkuun 23. päiväksi. [L.A. Court]
Toukokuu
— Free Britney -liike laatii Kalifornian lakimiesliitolle valituksia siitä, että Ingham on toiminut rikoskumppanina lukuisissa epäoikeudenmukaisuuksissa koskien Britneyn tapausta, sekä on laiminlyönyt rooliaan antaen tilanteen jatkua yli 13 vuotta. [Free Britney]
Kesäkuu
— New York Times julkaisee paljastusartikkeliin otsikolla “Britney Spears Quietly Pushed For Years To End Her Conservatorship.” [New York Times]
- Britney kertoo, kuinka edunvalvonta rajoittaa hänen elämässään ihan kaikkea, kuten sitä ketä hän deittailee, kenen kanssa ystävystyy, tai minkä väriseksi hän saa maalata keittiön kaappinsa.
- Britney kuvailee edunvalvonnasta tulleen pelkkä hallitsemiskeino häntä vastaan.
- Britney kertoo kuinka edunvalvonnassa hänet on pistetty laittomasti pakkohoitoon vasten tahtoaan.
- Britney kertoo, että hänet on pakotettu esiintymään vasten tahtoaan.
- Britneyn tekemiin virheisiin vastataan äärimmäisillä rangaistuksilla, ja Britney kertoo edunvalvontaan liittyvän paljon pelkoa. Hän kertoo pelkäävänsä isäänsä, ja sanoo hänen olevan obsessoitunut hänestä ja hänen kontrolloimisestaan.
- Artikkelissa kerrataan sitä miten edunvalvonta on tarkoitettu toimintakyvyttömille ihmisille, kuten merkittävästi vammaisille, koomapotilaille, vegetatiivisessa tilassa oleville tai vanhuksille, joilla on dementia, siinä missä Britney on pystynyt esiintymään jo yli vuosikymmenen.
- Britney palasi takaisin töihin jo vuosi sen jälkeen kun hänet oli todettu toimintakyvyttömäksi, hän näytteli televisiossa, julkaisi listaykkös-albumin, ja valmistautui maailmankiertuelle.
- Artikkelissa kerrataan Jamie Spearsin historiaa verbaalisen väkivallan ja arvaamattoman käytöksen osalta.
- Jamie Spears on kutsunut tytärtään ”ravihevoseksi, jota tulisi myös kohdella sen mukaisesti.”
- Myös kiertuehenkilökunta on todistanut Jamie Spearsin verbaalista väkivaltaa, alkoholin pariin palaamista ja sopimatonta käytöstä.
- 2014 Britney kertoi oikeudelle epäilevänsä, että Jamie Spears on sortunut juomaan jälleen, ja toivoi satunnaisia alkomittauksia. Tuomari totesi tämän olevan täysin sopimatonta, ja kysyi kuka Britney oikein on vaatimaan mitään tällaista keneltäkään.
- Britney kertoo isänsä pakottaneen hänet esiintymään yli 40 asteen kuumeessa, minkä hän kertoo olleen ”yksi elämänsä pelottavia hetkiä.”
- Jamie Spears on myynyt perheen kodin, ja muuttanut asuntovaunuun, jonka on parkkeerannut varaston edustalle, joka on täynnä kallisarvoista Britney-memorabiliaa, jota on viime aikoina myös myyty netissä.
— Ennen edessä olevaa oikeudenkäyntiä, Britney soittaa 911-hätänumeroon ja raportoi itsensa edunvalvonnan hyväksikäytön uhriksi. Tieto hätäpuhelusta ei nouse vielä julkisuuteen, mutta Britney kuvataan poistumassa poliisiasemalta. [USA Today] [Radar]
— Kesäkuun 23. Britney puhuu ensimmäistä kertaa kolmentoista vuoden aikana julkisesti oikeudessa itse omasta tilanteestaan ja kokemuksistaan oikeudessa. Lue Britneyn puheenvuoro kokonaisuudessaan suomennettuna alta.
— Uusi oikeuden istunto pidetään 23. kesäkuuta, ja Britney on paikalla virtuaalisesti. Oikeudenkäynti pidetään Jamie Spearsin asianajajien vastusteluista huolimatta kokonaan julkisena. Tämä on ensimmäinen kerta 13 vuoden aikana kun Britney pääsee puhumaan tilanteestaan näin julkisesti sekä kansan, että oikeuden edessä. Puheenvuorossaan hän kertoo yksityiskohtaisesti hyväksikäyttävistä kokemuksistaan manageritiiminsä, lääkäreidensä, oikeuden määräämän asianajajansa, ja koko perheensä käsissä. [Audio] [Britneyn koko puheenvuoro suomennettuna]
- Britney pakotettiin kiertueelle 2018 uhkauksien siivittämänä. Kiertueen jälkeen Britney kaipasi lepoa, mutta hänelle ei annettu vaihtoehtoa vaan uuden konserttiresidenssin oli määrä alkaa Las Vegasissa sovitusti.
- Britney kertoo suunnitelleensa valtaosan koreografiasta, sekä opettaneensa sen tanssijoilleen. Hän kertoi, ettei ollut vaan hyvä, vaan loistava, ja johti kuuttatoista uutta tanssijaa harjoituksissa.
- Britney kertoo, että hänen manageritiiminsä oli määrännyt hänet pakkohoitoon väittäen, että hän ei ota lääkkeitään, vaikka hän oli aina ottanut lääkkeensä aamuisin kun he eivät olleet näkemässä.
- Britney kertoo kieltäytyneensä tanssiliikkeestä harjoituksissa, minkä jälkeen hänen managerinsa oli soittanut hänen lääkärilleen kertoen, ettei Britney ole yhteistyöhaluinen eikä ottanut lääkkeitään.
- Tämän jälkeen Britney oli kieltäytynyt tekemästä uutta Vegasin residenssiään, jolloin hänen lääkärinsä oli yhtäkkiä välittömästi määrännyt hänelle litiumia, ja lakkauttanut Britneyn tavalliset lääkkeet, joita hän on syönyt jo viisi vuotta.
- Britney kuvailee kuinka litium sai hänet tuntemaan itsensä humalaiseksi, eikä hän pystynyt käyttäytymään normaalisti tai keskustelemaan mistään.
- Britney kuvailee kuinka hänen isänsä 100% rakasti sitä kontrollia mikä hänellä oli, kun hän lähetti Britneyn pakkohoitoon.
- Britney kertoo ansaitsevansa muutaman vuoden tauon, jolloin voi tehdä mitä haluaa.
- Britney kuvailee kuinka hoidossa hän kävi terapiassa joka päivä kymmenen tunnin ajan, seitsemän päivää viikossa, ilman vapaapäiviä, ja ilman mahdollisuutta nähdä lapsiaan tai poikaystäväänsä, sillä hän ei saanut poistua ulos ovesta.
- Britney kertoo, että sanoessaan maailmalle videoissaan olevansa “ok ja onnellinen”, on se ollut valehtelua sekä itselleen, että muille. Britney kertoo pelänneensä, että kukaan ei uskoisi häntä, että ihmiset pilkkaisivat häntä, nauraisivat ja sanoisivat: “Hän valehtelee, hänellä on kaikkea. Hän on Britney Spears.”
- Britney kertoo olevansa shokissa ja traumatisoitunut.
- Britney kommentoi ettei voi uskoa miten Kalifornian osavaltiolla voi olla kaikki tämä jo kirjattuna oikeusdokumentteihin ilman, että he tekevät asialle yhtään mitään. Britney kertoo jo kaksi vuotta sitten vuonna 2019 kertoneensa oikeudessa nämä samat asiat, mutta ettei kokenut tulleensa lainkaan kuulluksi. Britneyn mukaan se sai hänet tuntemaan olonsa kuolleeksi, ja kuin hänellä ei olisi mitään merkitystä.
- Britney kertoo, että hänen mielestään kaikkien jotka ovat osallisena tässä edunvalvonnassa, sekä hänen manageritiiminsä, jolla oli jättimäinen rooli hänen rankaisemisessaan, tulisi olla vankilassa. Hän kertoo, että haluaisi rehellisesti haastaa koko perheensä oikeuteen.
- Britney kertoo, että mitä hän on käynyt läpi on ollut nöyryyttävää ja demoralisoivaa, eikä hän koe olevansa kenellekään velkaa jälleen uutta arviointia sen jälkeen kun hän on asuttanut ja ruokkinut tuhansia ihmisiä kiertueillaan. Britney toivoo edunvalvonnan päättämistä ilman arviointia, jossa joku jälleen kyseenalaistaa hänen älykkyytensä ja kapasiteettinsa.
- Britney kertoo, ettei tiennyt voivansa anoa edunvalvontansa päättämistä.
- Britney oli aikonut anoa oikeudelta lupaa tehdä haastattelun, jossa hän voisi kertoa mitä hänelle on tehty, sillä hänellä on oikeus käyttää ääntään ja puolustaa itseään. Britney ei istuntoon saapuessaan ollut tietoinen, että saisi tänään puhua vapaasti yleisön kuunnellessa.
- Britney kertoo, ettei ole reilua kuinka hänen oma perheensä tekee haastatteluita ja puhuu hänen tilanteestaan kaikille halukkaille medioilla samalla kun hän ei pysty sanomaan julkisesti yhtään mitään.
- Britney kertoo, että hänen asianajajansa on sanonut, ettei hän saa puhua julkisesti siitä mitä hänelle on tehty. Britney kertoo, että haluaisi mahdollisuuden valita oman asianajajansa, ja haluaisi päättää koko edunvalvontansa ilman uutta arviointia.
- Britney sanoo, että tietää, että usein ainoa syy miksi edunvalvontoja ei päätetä on se, jos huolestunut perheenjäsen ilmaisee huolensa holhottavasta – ja ottaen huomioon että koko hänen perheensä on tienannut elantonsa hänen edunvalvonnallaan 13 vuotta, hän ei olisi kovin yllättynyt jos joku heistä tulee asian edetessä sanomaan, että edunvalvonnan ei tulisi päättyä koska Britney tarvitsee apua.
- Britney kertoo, että myös Jodi Montgomery on alkanut viedä asioita liian pitkälle.
- Britney kertoo, kuinka hänet pakotetaan terapiaan hyvin julkiselle paikalla Westlakeen paparazzien keskelle, jossa he kuvaavat häntä itkien poistumassa terapiassa ja julkaisevat niitä mediassa vahvistaen negatiivista kuvaa Britneystä.
- Britney kertoo, että haluaisi vain yhden tapaamisen viikossa terapeutin kanssa suojassa kotonaan, ja kertoo naureskellen tarvitsevansa kuitenkin hieman terapiaa.
- Britney kertoo, että haluaisi jatkaa tätä puhelua tuomarin kanssa ikuisesti, koska tietää mitä on vastassa kun puhelu päättyy.
- Britney kertoo, ettei saa tavata ystäviään jotka asuvat alle kymmenen minuutin matkan päässä.
- Britney kertoo, ettei koe voivansa elää täyttä elämää. Hän kertoo, että haluaisi progressiivisesti siirtyä eteenpäin, ja rakentaa jotain todellista ja, että haluaisi mennä naimisiin ja saada vauvan, mutta hänelle on kerrottu ettei hän voi tehdä kumpaakaan edunvalvonnassa, ja ettei hänen anneta poistaa sisältään kierukkaa.
- Britneyn puheenvuoron jälkeen istunnossa aletaan ripeästi asianajajien kesken suunnittelemaan jo uutta hoitosuunnitelmaa, jonka Britney kuitenkin keskeyttää todeten, että hän haluaa hyväksyä sen ensin eikä halua enää tehdä mitään vastentahtoisesti.
- Istunto päättyy, kun Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen pyytää taukoa keskustellakseen asiakkaansa kanssa. Istunnon julkinen osuus päättyy, ja loppu istunnosta käydään yksityisenä.
— Britneyn ex-poikaystävä (joka haluaa pysyä artikkelissa anonyyminä pelätessään kostoa Spearsin perheeltä) ottaa mediassa kantaa Britneyn oikeuden määräämän asianajajan Samuel Inghamin kommenttiin siitä ettei Britney muodollisesti ole koskaan pyytänyt häneltä edunvalvontansa päättämistä. Anonyyminä pysyttelevä ex-poikaystävä kertoo, että Britney pyysi 4-5 kertaa viikossa edunvalvontansa terminoimista, mutta sai aina vastaukseksi “vain jotain hevonpaskaa.” [Page Six]
- “Ingham käytti sanaa ‘muodollisesti.’ Mitä se edes tarkoittaa silloin jos joku soittaa sinulle neljä kertaa viikossa kysyen “miten minä lopetan tämän?” Toivon, että hän haastaa kaikki heistä oikeuteen tästä. Minä voin todistaa mikäli sille on tarve.”
- “Koko perhe tienaa rahaa hänen kustannuksellaan. Hänen isänsä tienaa ainakin 200 000 dollaria vuodessa Britneyllä, samalla kun Britney saa vain 2000 dollaria viikkorahaa. Jamie on vitun luuseri. Ainoa asia mitä hän on ikinä tehnyt on pyörittää jotain smoothiekauppaa tai jotain, ja sekin ajautui konkurssiin. Ilman Britneyn rahoja, hänellä ei olisi mitään.”
- Anonyymi ex-poikaystävä kertoo, että Britneyn assistentit vakoilivat heitä ja kantelivat tapahtumista takaisin Jamielle. Hän myös lisäsi, että jopa häntä itseään rangaistiin jos hän teki, tai edes ehdotti jonkin sellaisen asian tekemistä Britneyn kanssa, mistä edunvalvontatiimi ei pitänyt. Ex-poikaystävä ei kuitenkaan halunnut kuvailla kuinka häntä oli rankaistu, pelkonaan, että se paljastaisi hänen identiteettinsä.
- Hän myös kertoo, että aikana jona hän seurusteli Britneyn kanssa, Britneyllä ei ollut valtuuksia käyttää omaa Instagram-tiliään.
Heinäkuu
— Nimettömät lähteet kommentoivat julkisuuteen, että ryhmä tunnettuja julkisuuden henkilöitä olisivat perustamassa rahastoa Britneyn vapauttamista varten. Rahaston takana huhutusti seisovat ainakin Madonna, Paris Hilton, Katy Perry, ja Christina Aguilera. [Mirror]
— Free Britney -liike julkaisee kattavan kaavion Lou Taylorin yrityksistä. [Kaavio]
— The New Yorker julkaisee paljastavan artikkelin Britneyn edunvalvonnasta otsikolla ”Britney Spears’s conservatorship nightmare”, ja artikkelia on ollut kirjoittamassa mm. tutkiva journalisti Ronan Farrow, joka on aikanaan paljastanut myös Harvey Weinsteinin tapauksen. [The New Yorker]
- Britney on puheenvuoroaan edeltävänä päivänä soittanut 911-hätänumeroon raportoidakseen itsensä holhoushyväksikäytön uhrina. Kaliforniassa hätäpuhelut ovat normaalisti julkisia, mutta kyseinen puhelu on salattu käynnissä olevan edunvalvontakiistan vuoksi.
- Edunvalvonnan alkaessa ja perheen keskustellessa sen toteuttamistavoista, Jamie Spears on hyvin vahvasti korostanut omaa valtaansa edunvalvonnassa. Useat todistajat ovat kuulleet Jamie Spearsin usein karjuen aggressiivisesti; ”MINÄ OLEN BRITNEY SPEARS!”
- Perheystävä Jacqueline Butcher kertoo myös kuinka Jamie Spears on painostanut Britneytä pudottamaan painoa, haukkunut häntä lihavaksi, sekä sylki lentäen karjunut päin Britneyn naamaa kuinka hän on huora ja kamala äiti ja, että hän ei saisi enää tavata lapsiaan ellei tottelisi.
- Artikkelissa kerrotaan myös Britneyn yrityksistä saada yhteyttä ulkomaailmaan, kuten kirjeestä jonka hän luovutti Andrew Gallerylle vuonna 2008, ja siitä kuinka hänen managerinsa sisko salakuljetti hänelle puhelimen kuntosalin saunassa.
- Britneyn kanssa työskennellyt tuottaja kertoo kuinka ennen valoisa Britney muuttui hiljaiseksi ja vaisuksi, ja loppuaikoina hänet vietiin jo suoraan äänityskoppiin eikä hänen annettu sosialisoida studion muiden ihmisten kanssa.
- Britneyn elämä on ollut niin suojattua, että vasta Paris Hiltton opetti Britneytä käyttämään Googlea.
- Artikkelissa kuvaillaan minkälaisella rutiinilla Britneyn bisnes, PR ja sosiaalinen media pyörii ilman Britneyn itsensä osallistumista.
- Britneyn poikaystävän läheinen ystävä ja meikkitaiteilija Maxi kommentoi, että Britneyn edunvalvojat saavat lopulta päättää ketkä ovat Britneyn ystäviä, saisiko hän mennä naimisiin tai saada lapsia, sekä rinnasti tilanteen ”Handmaid’s Tale -sarjan tyyppisiin juttuihin.”
