Paa se bängää (PastoriPike feat. Gracias, Yeboyah, Bile, Kingfish, Sebastian Da Costa, Musta Barbaari)

PastoriPike muistuttaa yhteisöllisyyden merkityksestä uudella Paa se bängää –possebiisillä, joka tuo samalla myös jatkoa vanhalle suosikille.

 

PastoriPiken uusi possebiisi Paa se bängää tuo takaisin vahvan joukon vierailijoita, joita kuultiin myös vuonna 2017 julkaistulla Aito G -hitillä. Edelliskerralta tutut artistit Gracias, Kingfish, Sebastian Da Costa, Musta Barbaari ja Bile ovat tehneet paluun uudelle biisille, ja uutena lisäyksenä posseen on saatu myös Yeboyah

Jay Kovan ja EDK:n tuottamassa kappaleessa on kuultavissa westcoast-hiphopin soundimaailmaa, ja biisille julkaistu musiikkivideo korostaa biisin yhteisöllistä sanomaa. Musiikkivideon on ohjannut koreografi-ohjaaja Ima Iduozee

Paa se bängää on PastoriPikeä parhaimmillaan. Tausta-ajatuksena kappaleessa on vahvasti PastoriPikelle ominainen yhteisöllisyys. Tiedotteessa PastoriPike kertoo murehtivansa siitä, kuinka moni nuori voi tällä hetkellä huonosti. Nykyään nuorten kanssa työskentelevä PastoriPike on julkisuudessa avoimesti kertonut nuorena viettäneensä aikaansa kaduilla ja tekemällä rikoksia, kunnes tuli uskoon vuonna 2009. Nykyään PastoriPike toimii musiikillisen uransa lisäksi myös juniorivalmentajana jalkapalloseura IF Gnistanissa.

Positiivisena vastavoimana PastoriPike tuokin siis pöytään yhteisöllisyyttä, ja musiikillaan PastoriPike usein muistuttaakin yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden merkityksellisyydestä, hauskanpitoa yhtään väheksymättä. Paa se bängää -musiikkivideo henkiikin samaa energiaa, ja useassa lokaatiossa kuvatulla musiikkivideolla nähdään mukana kenties satoja hahmoja niin PastoriPiken ystäväpiiristä, kuin työstä lastenkin parissa. Kävin itsekin eräänä kauniina aurinkoisena päivänä Annalan kartanolla nauttimassa musiikkivideon grillibileosuudesta, jossa energia oli valtavan lämmin ja PastoriPiken musiikin sanomassa esiin tuotu yhteisöllisyys todella heräsi henkiin.

 

Tällaisena aikana ei voi tarpeeksi korostaa sitä, että meidän pitää olla yhdessä ja tehdä tästä maailmasta parempi paikka elää yhdessä. Me ei tehdä tätä musaa vaan meille, me tehdään se teille ja teidän lapsenlapsille. Haluun tällä biisillä näyttää esimerkkiä. Muistakaa, että kun yhdistätte voimat, pystytte mihin vaan ja pystytte seisoo toisten takana ylpeänä. Pysykää lujana veljet ja siskot! Tää on vasta alkuu, älkää ikinä eritelkö ihmisiä ihonvärin tai minkään muun takia, ketään ei saa jättää yksin! Me yhdistetään kansat ihan mistä olet kotoisin olet myG – paa se bängää koko huudille!”

 

PastoriPike

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.