- Eräs vammaisten oikeuksiin erikoistunut asiantuntija kertoo artikkelista lisää siitä, miten edunvalvontabisnes on todella bisnes Yhdysvalloissa, ja kuinka se saadaan pyörimään.
- ”Holhottu eristetään ja lääkitään, jotta he pysyvät hiljaa. Sillä aikaa varat likvidoidaan. Jos holhottu on edunvalvonnassa toimintakykyinen, se saadaan näyttämään siltä, että se on edunvalvonnan ansiota. Mutta jos holhotulla on vaikeaa, se on myös todiste siitä, että edunvalvonta on tarpeellinen. Jos holhottu pääsee pois edunvalvonnastaan ja hänellä on vaikeuksia tai kriisejä (minkä todennäköisyys kasvaa sen jälkeen kun on ollut pitkään käytännössä täysin voimaton), niin sekin vahvistaa argumenttia edunvalvonnan puolesta. Jos Britney pääsee vapaaksi, niin katsokaapa vain, ensimmäinen virhe mitä hän tekee, niin kaikki tulevat sanomaan ettei sitä olisi koskaan tapahtunut jos hän olisi vielä holhouksessa.”
— Britneyn poikaystävä Sam Asghari julkaisee Instagramissaan klipin Britneyn I Wanna Go -musiikkivideosta, jossa Britney haistattelee kaikille lehdistötilaisuudessa. [I Wanna Go]
— Jamie Lynn tiedottaa julkaisevansa 2022 kirjan nimeltä “I Must Confess: Family, Fame, and Figuring it Out.” Saatuaan valtavan määrän kritiikkiä jälleen Britneyn nimellä ratsastamisesta kirjan nimi vedetään pois netistä, ja kustantamo tiedottaa julkaistun nimen olleen virheellinen ja keskeneräinen. [People]
— Jamie Spears syyttää oikeuden asiakirjassa Jodi Montgomerya Britneyn tekemistä väitteistä, ja kertoo itse vain suojelleensa Britneyn hyvinvointia kolmentoista vuoden ajan. Jamie Spears kertoo ettei ole vaikuttanut Britneyn elämään enää kahteen vuoteen ollessaan nykyään enää vastuussa Britneyn varojen edunvalvonnasta, ja vaatii tutkintaa Britneyn tekemistä väitteistä. [L.A. Court]
— Jodi Montgomery syyttää oikeuden asiakirjassa Jamie Spearsia Britneyn kurjista oloista otsikolla “Ms. Spears haluaisi isänsä poistuvan, mutta hän ei suostu.” Montgomery kertaa asiakirjassa kuinka ironista on, että Jamie Spears tahtoo edunvalvonnan nyt noudattavan Britneyn toivomuksia, kun ei ole ollut mikään salaisuus, että Britneyn toive on ollut saada isänsä ulos elämästään jo vuosia. Asiakirjassa myös huomautetaan kuinka Jamie Spears ei ole ollut kertaakaan kolmentoista vuoden aikana ollut valmis luopumaan kontrollista. [L.A. Court]
— Jodi Montgomery hakee oikeudelta lupaa velottaa Britneyn piikkiin 24/7 turvamiehet itselleen määrittelemättömäksi ajaksi, arvioiden kulujen olevan jopa 50 000 dollaria kuukaudessa. [L.A. Court] [Good Morning America]
— Bessemer Trust -pankki irtisanoutuu heille suunnitellusta roolistaan Britneyn varojen yhteisenä edunvalvojana. [New York Times] [L.A. Court]
- Bessemer Trust oli suunniteltu valvomaan varoja yhdessä Jamie Spearsin kanssa Britneyn halutessa isänsä ulos edunvalvontansa vallasta.
- Oikeuden asiakirjassa yritys toteaa, että heille oli kerrottu Britneyn edunvalvonnan olevan vapaaehtoinen, ja Britneyn suostuneen Bessemer Trustin rooliin yhteisedunvalvojana. Britneyn kesäkuun puheenvuoron jälkeen on kuitenkin tullut ilmiselväksi, että edunvalvonta ei ole vapaahtoinen, vaan Britney selkeästi haluaa sen päättyvän.
— Britneyn pitkäaikainen manageri Larry Rudolph irtisanoutuu. [CNN]
- Larry Rudolph tiedottaa itse irtisanoutumisestaan lehdistölle. Tiedotteessaan hän kommentoi, ettei ole koskaan ollut osa edunvalvontaa tai sen toimintaa. Kesäkuun puheenvuorossaan Britney kuitenkin mainitsi hänen manageritiimillään olleen suuri rooli hänen rankaisemisestaan edunvalvonnassa.
- Larry Rudolph lisää ettei ole kommunikoinut Britneyn kanssa kahteen ja puoleen vuoteen sen jälkeen kun Britney kertoi jäävänsä määrittelemättömälle työtauolle.
- Hän lisää saaneensa myös kuulla, että Britney on ilmaissut tahtonsa jäädä virallisesti eläkkeelle, jonka lehdistö uutisoi laajalti Britneyn virallisena kantana.
— Britneyn asianajaja Samuel Ingham, sekä hänen valitsemansa neuvonantaja Loeb&Loeb irtisanoutuvat. [L.A. Court] [Forbes]
- Samuel Ingham on toiminut Britneyn oikeuden määräämänä asianajajana edunvalvonnan alusta lähtien. Hän on tienannut Britneyn edunvalvonnalla n. kolme miljoonaa dollaria.
- Samuel Ingham on edunvalvonnan aikana mm. verrannut Britneyn toimintakykyä koomapotilaaseen, mutta toisaalta myös viitannut häneen “korkean toimintakyvyn holhottuna.”
- Britney on lausunnossaan kesäkuussa oikeudessa kertonut Inghamin neuvoneen häntä olematta kertomaan kenellekään kokemuksistaan ja kohtelustaan edunvalvonnassaan. Lisäksi Britney kertoi oikeudelle, ettei hän ollut tietoinen siitä, että voisi anoa edunvalvontansa päättymistä, mikä on herättänyt julkisessa keskustelussa kysymyksiä siitä, kuinka Ingham ei ole kolmentoista vuoden aikana kertaakaan yrittänyt ajaa sitä mitä hänen asiakkaansa on eniten tahtonut.
— Lynne Spears kannattaa Britneyn oikeutta valita oma asianajajansa Inghamin irtisanoutuessa roolistaan. Dokumentissa samalla kerrataan Britneyn puheenvuorossaan tekemiä vaatimuksia, ja Lynne Spears kertoo Britneyn olleen jo vuosia täysin toimintakykyinen, eikä koe 13 vuotta sitten pystytetyn edunvalvonnan olevan enää tarpeen. [L.A. Court]
— Myös ACLU – vammaisten oikeuksien organisaatio jättää oikeuteen vetoomuksen sen puolesta, että Britney saisi valita oman asianajajansa. Vetoomuksen on allekirjoittanut yhteensä 27 muuta ihmisoikeusjärjestöä. [ACLU -asiakirja] [ACLU-asiakirja]
— Jodi ehdottaa GAL:ia, tietynlaista oikeuden määräämää asianajajaa, joka auttaisi Britneytä asianajajansa valitsemisessa. [L.A. Court]
— Madonna julkaisee Instagramissaan julkaisun, jossa kommentoi Britneyn tilannetta. [CNN]
- “Antakaa tälle naiselle hänen elämänsä takaisin. Orjuus lakkautettiin kauan sitten! Toivon kuolemaa ahneelle patriarkaatille, joka on tehnyt tätä naisille jo vuosisatoja. Tämä on ihmisoikeusrikos. Britney, tulemme vapauttamaan sinut vankilasta!”
— Huhutaan, että Britney olisi valinnut itselleen uuden asianajajan Mathew Rosengartin – entisen liittovaltion syyttäjän, joka on erikoistunut mm. julkiseen korruptioon. Tuomarin tulee kuitenkin hyväksyä Rosengart Britneyn uudeksi asianajajaksi virallisesti seuraavassa oikeuden istunnossa. Rosengart on kesäkuussa LinkedInissä kommentoinut Britneyn puheenvuoroa oikeudessa ”kiinnostavana, ja oikeutettuna lausuntona.” Rosengart on aiemmin työskennellyt mm. Madonnan kanssa, joka on juuri aiemmin puhunut Britneyn puolesta omassa somessaan.
— Edunvalvonnan viimeisimpien kuluvaatimusten mukaan Britneyn tapauksen asianajajien kuluja on kertynyt maksettavaksi 1,5 miljoonaa vain edellisestä lokakuusta lähtien, yhdeksässä kuukaudessa. Kaikkien osapuolien asianajajakulut maksetaan Britneyn varoista. [L.A. Court]
— Framing Britney -dokumentti saa kaksi Emmy-ehdokkuutta.
— Britneyn tapaus innoittaa demokraattipuolueen senaattoreita Elizabeth Warrenia ja Bob Caseyta vaatimaan kongressilta tarkempaa tietoa Yhdysvaltojen holhousjärjestelyistä. Tällä hetkellä liittovaltion hallitus kerää paljon tietoa edunvalvontajärjestelyistä, mutta kerätty tieto pidetään salassa. [Teen Vogue]
— Helsingin Sanomat uutisoi siitä kuinka Britneyn edunvalvontatapaus on muuttamassa Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmää. [Helsingin Sanomat]
— Republikaani Jason Smith tekee uuden lakialoitteen Britneyn tilanteen inspiroimana, nimeltään The Circus Act. Lakialoitteen on inspiroinut Britneyn oikeudessa jakama kokemus siitä, kuinka hänen edunvalvontatiiminsä ei anna hänen poistattaa kierukkaa kehostaan, vaikka hän itse haluaisi lapsia. [Fox News]
— Britneyn seuraavaa oikeuskäsittelyä edeltävinä päivinä annan Ylelle haastattelun koskien Britneyn tapausta, ja sen merkityksellisyyttä. [Yle Areena]
— Britneyn tapausta käsitellään oikeudessa. Free Britney -aktivistit saapuvat mielenosoitukseen oikeustalon edustalle. Istuntosalissa paikalla olevalle medialle ja kansalaisille myönnetään lupa raportoida istunnosta, mutta kaikki äänittäminen on kielletty, ja kaikilta saliin paikalle saapuvilta ihmisiltä kerätään pois puhelimet. [L.A. Court]
- Huom. oikeuteen ei ole vielä jätetty transkriptiota tästä istunnosta, eli kaikki tästä oikeudenkäynnistä kerrottu on toistaiseksi istuntosalista raportoineiden medioiden ja kansalaisten kertomaa.
- Britneyn valitsema asianajaja Mathew Rosengart on saapunut oikeuteen, ja toiveena on, että hän saisi edustaa Britneyn asianajajana jatkossa. Hän perustelee oikeudelle, että Britneyllä on Yhdysvaltain perustuslain viidennen- ja kuudennen lisäyksen mukainen oikeus, sekä myös erinäisten muiden lakipykälien mukainen oikeus valita oma asianajajansa. Hän lisää, että vaikkei lailla olisi edes mitään tekemistä asian kanssa, hän uskoo arvokkuuteen sekä itsemääräämisoikeuteen.
- Rosengart kommentoi myös, että Britneyn kesäkuun puheenvuoro oikeudessa todisti, että hän on enemmän kuin toimintakykyinen, sekä ehdottaa, että erinäisten palkkakustannusvaatimusten ja muiden vetoomusten käsittelyä lykättäisiin, ja sen sijaan oikeudessa keskityttäisiin siihen mikä on Britneyn intressien mukaista.
- Myös Britneyn lääkäritiimi on sitä mieltä, että on Britneyn intressien mukaista poistaa Jamie Spears edunvalvonnasta. Lukuisat osallistujat ovat sitä mieltä, että Jamie Spearsin astuminen alas roolistaan Britneyn edunvalvojana ratkaisi monia Britneyn huolia, mutta Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen vastustaa tätä kiihkeästi ja kertoo, ettei Jamie Spears ole valmis toimimaan näin ainakaan näillä näkymin.
- Tuomari Brenda Penny myöntää Britneylle luvan valita oma asianajajansa. Britneyn kuullaan itkevän puhelimessa, kun päätös tehdään. Tämä on ensimmäinen kerta kolmeentoista vuoteen, kun Britney saa oikeuden mukaan valita itse asianajajansa, tai ylipäätään ketään omassa tiimissään. Britneyn itkiessä tuomari Brenda Penny mainitsee, että on ok jos Britney haluaa ottaa hetken vetääkseen happea, johon Britney vastaa ”Ei! Jos oikeustuomioistuin ei näe, että tämä on rääkkäystä, en tiedä mikä on.”
- Britney kertoo tuomarille, että hänelle on jatkuvasti kerrottu, että jos hän suoriutuu hyvin kiertueella, häntä hyväksikäyttävä edunvalvontatiimi päästäisi hänet vapaaksi edunvalvonnastaan, mutta näin ei koskaan käynyt. Hän kertoo oikeudelle, että haluaa haastaa isänsä oikeudeen edunvalvonnan hyväksikäytöstä. Britney haluaa nostaa syytteet ja vaatii, että Jamie Spearsista aloitetaan kunnollinen tutkinta. Britney kertoo, kuinka edunvalvontajärjestelmä on mahdollistanut hänen isälleen mahdollisuuden pilata hänen koko elämänsä.
- Britney kertoo, että hänen edunvalvontatiiminsä tavoite on ollut saada hänet tuntemaan itsensä hulluksi, ja lisää, että mikä todella ajoi hänet eniten hulluksi oli tajuta, että koko hänen perheensä ei koskaan välittänyt hänestä. Britney kertoo uskoneensa, että ainoa syy minkä hän keksii sille, että hänen perheensä on kohdellut häntä näin on, että he ovat yrittäneet tappaa hänet. ”Kaikki mikä minussa on vialla, on heidän syytään.”
- Jamie Spearsin asianajaja Vivivan Thoreen kommentoi, että Britney valehtelee, tai muistaa kokemuksensa väärin, ja pyytää oikeutta tutkimaan Britneyn syytöksiä. Hän vertaa Britneyn lausuntoja hysteriaan, mikä herättää oikeudenkäynnin jälkeen julkisuudessa kritiikkiä termin misogynistisen historian vuoksi.
- ”Naisten hysteriaa” on terminä historiallisesti käytetty diskreditoimaan, vaientamaan, sekä laitostamaan naisia vuosisatoja. Ekstriimeimmissä tapauksissa toimintakykyisiä, seksuaalisia naisia on hysterian nimissä lukittu pakkohoitoon mielisairaaloihin tai pakotettiin kohdunpoistoon. [Wikipedia]
- Britneyn uusi asianajaja Mathew Rosengart vastustaa Thoreenin kommentteja kiivaasti, kertoo pitävänsä hänen ehdotuksiaan kuvottavina, ja muistuttaa, että kaikkien tulisi olla paikalla palvelemassa Britneyn parhaita intressejä, eikä puhdistamassa kenenkään muun mainetta. Rosengart kommentoi, että ei halua olla epäkunnioittava tuomioistuinta kohtaan, mutta uskoo, että oikeus ja Britneyn edunvalvontaan osallistuneet tahot ovat käyttäneet sopimattomia keinoja muuttaakseen edunvalvonnan väliaikaisesta pysyväksi, ja hänen lakifirmansa tulee tutkimaan asiaa. Rosengartin yksi erikoisosaamisalue on julkinen korruptio.
— Oikeustalon edustalla Britneyn uusi asianajaja Mathew Rosengart kommentoi istunnon jälkeen, että Jamie Spears tulisi poistaa edunvalvojan roolistaan, sillä se on holhotun intressien mukaista. Hän kertoo, että he tulevat työskentelevään aggressiivisesti ja pikaisesti sen eteen, sekä kyseenalaistaa miksi Jamie Spears on edes osallisena koko edunvalvonnassa. Rosengartin tuominen Britneyn oikeustaisteluun, sekä hänen päätöksensä kommentoida asiaa medialle on merkittävä käänne Britneyn tapauksessa myös siksi, että ensimmäistä kertaa edunvalvontatiimi ei pysty yksin puskemaan yksin narratiiviaan julkisuuteen, vaan Britneyllä on vihdoin riippumaton, itse valitsemansa edustaja, joka ajaa hänen etuaan.
— Seuraava oikeuden käsittely määrätään käytäväksi 29. syyskuuta.
— Yle julkaisee aiemmin antamastani haastattelusta myös audio-uutisen, jossa on haastateltu lisäkseni siivilioikeuden professoria, sekä edunvalvonnan asiantuntija Urpo Kangasta. Hän kommentoi, että olisi itse valmis liittymään tähän vapauttakaa Britney -liikkeeseen, sillä suomalaisen edunvalvontaoikeuden asiantuntijan silmin tapauksessa on ylitetty kaikki ne suojeluperiaatteet, jotka edunvalvontaan kuuluu. [Yle Areena]
- ”Tuntuisi kummalliselta, että henkilö joka on romahduksen jälkeen kyennyt kasaamaan itsensä, levyttämään ja kiertämään kiertueella, olisi edelleen edunvalvonnan tarpeessa. Koko systeemin idea on maailmanlaajuisesti aivan sama; tarkoitus on suojata ihmistä, eikä alistaa.”
— Britneyn Instagram-tilille ilmestyy edunvalvontaa kritisoivia postauksia, ja tilillä käytetään ensimmäistä kertaa #freebritney-tunnistetta. Tilille ilmestyy satunnaisesti edunvalvontaa kritisoivia julkaisuja, joista osa kuitenkin nopeasti poistetaan, tai niiden kuvatekstit vaihdetaan.
— Jamie Lynnin ja Britneyn Instagram-tilit julkaisevat vuorotellen julkaisuja piikitellen toisiaan.
— Jamie Lynn poistaa 66 kuvaa Instagram-tililtään.
— UK Culture -lehden mukaan Britneyn isä tarkistaa onko Britneyllä jalassaan alushousuja, ennen kuin hän esiintyy julkisuudessa. [UK Culture]
— Britneyn entinen henkivartija antaa haastattelun, jossa kertoo Britneyn tiimin lääkinneen häntä jatkuvasti hyvin vahvalla lääkityksellä, Britneyn purskahtaneen usein kyyneliin isänsä vuoksi, ja että Britneyn piti pyytää isältään lupa kaikkeen mitä hän halusi tehdä. [Mirror]
— Britney kuvataan ajamassa autoa poikaystävänsä Sam Asgharin kanssa. Asghari myös julkaisee Instagramiinsa videon, jossa pari kuuntelee autossa Britneyn Lonely-kappaletta, ja Britney laulaa mukana hyväntuulisena samalla kertoen kuinka ylpeä on kyseisestä biisistään. Samalla Britney bongattiin myös Starbucksin drive-inissä, ja tarkkaavaisimmat huomasivat myös hänen nimettömässään mahdollisen kihlasormuksen. Britney on aiemmin For The Record -dokumentissaan kertonut, että on viimeksi tuntenut olonsa vapaaksi, kun sai ajella paljon autollaan, sekä tämän vuoden oikeuden puheenvuoroissaan puhunut myös siitä kuinka haluaisi voida ajaa autolla poikaystävänsä kanssa. Tämän vuoksi on spekuloitu, että Britneyn uusi aiemmat puheenvuorot oikeudessa, sekä hänen uusi asianajajansa olisivat kenties jo johtaneet tiettyihin helpotuksiin hänen edunvalvontasa osalta. [Page Six] [Mfit] [For The Record]
— Kaliforniassa nousee esiin FREE-lakiehdotus Britneyn tapauksen innoittamana. Ehdotuksen tarkoitus olisi poistaa valtaa edunvalvontatilanteista hyötyviltä sukulaisilta ja läheisiltä. Näennäisesti edunvalvottujen etua ajava lakiehdotus antaisi kuitenkin todellisuudessa vain enemmän valtaa virallisille edunvalvojille, minkä vuoksi Free Britney -liike laajalti torjuu koko lakiehdotuksen. [Good Morning America] [CNBC]
- Esimerkiksi Britneyn tilanteessa kyseinen laki olisi vain vaikeuttanut tilannetta, sillä se olisi todellisuudessa antanut enemmän valtaa Andrew Walletille, Jodi Montgomerylle, Samuel Inghamille, sekä Bessemer Trustille.
- Free Britney -liike on laajalti sitä mieltä, että tilannetta ei välttämättä vaadita korjaamaan uusia lakeja, sillä myös Britneyn tapauksessa on ollut jo olemassa lakeja joiden olisi pitänyt häntä suojella, mutta niitä ei ole noudatettu.
— Britneyn ystävän Lance Bassin aviomies Michael Turchin on jakanut Twitterissä kokemuksensa siitä, kuinka vahvasti Britneyn edunvalvontatiimi kontrolloi Britneyn puhelimen käyttöä. Hänen mukaansa tiimi vaihtoi Britneyn puhelinnumeroa jatkuvasti, minkä lisäksi myös Britneyn puhelimesta hänen ystäviensä numeroita vaihdettiin vääriksi niin, että Britney ei saisi yhteyttä ystäviinsä ja luulisi heille viestitellessään heidän sivuuttavan hänen yhteydenottonsa. Hän myös toteaa Britneyn tiimin kertoneen heille, sekä muille Britneyn ystäville jatkuvasti valheita Britneyn tilanteesta, minkä vuoksi moni Britneyn ystävä ei ole puhunut tilanteesta aiemmin. [Independent]
— Britneyn pitkäaikainen agentti ja ystävä Cade Hudson kommentoi Britneyn tapausta ensimmäistä kertaa pitkästi Instagram-julkaisussaan. [ET]
“Olen pitänyt suuni kiinni yli 12 vuotta Britneystä, tarpeeksi on tarpeeksi. Sen jälkeen kun olen saanut tuhansia tappouhkauksia, ja tuntemattomat ovat heittäneet päälleni vettä kertoen, että aivopesen häntä – Britney, minä aion nyt avata suuni. Meillä kaikilla on ollut ongelmamme elämässämme nuorina aikuisena, mutta tämä on mennyt liian pitkälle. Mukaanlukien minä itseni (selkeästi). Britney, jota syytettiin joistain virheistä uutena äitinä 26-vuotiaana, kun hänellä oli satoja kameroita naamansa edessä päivittäin dokumentoimassa hänen jokaista virhettää, asetettiin edunvalvontaan? Seksismiä parhaimmillaan.
Tämä rikkoo jonkun perus ihmisoikeuksia, jotka on otettu nyt pois. Olen pitänyt suuni kiinni, sillä olen pelännyt menettäväni työni hänen agenttinaan, sekä urani, jota olen rakentanut 15 vuotta, sen vuoksi minkälaisia uhkailuja olemme saaneet mieheltä… Tiedämme kyllä keltä, mutta en edes mainitse hänen nimeään. Olen virallisesti kyllästynyt olemaan hiljaa. Minä tunnen Britneyn, oikean Britneyn. Britneyn, joka viettää joulua perheeni kanssa. Britneyn, joka opettaa vapaaehtoistyönä tanssitunteja vähäosaisille lapsille. Britneyn, joka toi lahjoja joka kerta kun hän kävi kylässä. Britneyn, joka hyppää seisomaan käsillään rannalla. Britneyn, joka soittaa vain kysyäkseen miten minulla menee. Koko järjestelmä ja yhteiskunta petti hänet. Hänen uusi asianajajansa on parhaista parhain ja tietää, että työ on vasta alkanut, mutta se on edistystä. Se on kaikki mitä voimme pyytää toistaiseksi kunnes voimme ryhtyä tositoimiin. Haluan vielä lisätä pari asiaa, yksi ihminen joka on ollut hänen elämässään (edelleenkään en lainmukaisesti voi nimetä ketään) on myös vaiennettu Britneyn tiimin toimesta. Te vaientajat tiedätte kyllä ketkä olette. Tällä ihmisellä on ollut parhaat aikomukset sydämessään. Vaikka ihmiset eivät näkisi sitä nyt, se tulee paljastumaan. Te, joiden pitäisi huolestua, tekin tiedätte ketkä olette. Tämän järjettömyyden täytyy loppua, ja paranemisen alkaa. Luoja tulee maksamaan noille ihmisille omalla tavallaan. Joten ensimmäistä kertaa koskaan, sanon julkisesti #FREEBRITNEY
Aika saada paras ystäväni takaisin. @Britneyspears on sinun aikasi – maailma kuuntelee ja on sinun puolellasi. Maailma TARVITSEE sinun vapautuvan.
Ja niille, jotka aikovat “tulla perääni” – pliis rauhottukaa ja älkää. Tarpeeksi vaientamista.”
— Alle kaksi viikkoa aloitettuaan Britneyn asianajajana, Mathew Rosengart jättää oikeudelle 127 sivuisen anomuksen Jamie Spearsin poistamisen puolesta. [L.A. Court]
- Asiakirjassa pohjustetaan kuinka yli 13 vuoden ajan Britney on ollut edunvalvonnassa, joka etenkin Jamie Spearsin läsnäollessa on kasvanut enenevissä määrin toksiseksi, eikä enää yksinkertaisesti mitenkään kestäväksi.
- Asiakirjassa todetaan, että Jamie Spears on myös syyllinen lukuisiin väärinkäytöksiin sen lisäksi, että hän on riisunut tyttärensä arvokkuuden, autonomian, ja tietyt fundamentaaliset oikeudet. Asiakirja painottaa, että tähän, sekä koko edunvalvonnan terminoimiseen saatetaan palata vielä myöhemmin, mutta tämä anomus ei koske vielä näitä asioita, vaan pelkästään Jamie Spearsin poistamista tilanteesta ja edunvalvojan roolistaan.
- Anomuksessa viitataan Forbesin aiemmin julkaisemaan artikkeliin, ja siihen miten vakavia kysymyksiä herää siitä kuinka “shokeeraavan pienet” Britneyn varat näennäisesti tällä hetkellä ovat.
- Asiakirjassa kerrataan kuinka Jamie Spearsillä on tällä hetkellä vetämässä hakemus saadakseen Britneyn varoista kompensaatiota työstään asianajajien kanssa koskien julkisuutta, mediaa, sosiaalista mediaa, sekä kompensaatiota siitä, että hän “jatkuvasti yrittää parhaansa pysyäkseen kärryillä nykyajan musiikista, mainostuksesta ja viihdebisneksestä.”
- Uusien kuluraporttien mukaan Britneyn varoista on myös velotettu yli 530 000 dollaria, yli 650 tuntia “media-asioihin” viimeisen kahdeksan kuukauden aikana. Yhdistettynä muihin kuluihin, kustannukset nousevat yhteensä n. 1,5 miljoonaan dollariin. Free Britney -liike on kritisoinut kuluja vahvasti etenkin ottaen huomioon, että edunvalvontatiimi on perustellut mediakustannuksia “edunvalvonnan puolustamisella”, minkä ei nähdä tällä hetkellä palvelevan Britneytä. [L.A. Court (jäljennös)] [L.A. Court]
- Lisäksi Jamie Spears on maksanut lukuisille tiimeille täynnä kalliita asiajajia, jotta he edustaisivat häntä ja edunvalvontatiimia, mukaanlukien niitä toimintoja, jotka ovat suoraan vastaan Britneyn omia toivomuksia.
- Sen lisäksi, että Jamie Spears on vähintään vuodesta 2009 saakka maksanut itselleen Britneyn varoista palkkaa 16 000 dollaria kuukaudessa, sekä 2000 dollaria toimistotilan kustannuksiin, hän on maksanut itselleen myös 1,5 % prosenttiprovisiota koskien Britneyn esiintymisiä. Näiden provisiotieninkien määrä on vähintään 2,1 miljoonaa dollaria. Lisäksi hän tienasi provisiopohjaisesti 2,95 % Britneyn Femme Fatale -kiertueelta, tienaten siitä arviolta 500 000 dollaria. Rosengart muistuttaa, että vaikka on yleistä managereiden, agenttien ja muiden alan ammattilaistan tienata prosenttiosuus artistin tuloista, Jamie Spears ei ole mitään edellämainituista, vaan Britneyn edunvalvoja.
- Rosengart muistuttaa, että Jamie Spears ei ole ammattilainen bisnes- tai talousmanageri, vaan on itse hakeutunut konkurssiin jo 1998 epäonnistuneiden bisnesviritelmiensä vuoksi. Asiakirjassa huomautetaan, että Jamie Spearsin tulisi kannustaa tyttärensä tahtoa korvata hänet talouden ammattilaisella.
- Asiakirjassa muistutetaan, että Britneyn lääkäritiimi on myös ollut sitä mieltä, että edunvalvotun parhaaksi olisi, että Jamie Spears astuisi alas roolistaan edunvalvojana. Tätä ovat tukeneet myös Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery, sekä Britneyn äiti Lynne Spears.
- Jodi Montgomeryn oikeuden lausunnossa todetaan, että hänen mielestään Jamie Spearsin poistaminen roolistaan edunvalvojana on kriittistä Britneyn henkisen terveyden, sekä muutenkin hyvinvoinnin kannalta.
- Lynne Spears kuvailee Jamie Spearsin mikroskooppisen tarkkaa kontrollia Britneystä, sekä korostaa Jamie Spearsin palkanneen urheiluvalmennukseen erikoistuneen lääkärin, joka määräsi Britneylle täysin asiattoman lääkereseptin, ja pakotti Britneyn kirjautumaan kuntoutuskeskukseen vasten tahtoaan. Hän kertoo kuinka Britneyn ja Jamie Spearsin ihmissuhde on täynnä pelkkää vihaa holhotun puolelta, ja kuinka Jamie Spearsin kontrolli on uuvuttavaa ja kauhistuttavaa.
- Lynne Spears myös kuvailee Jamie Spearsin väkivaltaista välikohtausta Britneyn pienten lasten kanssa “kuvottavaksi ja anteeksiantamattomaksi”, ja kertoo sen “ymmärrettävästi tuhonneen kaiken mitä ikinä olikaan jäljellä heidän välisestä suhteestaan ennen sitä.”
- Lynne Spears kertoo hakeutuneensa mukaan edunvalvonnan asianoimaseksi vuoden 2018 tiimoilla kriisitilanteessa, jossa epäili ettei tuolloin edunvalvonnassa hoidettu asioita Britneyn parhaaksi, ja hän uskoo asian olevan näin edelleen.
- Asiakirjassa kuvaillaan kuinka Britney on selkeästi ollut hyvin eri paikassa elämässään jo vuosia verrattuna hänen tilanteeseensa 13 vuotta sitten. Asiakirjassa kuvaillaan myös Britneytä poikkeukselliseksi tienaajaksi, ja kerrataan hänen urasaavutuksiaan edunvalvonnan aikana: neljä albumijulkaisua, satoja konsertteja, jotka ovat tuottaneet satoja miljoonia dollareita. Lisäksi Britney on sekä harjoitellut konsertteihinsa neljä päivää viikossa, että myös opettanut koreografioita 16 tanssijalleen harjoituksissa.
- Huolimatta Britneyn äärimmäisen korkeasta toimintakyvystä, sekä merkittävästä tienaamisesta muille, Britneyllä ei ole ollut mitään päätäntävaltaa tai kontrollia siihen mitä sopimuksia hänen puolestaan on sovittu, ja mitä ne sopimukset vastuuttaisivat hänet tekemään.
- Asiakirjassa kerrataan Britneyn kesäkuun lausuntoa oikeudessa, ja painotetaan etenkin sitä kuinka aina Britneyn kieltäytyessä esiintymisistään tai tietyistä tanssiliikkeistä, tiimi raportoisi, että hän on yhteistyöhaluton ja tarvitsee uuden lääkityksen tai hoitoa. Asiakirjassa myös huomautetaan kuinka aikuista edunvalvottua ei voi pakoittaa vasten tahtoaan pitämään yllä suhdetta isäänsä huolimatta siitä ovatko Britneyn esittämät kommentit edunvalvonnan väärinkäytöstä paikkansapitäviä vai ei.
- Asiakirjassa myös huomautetaan, että vaikka edunvalvontaan on viitattu “vapaaehtoisena”, on oikeus nyt kuullut Britneyn kesäkuun lausunnon ja sen, että hän ei ollut itse edes tietoinen koko tänä aikana, että voisi anoa edunvalvontansa päättämistä.
- Edunvalvontaa on kuvailtu myös ainutlaatuiseksi sen vuoksi, että Britney on selkeästi korkeasti toimintakykyinen yksilö. Rosengart kertaa asiakirjassa kuinka Britney on demonstroinut koko maailmalle toimintakykynsä tehdessään musiikkia ja esiintyessään ympäri maailmaa, tuoden iloa faneilleen, sekä lukuisia työpaikkoja ja tuloja lukuisille muille, ja on nurinkurista, että hän edes on ollut 13 vuotta tässä edunvalvonnassa, jonka kuuluisi ylipäätään olla aina viimeinen oljenkorsi.
- Rosengart kuitenkin uudestaan huomauttaa, että tätä, tai mahdollisia väärinkäytöksiä Jamie Spearsin osalta ei kuitenkaan käsitellä nyt tässä anomuksessa, vaan nyt käsitellään yksin Jamie Spearsin poistamista Britneyn varojen edunvalvonnan roolista, sekä hänen korvaamistaan lisensoidulla ammattilaisella, jonka läsnäolo edunvalvonnassa ei vaikuta raskauttavasti Britneyn hyvinvointiin.
- Asiakirjassa myös huomautetaan, että Britneyn vaatimuksen, todisteiden, sekä Jodi Montgomeryn, Lynne Spearsin, ja Britneyn lääkäritiimin suositusten valossa Jamie Spearsin tulisi astua alas pestistään edunvalvojana huolimatta siitä onko hän suoriutunut sen pyörittämisestä hyvin tai huonosti.
- Rosengart kuvailee Britneyn suhdetta isäänsä niin rikkinäiseksi, että he eivät ole edes puheväleissä, eikä Britney toivo minkäänlaista vuorovaikutusta hänen kanssaan, sen tuntuessa tarpeettoman stressaavalta Britneylle, joka on oikeudessakin todistanut pelkäävänsä isäänsä monista syistä. Asiakirjassa kerrataan myös kuinka Britney ei aio palata uransa pariin tai esiintyä enää niin kauan kun hänen isänsä on vastuussa siitä.
- Rosengart viittaa asiakirjassa myös Jamie Spearsin asianajajan Vivian Thoreeneen kommentteihin oikeudessa koskien Britneyn lausunnon kyseenalaistamista, ja huomauttaa, että mikäli Jamie Spears aikoo ryhtyä minkäänlaisiin oikeustoimiin Britneyn lausunnon tiimoilta, hänen tulisi tietää, että mitään siihen liittyvää ei tulla maksamaan Britneyn, edunvalvotun varoista.
- Asiakirjan mukaan Britney haluaa nimetä Jason Rubinin korvaamaan isänsä position edunvalvonnassaan.
— Jamie Spearsin erottamista käsittelevä joulukuulle suunniteltu istunto aikaistetaan käsiteltäväksi jo seuraavassa syyskuun istunnossa, yhdessä muiden Britneyn tapauksen asialistalla olevien anomuksien kanssa. [L.A. Court]
— Nimetön lähde, joka kertoo toimivansa lähellä Britneyn tapausta, kommentoi medialle, että Rosengartin suunnitelma on palkata ensisijaisesti Jason Rubin korvaamaan Jamie Spears Britneyn varojen edunvalvojana, jotta Rubin voisi ryhtyä tutkimaan varojen käyttöä kuluneiden vuosien aikana. Myös Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery tukee Jamie Spearsin korvaamista Jason Rubinilla. Lähteen mukaan niille, jotka ovat hyväksikäyttäneet Britneyn varoja, voi langeta myös vankeusrangaistuksia. Britney on tienannut miljoonia, jotka puuttuvat kirjanpidosta, rahojen olinpaikastakaan ei ole tietoa, eivätkä edunvalvontatiimin asianajajat ole tarjonneet vastauksia varojen puuttumisen suhteen. Lähde kommentoi kuinka Jason Rubin aikoo tutkia asiaa ja sitä minne rahat ovat kadonneet, sekä lisää ettei edunvalvoja saa käyttää edunvalvotun varoja kuin pankkiautomaattia. [The Sun]
Elokuu
— Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeudelle kiireellisen anomuksen koskien Jamie Spearsin edunvalvonnasta poistamisen aikaistamista. Hän anoo asian käsittelyä syyskuun sijaan jo elokuussa, elokuun 23. päivä, tai aivan viimeistään 5. syyskuuta. [L.A. Court]
- Anomuksessa Rosengart kirjoittaa, että jokainen kulunut päivä on jälleen yksi päivä vahinkoa Britneylle ja Britneyn varoille, joka olisi ollut vältettävissä.
- Asiakirjassa viitataan aiemmin jätettyyn 127-sivuiseen anomukseen ja lausuntoihin, jossa kaikki muut osalliset ovat olleet sitä mieltä, että Jamie Spearsin osallisuus edunvalvonnassa on Britneyn terveyden ja hyvinvoinnin vastaista, ja että hänen ripeä poistamisensa, tai vähintäänkin välitön erottaminen on kriittistä tässä ratkaisevassa vaiheessa.
- Asiakirjassa muistutetaan Britneyn kesäkuun puheenvuoron “usein painajaismaisia olosuhteita hänen 13-vuotisen edunvalvontansa aikana, jota on johtanut hänen isänsä Jamie Spears.”
- Rosengart huomauttaa, että mikäli Jamie Spearsilla todella olisi parhaat intentiot tyttärensä suhteen, ja hän asettaisi ne itsensä edelle, hän irtisanoutuisi, tänään. Hän painottaa, että vaikka kahden kuukauden odotus (asia oli tarkoitus käsitellä syyskuun lopussa) ei kenties vaikuta merkittävältä suhteutettuna tähän kolmeentoista vuoteen, Britneytä ei pitäisi pakottaa enää traumatisoitumaan, menettämään yöuniaan, ja kärsimään enempää. “Jokainen päivä merkitsee.”
- Asiakirjassa viitataan myös siihen kuinka Jamie Spears on maksanut Britneyn varoista lukuisille kalliille asianajajille, jotta he edustaisivat häntä, vasten Britneyn toiveita. Esiin nostetaan etenkin lähes 1,5 miljoonan dollarin lakikustannukset aikaväliltä lokakuu 2020 – kesäkuu 2021, mukaanlukien “shokeeraavat ja täysin selittämättömät” puolen miljoonan dollarin mediakustannukset.
- Asiakirjassa kerrotaan myös kuinka Jamie Spears vastusti Britneyn toivomusta heinäkuun lopussa lähteä lyhyelle lomalle, kieltäytymällä luovuttamasta matkaan rahaa Britneyn omista, kovalla työllä tienatuista rahoista. Rosengart kommentoi, että vaikka Jamie Spears lopulta luovuttikin rahat ja suostui matkaan, se että hän on ylipäätään vastustanut aikuisen tyttärensä lyhyttä, ansaittua lomaa tässä vaiheessa hänen elämäänsä kertoo siitä miksi tämä anomus pitäisi käsitellä kiireellisesti.
- Lisäksi asiakirjassa kerrotaan Jamie Spearsin törkeästi ylimaksaneen Britneyn vanhalle bisnesmanagerille Lou Taylorille sekä hänen yritykselleen Tri Starille, sallien Tri-Starin nostaa kohtuuttomia summia Britneyn varoista ilman Britneyn lupaa.
- Asiakirjassa viitataan myös New Yorkerin “Britney Spears’ Conservatorship Nightmare” -artikkelin väitteisiin siitä kuinka Lou Taylor ja Tri-Star historiallisesti hyväksikäyttävät edunvalvontajärjestelmää taloudelliseksi hyödykseen.
- Rosengart ehdottaa, että vaikka oikeus ei pystyisikään käsittelemään tätä anomusta aikataulurajotteiden vuoksi, oikeuden pitäisi silti erottaa Jamie Spears välittömästi tehtävistään, sillä viivästyminen hänen poistamisestaan edunvalvonnassa ei ole Britneyn edun mukaista, ja aiheuttaa lisävahinkoa Britneylle ja hänen varoilleen.
— Jamie Spears jättää oikeuteen vastalauseensa hänen erottamisestaan sekä erottamisen käsittelyn aikaistamisesta syyskuulta. [L.A. Court]
- Vaikka asiakirja on otsikoitu Jamie Spearsin vastalauseena hänen erottamiseensa, heti asiakirjan ensimmäinen otsikko toteaa kuitenkin, ettei Jamie Spears vastusta käsittelyn aikaistamista.
- Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen kyseenalaistaa, että mikäli Jamie Spearsin erottaminen on niin kiireellistä ja kriittistä kun Britneyn asianajaja Mathew Rosengart on anomuksessaan tuonut esiin, miksei hän anonut sitä heti heinäkuun istunnossa.
- Thoreen perustelee, että Rosengartin jättämä anomus on tarpeeton eikä sille ole mitään perusteita, mutta mikäli syyskuun istuntoa aikaistetaan, Jamie Spears ei kuitenkaan vastusta sitä.
- Asiakirjassa Vivian Thoreen myös painottaen toteaa, ettei Jamie Spearsin erottamiselle tai kiirehtimiselle ole mitään perusteita, ja sen vaatiminen on “äärimmäisen asiatonta.” Hän kuvailee Jamie Spearsin toimintaa edunvalvojana ihailtavana ja uskollisena.
- Jamie Spears ja hänen asianajajansa esittävät väitteen, että Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery, sekä silloinen oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham olivat todellisuudessa ne tahot, jotka kirjasivat Britneyn hoitolaitokseen vuoden 2019 alussa.
- Jamie Spears kertoo asiakirjassa saaneensa 9.7.2021 puhelun Jodi Montgomerylta, jossa hän ilmaisi huolensa Britneyn käytöksestä, ja henkisestä hyvinvoinnista. Montgomery oli Jamie Spearsin mukaan pyytänyt Jamie Spearsin apua näiden asioiden hoitamisessa, ja he olivat keskustelleet potentiaalisen 5150-pidon järjestämisestä uudelleen. Samalla he olivat puhelimessa keskustelleet yhdessä Britneyn oikeudessa tekemästä lausunnosta.
— Jamie Spears ja hänen asianajajatiiminsä jättävät oikeuteen vastalauseen Britneyn anomukseen koskien hänen erottamistaan edunvalvonnasta. Jamie Spears kertoo olevansa valmis astumaan alas edunvalvojan roolistaan kun aika on oikea, kun siihen on laadittu sopiva suunnitelma, ja kun tietyt kirjanpidot ja viimeisin tilinpäätös on saatu sopivalle mallille. Sen jälkeen hän kertoo olevansa sopivassa asemassa astuakseen sivuun. [L.A. Court] [NBC] [FOX News] [CNN] [New York Times]
- Oikeuteen jätetyssä asiakirjassa kerrataan Britneyn tarvinneen apua 13 vuotta sitten ollessaan kriisissä ja avun tarpeessa sekä henkisesti, että emotionaalisesti. Asiakirjassa kerrotaan kuinka häntä saalistettiin taloudellisen hyödyn vuoksi, ja miten Jamie Spears riensi pelastamaan tyttärensä suojellakseen häntä.
- Asiakirjassa kerrotaan kuinka Britneyn uusi asianajaja Mathew Rosengart on jättänyt oikeudelle anomuksen Jamie Spearsin irtisanomisesta liian hätäisesti, ja että hänen olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa arvioidakseen edunvalvonnan kokonaishistoriaa ymmärtääkseen mitä faktuaalisesti on tapahtunut.
- Asiakirjassa käytetään myös useampi sivu (n. 7 sivua) Britneyn äidin, Jamie Spearsin ex-vaimon Lynne Spearsin kritisoimiseen. Mielenkiintoista on myös, että asiakirjassa kritisoidaan sitä kuinka Lynne Spearsin Louisianan kartano, jossa hän asuu, sekä kaikki siihen liittyvät kodinhoitomaksut, viikottaiset siivoojat ja ylläpito maksetaan Britneyn varoista. Niihin kuluu n. 150 000 dollaria vuosittain, eli ne ovat jo maksaneet jopa lähes kaksi miljoonaa kaiken kaikkiaan. Tämän esiin nostaminen ja kritisointi Jamie Spearsin osalta on erikoista, sillä juuri Jamie Spears on se joka on vastuussa Britneyn varojen käytöistä, ja on täten hyväksynyt nämäkin maksut.
- Vivian Thoreenin mukaan ei ole mitään oikeita perusteita Jamie Spearsin erottamiseen, sillä hänen toimintansa Britneyn edunvalvojana on ollut ihailtavaa ja uskollista.
- Asiakirjassa kommentoidaan, että Britney, Britneyn äiti Lynne Spears, sekä Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery ovat kaikki kaikki valehdelleet lausunnoissaan tapahtumien kulusta.
- Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen viittaa asiakirjassa jälleen Britneyn lausuntoihin valheellisina väittäminä ja toteaa, ettei ole mitään oikeita syitä poistaa Jamie Spearsia edunvalvonnasta, mutta ettei Jamie Spears kuitenkaan usko, että julkinen oikeustaisto hänen tyttärensä kanssa palvelisi Britneyn parhaita intressejä, joten hän on valmis tekemään yhteistyötä Britneyn uuden asianajajan Mathew Rosengartin ja oikeuden kanssa varmistaakseen sulavan siirtymän uuteen edunvalvojaan.
- Asiakirjan päätteeksi Thoreen kommentoi, että Jamie Spears on valmis astumaan alas kun aika on oikea, mutta siirtymän tulee olla järjestäytynyt ja siisti.
- Asiakirjan päätteeksi Jamie Spears pyytää oikeutta kuitenkin eväämään hakemuksen hänen erottamisestaan Britneyn varojen edunvalvojan roolista.
— Britneyn entinen taustalaulaja Kelly Clinger kertoo Twitter-tilillään antaneensa lausuntonsa omista kokemuksistaan Britneyn lakitiimille tukemaan Britneyn kertomusta. Clinger lupaa kertovansa julkisesti kokemuksistaan enemmän heti kun saa asianajajaltaan sille suostumuksen. Hän kertoo, että hänelle on toistaiseksi neuvottu, että hänen lausunnollaan on vähemmän painoarvoa mikäli mitkään sen yksityiskohdat päätyvät julkisuuteen ennen kuin ne jaetaan oikeudessa. Clinger toteaa, että toisin kuin monet muut, hän tietää etteivät NDA-sopimukset (vaitiolovelvollisuus) koske rikollisen tai laittoman toiminnan paljastamista oikeudessa. Clinger työskenteli Britneyn taustalaulajana muutamia kuukausia jo vuonna 1999. [Twitter] [Twitter] [Twitter]
— Britneyn entinen taustatanssija Valerie Moise myös kertoo Instagramissaan tukevansa Britneyn vapautumista ja Britneyn olevan hänen ajatuksissaan. Hän kertoo tehneensä parhaansa edistääkseen Britneyn tilannetta, muttei erittele asiaa sen kummemmin. [Instagram-story, poistunut]
— Britney päätyy otsikoihin koskien välikohtausta työntekijänsä kanssa. [Page Six] [Page Six] [Ventura County]
- Britneyn asianajaja Mathew Rosengart kommentoi tilannetta koskevan uutisoinnin olevan ylimitoitettua, sensaatiohakuista juorulehtisisältöä.
- Myöhemmin nimettömät lähteet kertovat medioille, että välikohtaus koski Britneyn koiria. Lähteiden mukaan Britneyn koirien hoitaja oli vienyt kaksi Britneyn koiraa eläinlääkäriin, eikä koskaan tuonut niitä takaisin kotiin, minkä vuoksi Britney vaati vastauksia koskien koiriaan. Britney oli soittanut poliisille muutama päivä myöhemmin raportoidakseen koiransa varastetuiksi, mutta poliisien saapuessa paikalle, Britneyn turvatiimi oli kertonut heille, ettei Britney sittenkään halua raportoida varkautta poliisille. Viikkoa myöhemmin välitilanne puhelimen kanssa oli synytynyt, kun Britney oli epäillyt koirien hoitajansa lähettäneen kuvia hänen huonovointisesta koirastaan Jamie Spearsille. Siitä syntynyt väittely johti siihen, että Britney pyyhkäisi puhelimen pois työntekijänsä kädestä.
- Britneyn työntekijä raportoi asian Venturan läänin poliisille pahoinpitelynä.
- Syyskuussa poliisi päättää tutkinnan siihen, ettei aio nostaa mitään syytteitä Britneytä vastaan. Läänin asiamies Erik Nasarenko tiedottaa Venturan läänin virallisilla nettisivuilla, ettei Britneytä kohtaan aiota nostaa mitään syytteitä koskien tapahtunutta välikohtausta. Hän tiedottaa, että ilmoitus on tutkittu läpikotaisin Venturan läänin seriffin toimistolla, eikä siitä aiota nostaa syytteitä sen vuoksi, ettei löydy todisteita siitä, että rikos olisi tapahtunut, eivätkä Britneyn työntekijä tai hänen puhelimensa ole kärsineet vahinkoa.
- Lisäksi tiedotteessa vahvistetaan, että poliisit olivat saapuneet Britneyn kotiin kun heidät oli soitettu paikalle. Britneyn taloudenhoitaja oli raportoinut, että hän oli ajautunut väittelyyn Britneyn kanssa koskien hänen koiriensa hoitoa, ja tämän väittelyn aikana Britney oli väitetysti läpsäissyt puhelimen pois hänen käsistään. Taloudenhoitajan mukaan hänen puhelimensa näytönsuoja oli vahingoittunut. Taloudenhoitajalla ei ollut näkyviä vammoja tapahtuneesta.
— Radarin lähteiden mukaan Britneyn asianajaja Mathew Rosengart suunnittelee lisäävänsä lakitiimiinsä Kyle Freenyn, joka on erikoistunut rahanpesuun ja talouden arvioimiseen. Kyle Freeny oli mm. mukana 19 syyttäjän lakitiimissä, joka tutki Venäjän sotkeutumista Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin. [Radar] [Lähde]
- Liikehdintä Rosengartin lakitiimissä on jälkiseurausta siitä, kun aiemmin suunnitellun Jason Rubinin lisäämisestä Britneyn tiimiin peräännyttiin. Rubinia ei nähty sittenkään sopivana Britneyn tiimiin sillä hän ei halunnut kohdistaa parrasvaloja itseensä. Hän myös kommentoi toivovansa, että hänen irtisanoutumisensa näyttäisi esimerkkiä Jamie Spearsille ajatella hänen tyttärensä parasta ja suunnata kohti edunvalvonnan päättämistä.
- Lisäksi somessa oli kyseenalaistettu Rubinin aiempaa, muihin edunvalvontoihin liittyvää, potentiaalisesti epäilyttävää toimintaa. Rubinin suunniteltiin ottavan koppia Jamie Spearsin roolista Britneyn varojen edunvalvojana, mikäli Jamie Spears suostuisi astumaan alas roolistaan.
— Yhdysvaltojen oikeusministeriö tekee päätöksen, ettei tutki Britneyn tapauksen ihmisoikeusrikkomusta. Oikeusministeriön ihmisioikeusjaosto kertoo arvioineensa tilanteen ja päätyneensä siihen, ettei aio tutkia tapausta enempää. He kommentoivat saavansa tuhansia ilmoituksia ihmisoikeusrikkomuksista joka vuosi, ja painottavat ettei heillä ole resursseja suoraan tarttua jokaiseen niistä. [Yhdysvaltojen Oikeusministeriö, asianumero #94490-HGN]
— USA Todayn asianajaja Chris Melcher anoo oikeudelta syyskuun istunnon palauttamista julkiseksi. Britneyn ensimmäisen puheenvuoron jälkeen kesäkuussa oikeuden audioyhteys suljettiin pysyvästi julkisuudelta tulevissa istunnoissa, sillä Britneyn lausunnosta levisi äänite verkkoon. USA Today ei siis vaadi mitään uutta, laajempaa uutisointimahdollisuutta, vaan tavanomaisen oikeusistuntojen seurannan palauttamista ennalleen. Tällä hetkellä oikeussaliin otetaan sisään fyysisesti hyvin rajattu määrä ihmisiä, jotka voivat sieltä seurata käsittelyä. [L.A. Court]
- RAAP = Oikeus tiedotti tammikuussa 2021 ottavansa käyttöön ohjelman asianajajille, yleisölle, sekä medioille kuunnella etänä (ei salassapidettäviä) oikeuden käsittelyjä Los Angelesin läänin oikeudessa, käyttäen uutta Remote Audio Appearance Program -ohjelmaa.
- LACC = LACourtConnect-ohjelma taas mahdollistaa sekä video-, että audiopääsyn saliin etänä ohjelman välityksellä. Tätä ohjelmaa ei ole kuitenkaan tarkoitettu ulkopuolisille ihmisille tai medioille, vaan sitä varten tulisi käyttää RAAP-ohjelmaa, joka on nyt kuitenkin suljettu.
— USA Todayn asianajaja Chris Melcher kommentoi, että tavallisesti edunvalvontoja ei käsitellä Kalifornian oikeudessa salassa. Hän kertoo myös, että voisi viedä asian eteenpäin liittovaltion oikeuteen, mikäli hänen anomuksensa evätään. [Video]
- USA Today anoo oikeudelta:
- Audio-osallistumisen (RAAP) palauttamista.
- Linkkiä LACC:iin rajoitetulle määrälle ihmisiä ja median edustajia.
- Minimissään etäyhteyttä koskien syyskuun 29. päivän oikeuskäsittelyn niitä osuuksia, jotka eivät ole luottamuksellisia, sisältäen:
- Anomus pidättää Jamie Spears virantoimituksesta ja poistaa hänet Britneyn varojen edunvalvojan asemasta
- Hänen seuraajaansa nimitys
- Tilinpäätöksen ja kirjanpidon käsittely
- Jodi Montgomeryn turvamiehiä koskevan anomuksen käsittely
- Kaikki muut anomukset, vastuuhenkilöt, tai kuulemiset, jotka on määrätty käsiteltäväksi 29. syyskuuta sekä sitä seuraavat asiaa koskevat istunnot
- Maria Puenten lausunnon vastaanottaminen todisteeksi
- Näiden pyyntöjen käsittely tai evääminen
- Asiakirjassa esitetään, että jo Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäinen pykälä, sekä Kalifornian perustuslaki tarjoavat oikeuden julkiselle yleisölle ja medialle osallistumaan ei-luottamuksellisiin oikeuden istuntoihin, kuten edunvalvontatapauksiin. Myös testamenttioikeus määrittää, että testamenttioikeuden edunvalvonnat (jollaisessa Britney on) käsitellään julkisesti.
- Asiakirjassa myös muistutetaan ettei Britneyn äänitetyssä oikeuden lausunnossa ollut mitään luottamuksellista, sillä Britney puhui avoimessa oikeuden istunnossa ja kertoi itsekin haluavansa tehdä lausuntonsa julkisesti, jotta muut kuulisivat mitä hänellä on sanottavaa.
— Elokuun lopussa Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeuteen uuden asiakirjan, jossa painottaa edelleen Jamie Spearsin erottamisen tärkeyttä, sekä vastaa Jamie Spearsin sekä hänen asianajajiensa tekemiin kommentteihin, joita he jättivät oikeudelle edellisessä asiakirjassaan. Hän myös painottaa, että jo Jamie Spearsin vastaustyyli irtisanoutumiseen demonstroi hyvin sitä miksi hänen välitön erottamisensa on välttämätöntä. Rosengart myös painottaa läpi dokumentin sitä kuinka Jamie Spearsin fokus tuntuu tällä hetkellä olevan vain oman maineensa pelastamisessa, eikä Britneyn parhaaksi toimimisessa. Lisäksi Rosengart läpi dokumentin osoittaa sitä mitä Jamie Spears todella haluaa sanoessaan, että on valmis astumaan alas “kun aika on oikea” (rahaa). [L.A. Court]
- Asiakirjassa Rosengart kertaa jo aiemmin mainitsemiansa painavia syitä Jamie Spearsin poistamiseen edunvalvonnasta, hänen hyväksikäyttävästä ja kiusaavasta käyttäytymisestään edunvalvojana, sekä taloudellisesta eturistiriidasta. Samalla hän viittaa Britneyn puheenvuoroihin, sekä erinäisiin asiakirjoihin, arikkeleihin ja lakipykäliin, jotka tukevat sitä, että edunvalvonnan tarkoitus on taistella edunvalvotun puolesta, eikä kontrolloida tätä. Hän viittaa myös Kalifornian edunvalvojien viralliseen käsikirjaan. [Käsikirja]
- Rosengart kommentoi Jamie Spearsin aiemman asiakirjan näkemyksiä, ja sanoo, että on törkeää kuinka Jamie Spears sopimattomasti kommentoi tyttärensä “mielenterveysongelmia” samalla kun törkeästi antaa ymmärtää, että häntä tulisi kuitenkin kiittää.
- Rosengart kirjoittaa: “Hän [Jamie Spears] jopa kannattaa ‘siistiä transitiota’, mutta hänen käsityksensä ‘siististä’ on pitää kynsin hampain kiinni, kunnes joku ensin brändää hänet ‘vuoden isäksi’ ja antaa hänelle kultatähden hänen ‘palveluksistaan’.”
- Rosengart kommentoi myös kuinka Jamie Spearsin jättämä asiakirja osoittaa täydellistä lain ymmärtämättömyyttä, sillä hänen aiempi toimintansa edunvalvonnassa on irrelevanttia nyt kun lain edessä arvioidaan lakipykälää, joka koskee edunvalvotun parhaita intressejä tällä hetkellä.
- Rosengart myös kyseenalaistaa sitä, että samalla kun Jamie Spears tunnustaa julkisesti väitettyä “rakkautta” tytärtään kohtaan (“samalla kun hän on riisunut hänet autonomiastaan ja arvokkuudestaan, sekä käyttänyt häntä hyväkseen”), hänen jättämänsä asiakirja myös paljastaa hänen todelliset motivaationsa: saada suuria rahallisia maksuja koskien käsittelyssä olevaa viimeisintä tilinpäätöstä.
- Tilinpäätökseen sisältyy Britneyn varoista yhteensä n. kahden miljoonan edestä maksuja Jamie Spearsille, asianajille, sekä Tri-Star Sports & Entertainment Groupille.
- “Status quo ei ole enää siedettävää, ja Britney Spearsia ei tulla kiristämään.”
- Rosengart kommentoi Jamie Spearsin räikeästi yrittävän hyödyntää suspensiota ja irtisanoutumistaan vaihtokauppana kahden miljoonan dollarin maksuihin, niiden miljoonien lisäksi, joita hän on jo valmiiksi niittänyt Britneyn varoista.
- Rosengart myös esittää vastalauseen Jamie Spearsin ja hänen asianajajiensa väittämään siitä, että “ei ole mitään kiireellisiä olosuhteita, jotka vaatisivat Jamie Spearsin välitöntä eroamista.” Rosengart muistuttaa kuinka koko maailma kuuli Britneyn rohkean ja vakuuttavan lausunnon.
- “Britney Spearsin elämällä on väliä. Hänen hyvinvoinnillaan on merkitystä. Jokaisella päivällä on merkitystä. Ei ole perusteita odottaa.”
- Rosengart päättää asiakirjansa sanoihin: “Ennen kuin Jamie Spears jälleen hyökkää tytärtään vastaan, taas uudestaan keskustelee omista näkemyksistään koskien hänen mielenterveyttään, tai jättää oikeudelle uuden “vastineen” joka oikeasti vain demonstroi hänen herkkyyden ja luotettavuuden puutettaan — vaikka hänen poistumisensa onkin jo ilmeinen lopputulema, niin Jamie Spearsin tulisi yksinkertaisesti suostua eroamaan välittömästi. Näissä olosuhteissa se olisi lainmukainen, kunnollinen, ja arvokas tapa toimia.”
Syyskuu
— CQ-lehti listaa Framing Britney -dokumentin vuoden parhaaksi musiikkidokumentiksi. [CQ]
— Jamie Spears hakee oikeudelta koko edunvalvonnan päättämistä. Merkittävää on, että Jamie Spearsin leirin narratiivi, sävy ja mielipiteet ovat tässä uudessa asiakirjassa muuttuneet huomattavasti aiemmasta. Asiakirjat julkaistaan myös lehdistölle ennen kuin niitä jätetään oikeuteen. [L.A. Court] [People] [CNN]
- Asiakirjassa kerrataan kuinka edunvalvonta on auttanut Britneytä ylittämään merkittävän kriisin elämässään, kuntoutumaan, edistämään uraansa, sekä korjaamaan taloutensa. “Mutta äskettäin, asiat ovat muuttuneet”, asiakirjassa kirjoitetaan, ja kerrataan sitä kuinka Britney on nyt avoimesti ja aktiivisesti ilmaissut oikeudessa turhautumisensa edunvalvontaansa, sekä haluavansa elämänsä takaisin. Jamie Spears toteaa nyt, että mikäli Britney tahtoo päättää edunvalvonnan ja uskoo, että pystyy olemaan itse vastuussa omasta elämästään, hänen tulisi saada siihen mahdollisuus.
- Asiakirjassa kirjataan, että Britney ryhtyi edunvalvontaansa vapaaehtoisesti vuonna 2008, eikä hänen asianajajansa ole koskaan anonut edunvalvonnan päättämistä. Toki on muistettava, että Britney vielä kesäkuun lausunnossaan kertoi, ettei ollut aiemmin tiennyt voivansa tehdä niin, ja myös tähän lausuntoon asiakirjassa viitataankin sanoen, että Jamie Spears ei tiedä miksei anomusta edunvalvonnan päättämisestä ole aiemmin jätetty, mutta hän on nyt kuullut tytärtään ja uskoo, että Britneyllä on oikeus siihen, että oikeus vakavasti harkitsee onko tälle edunvalvonnalle enää tarvetta.
- Asiakirjassa painotetaankin nyt useaan otteeseen oikeuden vastuuta ja auktoriteettia tehdä päätös edunvalvonnan päättämisestä ilman psyykkista arviointia (kuten Britney toivoi), ja viitataan testamenttioikeuden pykälään 1861 siitä, että oikeus voi päättää edunvalvonnan mikäli sitä ei nähdä enää tarpeellisena. Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että Vivian Thoreen, sama asianajaja, joka on kirjannut tämän asiakirjan, on aiemmin aktiivisesti esiintynyt julkisuudessa puhumassa nimenomaan siitä miten vaikeaa on löytää perusteita minkään edunvalvonnan päättämiseen. Hänet on nähty puhumassa tästä mm. Framing Britney -dokumentissa.
- Asiakirjassa viitataan myös pykäliin siitä, että perintötuomioistuimessa psyykkinen arviointi ei ole pakollinen edunvalvontaa päättäessä. (Muistutus! Britney ei ole mielenterveysedunvalvonnassa vaan perintötuomioistuimen edunvalvonnassa.)
- Asiakirjassa myös todetaan, että koska oikeus on Rosengartin sallimisella tunnistanut, että Britneyllä on kapasiteettia ja kykyä valita oma asianajajansa, hänellä oletettavasti olisi kapasiteettia myös hoitaa omia bisneksiään ja sopimuksiaan. (Asiakirjassa myös kannatetaan, että Britneylle pitäisi antaa mahdollisuus palkata oma bisnesmanageri, taloudellinen manageri, sekä turvamiehet.)
- Lisäksi asiakirjassa todetaan, että nämä tapahtumat nostavat myös tapetille sen, onko hänen henkilökohtaisten asioidensa edunvalvonta enää tarpeellista ollenkaan. Esimerkkeinä annetaan mm. se, että Britney on uutisointien perusteella ajanut itse omaa autoaan (mikä toki aiempien tietojen mukaan on ollut kiellettyä aiemmin nimenomaan Jamie Spearsin toimesta), sekä antanut selkeitä lausuntoja oikeudessa koskien omaa hoitoaan sekä sitä kuinka usein, missä ja milloin hän haluaisi käydä terapiassa.
- Asiakirjassa lopuksi todetaan, Britneyn kiihkeiden lausuntojen, sekä edellä mainittujen selkeiden muutosten valossa, on Britneyn edun mukaista, että oikeus harkitsisi onko edunvalvonta enää tarpeellinen, vai olisiko perusteita sekä henkilökohtaisen, että taloudellisen edunvalvonnan päättämiseen. Tämä on erityisen kiinnostavaa siksi, koska aiemmin myöskin tämän asiakirjan kirjoittanut Vivian Thoreen on sekä oikeudessa, että asiakirjoissa viitannut Britneyn “kiihkeisiin lausuntoihin” “valheellisena hysteriana”, ja esittänyt ettei ole mitään perusteita edunvalvonnan muuttamiseen.
- Asiakirjan lopun kertauksessa kuitenkin kerrataan, että koko edunvalvonnan päättäminen, sekä Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvojan (Jodi Montgomery) sekä varojen edunvalvojan (Jamie Spears) vapauttaminen tehtävistään tulisi tehdä vasta sopimuksen/tilityksen (settlement), ja oikeuden viimeisen tilinpäätöksen/kirjanpidon käsittelyn myötä. Ei ole tietoa siitä kuinka paljon aikaa voi pahimmillaan kulua kunnes tämä viimeisin kirjanpito/tilinpäätös hyväksytään oikeudessa.
- Britneyn asianajaja Mathew Rosengart on jo aiemmin kommentoinut, että tapauksessa ei tulla tekemään sopimusta/tilitystä (settlement).
- Rosengart myös kommentoi, että Jamie Spearsin leiri on asiattomasti julkaissut dokumentit medialle ennen kuin on jättänyt ne oikeuteen. Hän myös lisäsi tämän kuitenkin olevan suuri oikeudellinen voitto Britneylle. Lisäksi hän valottaa tilannetta omalla kulmallaan kertoen, että Jamie Spearsin uusi suhtautuminen perustuu hänen mielestään siihen, että Jamie Spears yrittää paeta vastuuta väärinkäytöksistään Britneyn edunvalvojana.
— Tuntematon henkilö Jared S. Middleton-Miller jättää oikeuteen anomuksen tulla kuulluksi. Anomuksessa kirjataan, että anomus on jätetty “kaikkien Yhdysvaltojen kansalaisten puolesta.” USA Todayn asianajajan jättämän anomuksen tavoin myös Middleton-Millerin anomus koskee perustuslakiin liittyvää kansalaisten oikeutta kuulla Britneyn tuleva oikeudenkäynti. [L.A. Court]
- Ei ole tietoa kuka asiakirjan jättänyt taho Jared Middleton-Miller on, mutta hän viittaa itseensä asiakirjassa Arthur Middletonin, erään Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajan jälkeläisenä. Asiakirja nostaa esiin valideja, hyviä kysymyksiä, mutta sen kieli antaa ymmärtää, ettei sitä ole kirjoittanut asianajaja, tai minkäänlainen lakimies.
- Asiakirjassa muistutetaan ettei perintötuomioistuin, tai yksikään tuomari tai asianajaja ole Yhdysvaltojen perustuslain yläpuolella, sekä viitataan Britneyn tapauksen liittyvän vahvasti kansalais- ja perusoikeuksiin. Hän myös viittaa siihen, kuinka “Yhdysvaltojen kansalaisina meillä on oikeus, vastuu ja velvollisuus puolustaa perustuslakiamme.”
- Asiakirjassa käytännössä kritisoidaan Kalifornian oikeusjärjestelmää ja Britneyn tapausta käsitelleitä viranomaisia, ja muistutetaan siitä, että mikäli Yhdysvaltojen korkein oikeus toteaa, että osavaltion viranomainen on toiminut tavalla, joka laiminlyö koko liittovaltion perustuslakia, nämä viranomaiset voidaan pidättää virastaan ja saattaa vastuuseen.
- Asiakirjassa viitataan Yhdysvaltojen perustuslain pykälään sananvapaudesta, ja liitetään se siihen, että Britney on tehnyt selväksi, että haluaisi oikeuskäsittelynsä, asiakirjansa, ja omat puheenvuoronsa julkisiksi.
- Viitataan Yhdysvaltojen neljänteen pykälään, koskien oikeutta yksityisyyteen, ja liitetään se siihen, ettei edunvalvoajalla (Jamie Spears) ole oikeutta pakoittaa henkilökuntaa, turvamiehiä, tai muuta ihmisiä edunvalvotun (Britney) kotiin tai ympärille raportoimaan takaisin edunvalvotun yksityisasioista, minkä lisäksi Britneyllä on oikeus sanoa kenelle tahansa, että heidän tulisi poistua hänen kotoaan tai elämästään.
- Asiakirjassa viitataan Yhdysvaltojen viidenteen pykälään, ja vaaditaan oikeutta todistamaan, että Britneyn edunvalvonta edes on laillinen ja perustuslain mukainen, eikä siinä ole rikottu Britneyn perustuslain mukaisia oikeuksia.
- Asiakirjassa viitataan Yhdysvaltojen perustuslain kolmanteentoista pykälään, koskien orjuuden ja pakkotyön lakkauttamista (paitsi rangaistuksena): “Britney Spears on kertonut hyväksikäytöstään oikeudelle LUKUISIA KERTOJA. Tuomari Penny, sinun on määrä lain mukaan, virkavalan mukaan, eettisesti, moraalisesti, sekä inhimillisesti tutkia näitä väitöksiä ja syytöksiä koskien hyväksikäyttöä välittömästi. Mikset ole tehnyt niin?”
- Asiakirjassa kritisoidaan suoraan tuomari Brenda Pennyä, jolle anomus on osoitettu. Asiakirjan laatija kirjoittaa, kuinka Britneyn puheenvuoroissa ilmitulleiden seikkojen tutkimatta jättämisen myötä tuomari Brenda Penny on sivuuttanut virkavalansa, ja jättänyt huomiotta lain.
- Anomus hylätään/palautetaan oikeudessa. Syyksi on kirjattu, että tämän tyyppisestä anomuksesta pitää maksaa 90 dollarin maksu, minkä lisäksi oikeuteen pitää varata käsittelyaika ennen anomuksen jättämistä.
— Kaliforniassa senaattorit äänestävät läpi äänin 38-0 lakialoitteen 1194 koskien edunvalvonnassa olevan holhotun oikeuksia valita oma asianajajansa. Seuraavaksi lakialoite menee eteenpäin kuvernöörin hyväksyttäväksi. Kuvernööri joko hyväksyy aloitteen tai vastustaa sitä lokakuun 10. päivään mennessä. [Senaattori Ben Allen]
— Syyskuun 9. päivä Britneyn oikeuskalenteriin ilmestyy yhtäkkiä ja yllättäen uusi kuulemisaika samalle päivälle. Kuulemisessa ei kuitenkaan tapahdu mitään ihmeellistä, mutta se liittyy jotenkin määräykseen, jonka tuomari tulee kirjoittamaan. [L.A. Court]
— Tuomari Brenda Penny hylkää USA Todayn asianajajan Chris Melcherin jättämän anomuksen koskien syyskuun istunnon palauttamista julkiseksi. Hylkäys koskee käytöstä poistetun etäyhteyden eväämisen jatkamista, jonka palauttamista asianajaja Chris Melcher kannattaa. Kansa voi kuitenkin edelleen teoriassa osallistua oikeuskäsittelyihin paikan päällä, vaikka oikeussaliin päästetään vain rajallinen määrä ihmisiä pandemian vuoksi (minkä takia Melcher juuri vaatiikin etäyhteyden palauttamista). Chris Melcher aikoo viedä asian eteenpäin korkeimpaan oikeuteen. [L.A. Court] [Chris Melcher]
— Britney äänestetään TIME-lehden lukijaäänestyksessä maailman vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi, ja hän kahmaisee jopa 4% 1,8 miljoonasta äänestä. [TIME]
— Britney Spears kihlautuu miesystävänsä Sam Asgharin kanssa. [Lähde] [Lähde]
— Aktiivisesti Free Britney -liikkeessä viime vuosina mukana ollut ikäihmisiä koskeviin lakeihin, edunvalvontoihin ja perintötuomioistuimeen erikoistunut asianajaja Lisa MacCarley jättää oikeuteen lausuntonsa Betty’s Hope -nimisen järjestön nimissä. Kyseessä on organisaatio, joka keskittyy nimenomaisesti Yhdysvaltojen perintötuomioistuimen ongelmakohtiin, kuten edunvalvontoihin. [Lisa MacCarley] [L.A. Court]
- Asiakirjassa MacCarley puoltaa Britneyn edunvalvonnan päättämistä, vedoten mm:
- Siihen, että Britney ei ole nyt, tai koskaan aiemminkaan ikinä täyttänyt vaatimuksia perintötuomioistuimen edunvalvontaan.
- Siihen, että perintötuomioistuimella ei ole auktoriteettia käyttää mielenterveyden haasteita syynä määritellä, että joku tarvitsisi edunvalvontaa. Lisäksi edunvalvontaa ei ole tarkoitettu aseeksi kontrolloimaan eläväistä ihmistä, tai riistämään häneltä hänen kansalaisoikeuksiaan ja autonomiaansa.
- Siihen, ettei Britneylle ole edunvalvontaa pystyttäessä annettu lain määräämää ilmoitusta asiasta, eikä mahdollisuutta puolustautua edunvalvontaa vastaan.
- Siihen, ettei oikeudella ole olemassa arviointia Britneyn vajaasta toimintakyvystä, eikä lääkäri James Spar ole sellaista aikanaan todellisuudessa kirjannut, vaikka Britney on kuitenkin menettänyt oikeutensa valita oma asianajajansa sen vuoksi, että hänet on määritetty toimintakyvyttömäksi.
- Jatkuviin Britneyn kansalais- ja perusoikeuksien rikkomuksiin.
- Siihen, että edunvalvonnan aikana Britneylle on jatkuvasti annettu väärää tietoa mm. siitä ettei hän saisi mennä naimisiin ja saada lapsia, tai että edunvalvonta voitaisiin päättää vain psykiatrisen arvioinnin myötä.
- Siihen ettei oikeudelle ole koskaan näytetty todisteita, varsinkaan selkeitä ja vakuuttavia todisteita siitä, että Britney ei kykenisi vastaamaan omista tarpeistaan koskien hänen fyysistä terveyttään, ravintoaan, vaatetustaan tai asumistaan.
- Siihen, ettei siiviliprosessilaki ota huomioon “hybridibisnesmallia” arvioidessaan holhottuja, heidän edunvalvontatapauksiaan, tai holhoojien palkkauksia.
— Britneyn Instagram-tili @britneyspears deaktivoidaan 14. syyskuuta.
— #WhereIsBritney alkaa trendaamaan Twitterissä.
— Britneyn asianajaja Mathew Rosengart kommentoi medialle, että Britney on itse päättänyt ottaa somelomaa.
— Britneyn Instagram-tili @britneyspears palautuu n. viikko deaktivoitumisensa jälkeen.
— CNN tiedottaa julkaisevansa tunnin mittaisen Britneyn tapausta koskevan ohjelman ennen Britneyn oikeudenkäyntiä sunnuntaina 26.9. tittelillä “Toxic: Britney Spears’s Battle for Freedom.” Ohjelma on herättänyt närää sillä sitä on ollut mukana luomassa viihdetoimittaja Chloe Melas, joka on aiemmin jatkuvasti puolustanut Britneyn edunvalvontaa, sitä ylläpitäviä tahoja sekä Britneyn perhettä, puhunut ableistisesti ja ongelmallisesti tapauksen mielenterveyskulmasta, ja kritisoinut Britneyn omia lausuntoja tilanteestaan.
— Netflix julkaisee ensin teaserin, ja myöhemmin trailerin uudesta Britney vs. Spears -dokumentistaan, joka julkaistaan päivää ennen Britneyn oikeudenkäyntiä. Huhuista huolimatta Britney ei ole ollut mukana dokumentin tekemisessä. [Netflix] [Instagram] [Los Angeles Times]
- Dokumentin luoja Erin Lee Carr on ohjannut aiemmin filmejä mm. Gypsy Rose Blanchardista ja Michelle Carterista. Britney vs. Spears -dokumentti on ollut tekeillä kaksi ja puoli vuotta.
- Lady Gagan manageri Bobby Campbell kommentoi dokumentin traileria Instagramissa seuraavasti: “Kuinka paljon rahaa kolmannet osapuolet tekevät tällä dokumentilla, joka saa nostovoimaa Britneyn henkilökohtaisesta tarinasta, sekä sen arvosta mediassa? Tarvitsemme läpinäkyvyyttä siitä saavatko nämä elokuvantekijät tuottoja tästä dokumentista, ja lahjoittavatko he nämä rahat Britneyn puolustuksen oikeuskustannuksiin, tai muille vastaaville tapauksille auttamaan niitä, joilla ei ole taloudellisia resursseja taistella epäoikeudenmukaisia edunvalvontojaan vastaan. Vaikka dokumentti kannattaisikin Britneyn vapautumista, tämä vaikuttaa hyväksikäyttävältä.”
- Britneyn kihlattu Sam Asghari komppaa Bobby Campbellin kommenttia, sekä kommentoi itse dokumentin traileria Instagramissa seuraavasti: “Toivon, että näiden dokumenttien tuotot menevät kohti epäoikeudenmukaisuutta vastaan taistelemista #freebritney”
— Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää ennen edessä olevaa oikeudenkäyntiä oikeuteen uuden asiakirjan, missä Britney vielä itse puoltaa ja painottaa edunvalvontansa terminointia. Asiakirjassa kuitenkin painotetaan, että hänelle kaikkein tärkeintä olisi ensin poistaa hänen isänsä edunvalvonnasta välittömästi. [L.A. Court] [L.A. Court] [NPR]
- Asiakirjassa kannatataan aiempia Rosengartin jättämiä lausuntoja, sekä alleviivataan “Jamie Spearsin välitöntä ja tarpeellista erottamista ei yhtään myöhemmin kuin 29. syyskuuta.”
- Asiakirjasta käy myös ilmi, että vireillä on avioehdon laatiminen Britneyn ja Sam Asgharin kihlauksen myötä, mikä tarkoittaisi tietenkin myös Britneyn varojen edunvalvojan aktiivista osallistumista laatimisprosessiin, mitä Britney ei luonnollisesti halua, sillä ei halua olla missään tekemisissä isänsä kanssa, jota pelkää.
- Asiakirjassa myös kerrataan kuinka Jamie Spearsilla ei ole minkäänlaista taloudellista koulutusta, vaan hänen toimintansa ennen edunvalvontaa oman taloutensa kanssa on johtanut konkursseihin. Lisäksi asiakirjassa kirjataan, että tutkinta Jamie Spearsin taloudellisista väärinkäytöksistä edunvalvonnassa on vielä kesken, mutta Jamie Spearsin väärinkäytökset ovat silti ilmiselviä, sillä hän on mm. ottanut perusteettomia komissioita tyttärensä työstä jopa miljoonien dollareiden edestä, nostanut “palkkaa” enemmän kuin mitä sallii tyttärelleen, ja on hoitanut huonosti Britneyn bisnessopimuksia, puhumattakaan hänen lähestymiskiellostaan Britneyn lasta kohtaan sen jälkeen kun Jamie Spears kävi häneen käsiksi.
- Asiakirjassa myös vaaditaan, että mikäli oikeudessa ei ratkaista edunvalvonnan päättämistä vielä syyskuun 29. päivä, oikeus määräisi uuden istuntopäivän niin pian kuin mahdollista, jotta uudessa istuntopäivässä voitaisiin esittää suunnitelma edunvalvonnan äättämiseen, ja edunvalvonta voitaisiin päättää kokonaisuudessaan.
- Asiakirja päättyy lauseeseen “Britney ei voi tarpeeksi painottaa sitä, kuten hän on aiemminkin jo painokkaasti todistanut, että Jamie Spears erottaminen tulee määrätä 29.9.2021, ellei hänellä ole arvokkuutta irtisanoutua itse ennen sitä.”
— Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeuteen samalla myös toisen asiakirjan, josta käy ilmi, että aiemmin ehdotettu Jason Rubin on nyt virallisesti vetäytynyt Britneyn tapauksesta, ja Britneyn lakitiimi ehdottaa tilintarkastaja John Zabelia uudeksi kandidaatiksi korvaamaan Jamie Spearsin Britneyn varojen edunvalvojana. [L.A. Court]
— New York Times ja Hulu julkaisevat jatko-osan menestyneelle Framing Britney -dokumentille nimeltä ”Controlling Britney.” Jatko-osa keskittyy huomattavasti enemmän edunvalvontaan, ja sen taustalla toimiviin henkilöihin, sekä tämänhetkiseen oikeustilanteeseen. Dokumentissa sivutaan myös vihdoin Tri Starin, Lou Taylorin, ja Robin Greenhillin osallisuutta edunvalvonnassa. [New York Times] [Black Box]
- Dokumentissa kuullaan monia Britneyn entisiä läheisiä, jotka ovat pelänneet NDA:nsa rikkomista, ja jotka ovat pelänneet aiemmin astua esiin kertomaan kokemuksistaan Britneyn kanssa. Dokumentissa haastatellaan mm. Circus-kiertueen PR-kiertuemanageria Dan Georgea, Britneyn vaatetusvastaavaa Tish Yatesia, sekä Britneyn turvatiimissä, Black box -nimisessä yrityksessä työskennellyttä Alex Vlasovia. Lisäksi dokumentissa Haastatellaan myös Felicia Culottaa, joka nähtiin jo Framing Britney -dokumentissa.
- Dokumentissa merkittävässä osassa käsitellään edunvalvontatiimin palkkaamaa Black Box -turvatiimiä, jonka toiminnasta kertoo haastattelussa yrityksen vanha työntekijä Alex Vlasov, joka aloitti työssään vuonna 2012. Hän kertoo, että Black Box, ja etenkin Black Boxin toimitusjohtaja Edan Yemini olivat hyvin helpottuneita siitä, ettei Framing Britney -dokumentissa oltu suunnattu huomiota heitin. Black Boxin perustaneella Edan Yeminillä on historiaa Israelin puolustusvoimissa.
- Vlasov kertoo, että järjestelyt muistuttivat sitä kuin Britney olisi ollut vanki, ja turvamiehet hänen vanginvartijoitaan. Hänen mukaansa jopa Britneyn intiimejä suhteita monitoroitiin, ja niistä raportoitiin edunvalvontatiimille. Turvamiehien piti myös antaa Britneylle aina hänen lääkkeensä, ja jos Black Boxin työntekijät kyseenalaistivat tätä käytäntöä, heille sanottiin, että se on se mitä asiakas tahtoo – ja heidän asiakkaansa oli Jamie Spears.
- Vlasov kertoi myös, että kun Britney halusi iPhonen, Black Boxin toimitusjohtaja Edan Yemini oli pitänyt sitä todella huolestuttavana, ja alkoi suunnitella Britneyn iPhonen tarkkailua erilaisten sovellusten avulla. Vlasoville kerrottiin, että Britneyn kommunikointia monitoroidaan hänen turvakseen, ja kun Vlasov kysyi onko tämä laillista, Black Box kertoi edunvalvontatiimin antaneen tähän luvan.
- Erilaisia tarkkailukeinoja kartoittaessa, Robin Greenhill ehdotti, että Britneylle annettaisiin puhelin, joka olisi yhdistetty samaan iCloudiin edunvalvontatiimin iPadin kanssa, jolloin edunvalvontatiimi pystyisi seuraamaan iPadillaan Britneyn puhelimen toimintaa (puhelut, puhelulogit, viestit, selaimet, muistiinpanot, kuvagalleriat). Näitä asioita käytettiin puolestaan työkaluna kontrolloimaan Britneytä. Black Box kävi myös aktiivisesti läpi tarkkailuohjelmillaan Britneyn tekstiviestejä ja muuta toimintaa, ja raportoi niistä eteenpäin Jamie Spearsille, sekä Robin Greenhillille, mukaanlukien myös yksityiset viestit, joita Britney lähetti ystävilleen, äidilleen, ja kenties kaikkein huolestuttavimmin; myös asianajajalleen. Yatesin mukaan joinain päivinä Britneyllä sai olla puhelin, ja joinain ei. Britneyn ja Jamie Spearsin kuultiin usein riitelevän asiasta kiertueella.
- Vlasov kertoo nähneensä Britneyn kotona hyvin paljon eettisesti arveluttavaa toimintaa. Päivää ennen kuin oikeuden tutkija oli tulossa arvioimaan Britneyn tilannetta, Edan Yemini oli pyytänyt Vlasovia pyyhkimään tuomansa USB-tikun sen vuoksi, että sillä oli jotain raskauttavaa mitä ei saisi koskaan tulla ilmi. Myös edunvalvontatiimin iPad oli lukittava turvaan kassakaappiin. Vlasov oli vaatinut saada tietää mitä USB-tikulla oli, jolloin oli käynyt ilmi, että Black Box oli asentanut audioäänityslaitteen Britneyn makuuhuoneeseen, joka oli nauhoittanut yli 180 tuntia audiota, mukaanlukien Britneyn henkilökohtaisia hetkiä ja keskusteluita hänen poikaystävänsä ja lapsiensa kanssa. Vlasov ei kuitenkaan ollut halunnut osallistua mahdollisten todisteiden pyyhkimisen, joten hän oli salaa pitänyt itsellään kopion tiedostoista.
- Vlasov kertoo kuinka kaikki pääsy Britneyn luo onnistui vain Jamie Spearsin kautta, etenkin kun kyse oli miehistä. Vlasov kuvailee kuinka edunvalvontatiimilla oli obsessio miehiin Britneyn elämässä, ja heidän piti aina kirjoittaa sopimukset (oletettavasti NDA), minkä lisäksi yksityisetsivät tarkkailivat heitä varmistaakseen etteivät he käyttäydy sopimattomasti.
- Black Box oli myös huolissaan #freebritney-liikkeestä sen takia, etteivät he pystyneet kontrolloimaan sitä. Sen vuoksi liikettä ja faneja tutkittiin hyvin vahvasti turvatiimin toimesta: yksityisetsivät tarkkailivat faneja, ja pitivät heistä kirjaa. Välillä he soluttautuivat mielenosoituksiin, selvittääkseen tiettyjen liikkeen aktivistien identiteetit. Turvatiimi tarkkaili erityisesti liikkeen aktiivisimpia, suositumpia henkilöitä, jotka esimerkiksi julkaisivat omaa podcastiaan, tai jakoivat aktiivisesti tietoa sometileillään. Tällaisia tahoja olivat mm. Britney’s Gram, Eat, Pray, Britney, Lawyers for Britney, sekä Diet Prada. Viime vuonna Yemini oli myös suunnitellut Free Britney L.A. -tiliä Twitterissä pyörittävän Kevin Wun mahdollista tarkkailua.
- Kaikki Black Boxin turvapalvelut ja tarkkailu laskutettiin Britneyn varoista, Vlasovin mukaan pelkästään vuonna 2014 Black Box laskutti 100 000 dollaria Britneyn silloisen poikaystävän tarkkailusta.
- Britneyn kiertueen vaatetusvastaava Tish Yates kertoo, että kiertueella Jamie Spears ei ollut se, joka aina kaikkea kontrolloi, vaan hän itse oli enemmän tekemisissä Tri Starin Robin Greenhillin kanssa. Greenhilliltä piti saata lupa esimerkiksi vastata Britneyn kysymyksiin, kaikenlaisiin pienempiinkin juttuihin, kuten vaikka jos Britney olisi halunnut syödä sushia. Yates kertoo myös, kuinka kerran kiertueella Britney oli nähnyt ostarin ikkunasta lenkkarit joista piti, ja oli kysynyt voisiko joku käydä hakemassa ne hänelle. Tish oli ehdoittanut voivansa mennä, mutta Robin Greenhill oli todellut, ettei Britneyllä ole varaa ostella jotain kenkiä. Tish oli salaa käynyt silti ostamassa kengät, ja merkannut ne kiertueen vaatetuskustannuksiin.
- Yates kertoo, että aina jos Britney puski vastaan, niin tiimi puski vastaan vielä enemmän, mikä aina johti siihen, että tulisi vain enemmän huutamista ja riitaa, ja lopulta Jamie Spears tulisi paikalle sanomaan viimeisen sanan, ja tilanne eskaloitui siihen, ettei Britney saisi nähdä lapsiaan. Yatesin mukaan Britneyn oli ihan turha nostaa mitään ongelmakohtia esiin, koska hän ei pyörittänyt omaa elämäänsä, eikä sitä koskevien asioiden nähty olevan hänen ongelmansa, tai paikkansa kysyä kysymyksiä.
- Yates kertoo myös kuinka vaikeita Meet & Greetit saattoivat Britneylle olla, sillä hän oli saattanut ennen niitä itkeä tai riidellä takahuoneessa koko päivän, ja sitten hänen piti mennä Meet & Greetiin, ja olla kaikille ystävällinen, iloinen ja läsnä. Yatesin mukaan Britneyn manageritiimi painosti Britneytä toteuttamaan näitä fanitapaamisia, sillä niiden peruminen olisi ollut liian suuri rahallinen menetys.
- Yates kertoo myös todistamastaan tilanteesta, jota myös tanssijat ovat kommentoineet julkisuuteen aiemmin. Hän kertoo, kuinka Britney oli kerran viety lavalle, missä hän oli haistanut kannabiksen. Britney oli mennyt tästä paniikkiin, ja kertonut kuinka hän ei voi hengittää sitä, sillä hän tulisi reputtamaan huumetestinsä eikä saisi sitten nähdä lapsiaan. Hän oli lähtenyt itkien, peloissaan ja huutaen juoksemaan takaisin pukuhuoneeseensa, mutta siitä huolimatta Britney oli kuitenkin pakotettu esiintymään lavalle.
- Felicia Culotta kertoo, kuinka palasi Britneyn kiertueelle vanhoihin tehtäviinsä Britneyn edunvalvonnan alkamisen jälkeisen comebackin myötä. Tutustuimme jo Framing Britney -dokkarilla Culottaan, ja hän on ollut tietynlainen tukihenkilö, äitihahmo, ja assistentti, joka on kiertänyt Britneyn mukana siitä asti kun Britney alkoi rakentamaan uraansa teini-ikäisenä. Pian Culottan aloitettua kiertueella, Jamie Spears oli kuitenkin kutsunut hänet kiireiseen palaveriin, ja ilmoittanut, että Britney ei halua häntä paikalle, eikä ole koskaan halunnutkaan häntä paikalle, ja jos Britney vielä kertaakaan näkee Culottan paikalla, niin Britney ei tule nousemaan lavalle.
- Culotta oli siitä huolimatta halunnut lähteä kiertueelle tukeakseen Britneytä, hän kertoo kuinka halusi, että Britney tietäisi hänen olevan paikalla, vaikkei näkisikään häntä koskaan. Kiertueen lopussa Britney ja Culotta olivat vahingossa osuneet samaan huoneeseen, ja kaikki olivat kauhuissaan sillä tiesivät, ettei näin saisi tapahtua. Britney oli kuitenkin juossut iloisena ja liikuttuneena Culottan syliin huutaen ”Fe! Missä sinä olet ollut!!” Culotta kertoi silloin ymmärtäneensä, että edunvalvontatiimin tarkoitus on ollut pienentää Britneyn tukiverkostoa.
- Dokumentissa käydään läpi myös tekstiviestejä, joita New York Times on saanut käsiinsä. Toimittaja lukee, kuinka Britney tekstasi ystävälleen hoitolaitoksesta, jonne hänet oli laittomasti pistetty vasten tahtoaan 2019: ”Asianajajani ei edes työskentele minulle, ja turvamiehet ovat ovellani 24/7.” Hoitolaitoksesta käsin Britney yrittää myös palkata itselleen asianajajaa, mutta kertoo, etteivät turvamiehet tulisi päästämään asianajajaa tapaamaan häntä, mikäli he tietäisivät, että hän on asianajaja. Britney ehdottaa asianajajalle, että hän naamioituisi putkimieheksi, jotta pääsisi turvamiesten ohi. Asianajaja oli kieltäytynyt tästä suunnitelmasta. Viikkoa myöhemmin tekstiviesteistä käy ilmi, että Jamie Spears oli ottanut Britneyn puhelimen pois saadessaan tietää, että hän oli puhunut asianajajalle. Kyseinen asianajaja oli vahvistanut tekstiviestikeskustelun oikeellisuuden New York Timesille.
- Vlasov kertoo, että Britneyn lausunnot oikeudessa ovat kannustaneet häntä tulemaan eteenpäin tietojensa kanssa, sillä ne ovat täydessä ristiriidassa sen kanssa, kuinka heille kerrottiin turvatiimin työskentelevän Britneyn halusta. Dokumentissa hän näyttää mm. sähköposteja, ja toteaa, että vaikka tietää sen olevan oikein että hän nyt puhuu, hän ei tiedä mitä hänelle tulee tapahtumaan dokumentin julkaisun jälkeen.
- Dokumentin päätteeksi Yates ja Culotta kertovat, etteivät saa Britneyhyn enää mitään yhteyttä puhelimitse. Yates kertoo tietävänsä, että Britneylla on tapana yrittää opetella ulkoa numeroita, koska ei pysty pitämään kirjaa yhteystiedoista puhelimessaan, sekä kertoo itkien antaneensa Britneylle kaulakorun, johon kaiverrutti oman numeronsa siltä varalta, että Britney tarvitsee häntä joskus.
- Black Box ei kommentoi dokumentin väitteitä, Tri-Star kommentoi, että kaikki syytökset heitä, sekä Robin Greenhilliä ja Lou Tayloria kohtaan ovat epätosia, Jamie Spears ei kommentoi ollenkaan, mutta hänen asianajajansa kommentoi, että Jamie Spears vain rakastaa tytärtään ja on toiminut hänen parhaakseen, ja Britneyn asianajaja Mathew Rosengart rejektoi Britneyn haastattelupyynnön kesken olevan oikeusprosessin vuoksi. Kaikki Vlasovin dokumentissa tekemät väitteet on tarkastattu sähköposteista, tekstiviesteistä, sekä audionauhotteista.
— CNN näyttää kanavallaan erikoisohjelman Britneyn tilanteesta.
— Noin viikko ennen Britneyn seuraavaa oikeuden istuntopäivää Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeuteen kolmannen täydennyksen Jamie Spearsin poistamisen puolesta. Deadlinen mukaan myös liittovaltion virkamiehet, eli FBI olisi vihdoin kiinnostunut Britneyn tapauksesta. FBI ei luonnollisesti kommentoi asiaa. [L.A. Court]
- Asiakirjassa sivutaan etenkin New York Timesin journalistista työtä, sekä Controlling Britney -dokumenttia koskien Britneyyn suunnattua valvontaa, monitorointia ja vakoilua turvatiimin osalta, pitäen erityisen järkyttävänä Britneyn makuuhuoneen salakuuntelua.
- Muutoin asiakirja pitkälti kertaa aiempia asiakirjoja aiheesta, minkä lisäksi siinä vielä uudestaan painotetaan, että polku eteenpäin on selkeä: Jamie Spearsin effortit viivästyttää prosessia tulee torjua, ja hänet pitää erottaa tehtävistään 29. syyskuuta, jota tulisi seurata koko edunvalvonnan kiireellinen terminointi.
— Netflix julkaisee Britney vs. Spears -dokumenttinsa Britneyn edunvalvontatilanteesta.
— Vain muutama päivä ennen Britneyn seuraavaa oikeuden istuntopäivä, Jamie Spears jättää oikeuteen kolme asiakirjaa. [L.A Court] [L.A. Court] [L.A. Court]
- Jamie Spears vastustaa uuden henkilön nimeämistä hänen tilalleen Britneyn varojen väliaikaiseksi edunvalvojaksi. Hänen mukaansa uudelle väliaikaiselle edunvalvojalle ei ole tarvetta, koska sellaista paikkaa ei ole avoinna, vaan Jamie Spears jatkaa uskollisesti Britneyn varojen edunvalvojana, eikä häntä tulisi erottaa, etenkään mikäli edunvalvonta pian päättyy kokonaisuudessaan.
- Lisäksi hän vastustaa Rosengartin ehdottaman John Zabelin nimeämistä hänen rooliinsa väliaikaiseksi edunvalvojaksi sen vuoksi, ettei hän ole tarpeeksi pätevä, eikä hänestä ole tarjottu oikeudelle tarpeeksi tietoa.
- Yksi asiakirjoista on Jamie Spearsin vastine Britney Spearsin anomukselle koskien hänen erottamistaan edunvalvonnasta. Siinä Jamie Spearsin lakitiimi esittää, että seuraavan oikeudenkäynnin ensisijainen tehtävä tulisi olla päättää koko edunvalvonnan terminoimisesta, ja sen jälkeen käydä läpi muut asiat sovittelussa, tai yksityisessä neuvottelussa.
- Asiakirjassa painotetaan, että oikeuden ei tulisi erottaa tai poistaa Jamie Spearsia Britneyn varojen edunvalvojan roolista, sillä “olosuhteet eivät oikeuta niin rajuja toimenpiteitä.” Lisäksi asiakirjassa viitataan siihen, että monet erottamista kannattavat anomukset nojaavat Jodi Montgomeryn, Lynne Spearsin, sekä Britneyn lääkintätiimin lausuntoihin, jotka ovat Jamie Spearsin mukaan valheellisia.
— Viikkoja ennen Britneyn oikeudenkäyntiä Jamie Spears alkaa myydä Lousianassa Britneyn erinäisiä kiinteistöjä, joiden kokonaisarvo nousee 2,5 miljoonaan dollariin. Ajankohta on mielenkiintoinen, sillä tulevassa oikeudenkäynnissä Jamie Spears joutuu tavalla tai toisella alas astuessaan luopumaan tämänhetkisestä 16 000 dollarin kuukausiliksastaan sekä prosenttiprovisioistaan koskien Britneyn uraa. [Radar] [The Sun]
— Vielä juuri ennen oikeudenkäyntiä Mathew Rosengart jättää oikeuteen asiakirjan, jossa Britney Spears vastustaa Jamie Spearsin kaikkia maksu- ja kuluvaatimuksia, sekä vaatii jo maksettujen kulujen takaisinmaksua. [L.A. Court]
— 29. syyskuuta Britneyn odotettu istuntopäivä asianajaja Mathew Rosengartin kanssa koittaa. Free Britney -mielenosoitus on saapunut jälleen oikeustalon edustalle, ja se on saanut tällä kertaa luvan sulkea koko kadun muulta liikenteeltä. Mielenosoituksen “Free Britney now!” -huudot kuuluvat sisälle oikeustaloon, ja istuntohuoneeseen saakka. [L.A. Court]
- Lue tiivistelmä istunnon etenemisestä suomeksi alta.
- Istuntosalissa on varattu 55 paikkaa medialle, ja 11 paikkaa kansalaisille. Heidän lisäkseen salissa fyysisesti läsnä ovat tuomari, Britneyn asianajaja Mathew Rosengart, Britneyn äidin asianajaja, sekä Lisa MacCarley. Myös Britneyn entinen oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham on paikalla keräämässä maksujaan.
- Päivän asetelma on siinä mielessä nurinkurinen, että itse asiassa Jamie Spears lakitiiminsä kanssa ajaa koko edunvalvonnan lakkauttamista, kun taas Britney asianajajansa kanssa ajaa pelkästään Jamie Spearsin erottamista. Jamie Spearsin yhtäkkisen strategiamuutoksen taustalla lienee se, että mikäli hänet erotettaisiin edunvalvonnasta, hänen tulisi luovuttaa kaikki tiedot työstään edunvalvojana seuraajalleen / Britneyn asianajajalle. Tämän vuoksi myös Mathew Rosengart ensisijaisesti ajaa Jamie Spearsin erottamista edunvalvonnan lakkauttamisen yli, sillä näiden tietojen saaminen voisi helpottaa Jamie Spearsin saattamista vastuuseen väärinkäytöksistään.
— Britneyn asianajaja Mathew Rosengart puhuu median edustajille, ja ihmisille oikeustalon edessä istunnon jälkeen. [Video]
“Tänään on mahtava päivä Britney Spearsille, ja mahtava päivä oikeudenmukaisuudelle. Meillä on ehdottomasti syytä juhlia, mutta tämä on myös vakava päivä. Britney Spears on joutunut kohtaamaan hänen isänsä, sekä muiden järjestämän yli vuosikymmenen painajaisen. Olen niin ylpeä hänestä, hänen rohkeudestaan, vahvuudestaan, sekä tarkoituksenmukaisuudestaan. Minulla on ollut hänen tapauksensa vain pari kuukautta, mutta voin sanoa, että olen oppinut tuntemaan hänet hyvin, ja hän on hyvin tyytyväinen, sekä kiitollinen kaikista teistä. Ja niin olen minäkin.
Koskien sitä mitä tapahtui tänään, olen niin tyytyväinen ja ylpeä sanoessani, että Jamie Spears ei enää ole edunvalvoja. Jamie Spears on erotettu, ja hänet erotetaan myös muodollisesti tehtävistään pikaisesti. Jamie Spears ja muut tulevat kohtaamaan vielä laajempia seurauksia rikkomuksistaan. Minä jo alussa alustin tapauksen niin, että firmani tulee tutkimaan tarkasti mitä Jamie Spears, sekä hänen edustajansa ovat tehneet. Se prosessi on jo käynnissä, ja tulee jatkumaan niin pitkään kuin tarvitsee kunnes Britney saa oikeutta.
Aiomme tutkia hyvin tarkasti sen mitä New York Times on uutisoinut, ja uskon hyvin vahvasti, että se on yksi syistä miksi tuomari Penny oli kanssani samaa mieltä tänään. Hänen [Jamie Spears] asianajajansa taisteli todella kovaa erottamista vastaan, koska mitä tapahtuu nyt, on että tullessaan erotetuksi Jamie Spearsin tulee lain mukaan luovuttaa meille kaikki tiedostonsa Britneyn edunvalvojana. Nuo tiedostot koskevat myös kommunikointeja asiakkaan, ja asianajajan välillä, eli toisin sanoen Jamie Spearsin, sekä hänen asianajajiensa välillä. Niin klisee kuin se onkin, niin yksi kysymys mitä tulemme Jamie Spearsin asianajajien kohdalla kysymään on, että mitä he tiesivät, ja milloin, koskien vakoilua, sekä äänityslaitteiden asentamista Britney Spearsin sänkyyn ja makuuhuoneeseen, mikä on hyvin, hyvin huolestuttavaa. Siitä lopulliset päätökset tekevät kuitenkin lainvalvojat, enkä minä, mutta minun firmani tulee tutkimaan asiaa.
Olen hyvin ylpeä työstä mitä minä ja firmani pystyimme tekemään. Olen entinen liittovaltion syyttäjä, olen hyvin aggressiivinen, ja olen ylpeä että heittäydyin heinäkuussa täysin luvatessani edetä nopeasti ja viipymättä Jamie Spearsin poistamiseksi. Jätimme hakemuksemme noin kaksi viikkoa myöhemmin, ja tässä olemme tänään. Siihen on on liittynyt paljon kovaa työtä ja se on ollut intensiivistä, mutta olen ylpeä, ja Britney on ylpeä. Uskon, että Free Britney -liikkeen tuki on ollut vaikuttavaa, ja se on auttanut firmaani kantamaan pallon maaliviivan yli. Kiitän myös heitä.
Haluan palata vielä kerran takaisin johonkin mitä jo mainitsin äsken. Uskon, että kommunikoinnit Jamie Spearsin ja hänen asianajajiensa välillä tulevat paljastamaan syvempää korruptiota, ja se on jotain mitä tulemme tarmokkaasti tutkimaan.
Niin tärkeää kuin tämä asia onkin Britneylle – ja se on monumentaalisen tärkeää Britneylle, sillä tämä on tuntuva askel kohti hänen vapauttaan – kyseessä on myös laajempi ongelma. Ja sitä tarkastelevat nyt lainsäätäjät ympäri maatamme, sekä Yhdysvaltojen kongressissa. Voimme samalla valottaa myös tätä ongelmaa, ja sekin on tärkeää.
Tämänpäiväinen oli koko tapauksen suurin haaste. Ja siksi olen niin iloinen voidessani kertoa, että Britney – koska kyse on Britneystä, eikä minusta – saavutti, ja ylitti tuon haasteen. Haaste ja tavoite tänään oli erottaa Jamie Spears, ja se on se mitä oikeudessa tapahtui. Odotamme lopullista terminointia tänä syksynä, spesifimmin marraskuun 12. päivään mennessä.
Uskon, että hänellä on mahtava tulevaisuus edessään. Hän on hyvissä käsissä. Hänen tulevaisuutensa koskien hänen esiintymistään on hänen päätöksensä, se on päätös jonka Britney, ja vain Britney voi tehdä. Se on tärkeä pointti, sillä niin pitkään kaikki päätökset on tehty hänen puolestaan.”
— Nimettömien lähteiden mukaan Mathew Rosengart on värvännyt vanhoja armeijan turvallisuusspesialisteja nuohomaan läpi Britneyn kodin piilokameroista, sekä -äänityslaitteista. Nimeämättömät lähteet kertovat, että Britneyn uusi lakitiimi ryhtyi välittömästi toimiin, kun Black Box Security -yrityksen entinen työntekijä Alex Vlasov toi New York Timesin Controlling Britney -dokumentissa esiin edunvalvontatiimin, sekä Black Box -turvatiimin toimet koskien Britneyn vakoilua, salakuuntelua ja äänitystä. [Daily Mail]
— Jamie Spearsin seuraaja, John Zabel määrätään virallisesti Britneyn varojen edunvalvojaksi edunvalvonnan terminointiin saakka. [L.A. Court]
— Jodi Montgomeryn roolia väliaikaisena edunvalvojana pidennetään vuoden loppuun asti. Pidennyksen syyt liittyvät edunvalvonnan päättämiseen. Hänen väliaikainen roolinsa edunvalvojana päättyy luonnostaan koko edunvalvonnan terminoinnin yhteydessä. [L.A. Court]
Lokakuu
— New York Post julkaisee artikkelin, johon on haastateltu Britneyn perheen ulkopuolisia sukulaisia, sekä muita Britneyn kotikaupungin Kentwoodin paikallisia, joilla on tietämystä alueen historiasta. Arikkelissa kerrotaan kuinka Spearsien perheen taustalla on synkkää historiaa siinä miten suvussa on kohdeltu naisia. Jamie Spearsin veli kertoo artikkelissa kuinka heidän isänsä pahoinpiteli lapsiaan, sekä lähetti aikanaan myös kaksi vaimoaan mielisairaaloihin. Jamie Spearsin äiti on aikanaan Britneyn tavoin lukittu mielisairaalaan, ja siellä lääkitty litiumilla kunnes hän vei lopulta oman henkensä vuonna 1966. Sisältövaroitus: itsemurha, seksuaaliväkivalta, r**skaus, väkivalta. [New York Post]
— Alex Weingarten korvaa Vivian Thoreenin Jamie Spearsin asianajajana. [L.A. Court]
— Britney lakitiimeineen jättää oikeuteen asiakirjan, jossa komppaa jo sittemmin erotetun Jamie Spearsin syyskuussa jättämää anomusta koskien koko edunvalvonnan päättämistä. [L.A. Court]
Marraskuu
— Jamie Spears jättää oikeuteen asiakirjan ilmaistakseen uudestaan tukensa Britneyn edunvalvonnan päättämistä koskien. Asiakirjassa hän toistuvasti kertoo ehdoitta rakastavansa ja tukevansa tytärtään ja suojelleen häntä jo 13 vuoden ajan. Hän kertaa jälleen Britneyn elämän olleen sekasortoinen hänen hakiessaan edunvalvontaa, mutta uskovansa, että Britneyn hiljaittaisten lausuntojen valossa edunvalvonta tulisi nyt päättää ja Britney pärjäisi omillaan. Hän kertoo asiakirjassa, ettei hänellä ole mitään salattavaa tai piiloteltavaa ja, että hän on täysin yhteistyöhaluinen erottamisensa suhteen. Hän myös mainitsee ettei aio jatkossa hakea uudestaan Britneyn edunvalvojaksi. [L.A. Court]
— Tri Star jättää oikeuteen useita vetoomuksia ja lausuntoja, jossa hakee oikeudessa heistä esitettyjen väitteiden mitätöimistä. Myös Robin Greenhill jättää oikeuteen lausuntonsa, jossa hän listaa, ettei Tri-Starilla ole ollut mitään kytköksiä Britney Spearsiin edunvalvonnan alkamisen aikaan, eikä se ole ollut mukana perustamassa sitä. Lisäksi asiakirjassa listataan kuinka yritys ei ole millään tapaa kontrolloinut Britneyn lääkityksiä, vakoillut mitään Britneyn elektronisia kommunikaatiovälineitä, piilottanut vakoilulaitteita Britneyn makuuhuoneeseen, tai ollut osallisena ohjaamassa Britneyn turvatiimiä. Robin Greenhill kertoo Tri Starin luovuttaneen elokuussa 2020 irtisanoutuessaan tehtävistään kaikki asiakirjat ja tiedostot koskien asiakkuuttaan Britneyn kanssa. [L.A. Court]
Edunvalvonta lakkautetaan
— Oikeus hyväksyy Jamie Spearsin jättämän anomuksen koskien Britneyn edunvalvonnan päättämistä, sillä kaikki osapuolet puoltavat sitä, ja tuomari näkee ettei edunvalvonta ole tarpeellinen. Edunvalvonta pystytään päättämään ilman erillistä psyykkistä arviointia sen vuoksi, ettei sellaista ole tehty koskaan alunperinkään Britneyn edunvalvontaa perustaessa, vaan edunvalvonta on ollut vapaaehtoinen. [L.A. Court] [L.A. Court]
- Istunto alkaa Britneyn asianajajan Mathew Rosengartin kertauksella jätetyistä asiakirjoista koskien koko edunvalvonnan terminointia, sekä Britneyn aiemmista lausunnoista oikeudessa. Hän kertoo Britneyn myös pyytäneen häntä referoimaan lausunnostaan osia, joissa hän on kertonut tahtovansa elämänsä ja rahansa takaisin, sekä hänen syvimmän toiveensa ja unelmansa olevan koko edunvalvonnan päättäminen ilman arviointia, mitä hän on toistanut lausunnoissaan useasti.
- Rosengart painottaa, että heille on ollut tärkeää varmistaa, että Britneyllä on edunvalvonnan päättyessä hyvä turvaverkosto sekä taloudellisella, että henkilökohtaisella puolella. Hän kertoo, että näiden osalta on nyt laadittu pätevät suunnitelmat järkevän siirtymän varalle. Tuomari tiedusteleekin Rosengartilta mikä on hänen suunnitelmansa koskien John Zabelia, jonka oikeus on aiemmin määrännyt Britneyn varojen väliaikaiseksi edunvalvojaksi edunvalvonnan terminoinnin siirtymäajaksi vuoden loppuun saakka. Rosengartin mukaan koko edunvalvonta tulisi päättää tänään, mutta Zabelille tulisi antaa muutamia lieviä valtuutuksia, jotta hän pystyisi hoitamaan siirtymää koskien Britneyn varoja, sekä hoitamaan hänen taloudellisia asioitaan.
- Kaikki läsnä olevat osapuolet ovat samaa mieltä koko edunvalvonnan päättämisestä, ja kannattavat Rosengartin mainitsemaa siirtymäsuunnitelmaa ja mainintaa tukiverkostosta.
- Tuomari toteaa, että Britneyn edunvalvonta on ollut vapaaehtoinen, eikä sitä perustaessa ole koskaan laadittu virallista arviota, joka olisi millään tapaa määrittänyt Britneyn kapasiteettia, tai määrittänyt hänen toimintakykynsä olevan millään tavoin vajaavainen. Näin ollen ei myöskään nyt ole tarvetta uudelle arvioinnille, vaan edunvalvonnan tilasta voidaan laatia päätös ilman sitä. Kaiken huomioonottaen oikeus määrää, ettei edunvalvonta Britney Spearsin henkilökohtaisille asioille tai varoille ole enää tarpeellinen. Edunvalvonta terminoidaan.
- Koska koko edunvalvonta päätetään, päättyvät samalla myös John Zabelin valtuudet Britneyn väliaikaisena edunvalvojana. Istunnon päätteeksi Rosengart ja tuomari keskustelevat vielä jatkosta sen suhteen, sekä mahdollisuuksista valtuuttaa Zabelia muilla tavoilla.
- Seuraava istuntopäivä vielä käsittelemättä jääneille vetoomuksille sovitaan tammikuulle.
— Britney asianajajineen jättää oikeuteen asiakirjan, jossa hän vastustaa isänsä oikeuteen jättämiä lausuntoja koskien häntä ja hänen edunvalvontaansa. Asiakirjassa kommentoidaan Jamie Spearsin jättämien asiakirjojen olevan virheellisiä ja harhaanjohtavia, sekä juridisesti väärin laadittuja. Britney sen sijaan myötäilee Jodi Montgomeryn, sekä John Zabelin lausuntoja, joista käy ilmi ”osa Jamie Spearsin virkavirheistä, mukaanlukien yritykset parantaa omaa mainettaan ja uudelleenkirjoittaa historiaa.” Asiakirjassa painotetaan, ettei Jamie Spears voi vältellä erottamisensa stigmaa ja seurauksia, joihin sisältyvät myös vastuu luovuttaa asiakirjoja, sekä selventää hänen osallisuuttaan Britneyn puhelimien vakoiluun, sekä Britneyn makuuhuoneen salakuunteluun. Asiakirjassa listataan myös Jamie Spearsin jättämien asiakirjojen juridisia virheitä, joiden Britneyn asianajajatiimin mukaan jo yksinään pitäisi riittää kyseisten asiakirjojen hylkäämiseen. [L.A. Court]
— Jamie Spears jättää oikeuteen vastineen Britneyn vastustuksiin puolustaen omaa näkemystään tapahtuneesta, ja sanoo Britneyn yrittävän tiiminsä kanssa luoda uutta narratiivia, jossa pyritään herjaamaan häntä, sekä hyökkäämään häntä vastaan. Jamie Spearsin mukaan Britneyn tiimi yrittää viivyttää edunvalvonnan päättämistä kasvattaakseen mediasirkusta tapauksen ympärillä, saadakseen itselleen ns. 15 minuuttia valokeilassa. [L.A. Court]
— Jamie Spears jättää oikeudelle vetoomuksen, jossa vaatii Britneyn maksavan hänen oikeuskulunsa koskien käynnissä olevaa oikeusprosessia. Asiakirjassa hän kertoo olevansa oikeutettu näihin maksuihin huolimatta siitä, että hänet on jo erotettu tehtävistään syyskuussa. [L.A. Court] [The Sun]
— New York Times julkaisee artikkelin Lou Taylorista ja hänen yrityksestään Tri Starista, sekä niiden kytköksistä Stonebridgeen, Mercy Ministries -organisaatioon, sekä mahdolliseen rahanpesuun. [New York Times]
- Sivuhuomio: New York Times on vuoden 2021 loppuun mennessä tehnyt poikkeuksellisen syväluotaavaa tutkimusta Britneyn tapauksesta; he ovat julkaisseet aiheesta kaksi dokumenttia (Framing Britney Spears sekä Controlling Britney Spears), sekä tehneet paljon tutkivaa journalismia tapauksesta. Artikkelissa NYT kertoo tehneensä tutkimustaan perustuen oikeusasiakirjoihin, talousraportteihin, yritysdokumentteihin, sekä haastatteluihin yli 70 ihmisen kanssa, jotka ovat olleet tekemisissä edunvalvonnan, Lou Taylorin, tai hänen yritystensä kanssa. Lou Taylorin asianajaja Charles J. Harder on lähettänyt yhteensä kahdeksan kieltomääräystä New York Timesille vaatien, että toimittajat lakkaisivat ottamasta yhteyttä heihin sekä heidän asiakkaisiinsa. Kieltomääräyksiä on lähetetty myös muille julkaisuille, sekä Free Britney -aktivisteille.
I might as well do a hint of my thoughts here before I go and set things square on @Oprah 🤔😜🤷🏼♀️ !!!!! pic.twitter.com/Gf3ckusc5S
— Britney Spears (@britneyspears) November 17, 2021
Britney-seuranta päättyy
Edunvalvonnan terminoinnin jälkeen Britney on kertonut olevansa kiitollinen jokaisesta päivästä, sekä iloinen siitä, että on saanut takaisin pankkikorttinsa ja avaimet autoonsa, mahdollisuuden olla itsenäinen vapaa nainen, sekä “saadessaan ostaa kynttilöitä.”
Britney ei pidä itseään uhrina, vaan haluaa toimia äänenä niille, jotka ovat edelleen järjestelmän hyväksikäytettävinä. Hän on omilla sosiaalisen median tileillään enenevissä määrin avoimemmin myös kritisoinut perhettään sekä muita tahoja, jotka ovat toimineet häntä kohtaan väärin. Britney on myös avoimesti puhunut pelostaan häntä edelleen jahtaavia paparazzeja kohtaan, ja Free Britney -liikkeen kannattajat ovat kehoittaneet ihmisiä boikotoimaan paparazzikuvia.
Britneyn asianajaja Mathew Rosengart ja hänen lakitiiminsä tutkivat edelleen mihin Britneyn rahoja on käytetty kuluneen vuosikymmenen aikana.
Jamie Spears ei ole vielä suostunut antamaan lausuntoaan oikeudelle valan alla. Hän on kahdesti jättänyt saapumatta paikalle antamaan lausuntoaan.
Lou Taylor ja Tri Star eivät ole suostuneet kertomaan kuinka paljon ovat nostaneet palkkaa edunvalvonnan aikana Britneyn varoista. He ovat olleet Britneyn asianajajan mukaan yhteistyöhaluttomia.
No Comments