Haastattelut

Haastattelussa: Etta

Ettan odotettu debyyttialbumi on nyt julkaistu.

Etta herätti vuonna neljä vuotta sitten kotimaisen räppiskenen mielenkiinnon verkkoon ladatuilla rap-videoillaan, jotka trendasivat niin, että videoita jakoivat tyypit aina VilleGallesta Anssi Kelaan. Laulua ja räppiä monipuolisesti yhdistelevä Etta on julkaissut aiemmin kaksi omaa EP:tä 10 ja 10+, sekä vieraillut lukuisilla hittibiiseillä, kuten Lukas Leonin biiseillä XTC ja Rooma, sekä STEREO -tuottajaduon hitillä Vuosien päästä.

Nyt PME Recordsille kiinnitetty Etta on julkaissut debyttialbuminsa, joka kantaa nimeä Tyttö. Etta on työstänyt albumiaan viimeisen puolentoista vuoden ajan ja sen yhdestätoista kappaleesta vain kaksi on julkaistu sinkkuina ennakkoon. Debyyttialbumilla kuullaan vierailemassa myös Erin, VilleGalle ja william.

 

Mutta Etta, mitkä oli sun ensiaskeleet kohti sun musiikillisia unelmia?

Mulla on neljä sisarta, ja tosi musikaalinen perhe; kolme veljiä ja yksi sisko. Isoveljet on kaikki itsekin muusikoita, ja mä oon pienestä pitäen kasvanut sen hyvän musiikin ja esiintymisen ympärillä. Muistan kun meillä oli sukujuhlia, niin aina mun broidit ja isä esiinty siellä, ja mäkin pikkutyttönä aina rakastin sitä. Esiintyminen ja koko toi kulttuuri on pienestä pitäen ollut läsnä.

Ensimmäinen kerta kun mä oon tehnyt päätöksen mennä kohti unelmia oli vuonna 2007, kun järjestettiin Talent Suomen eka kausi. Mä näin sen mainoksen ja olin laulanut vähän Singstaria, missä oli just noiden isojen naisäänien biisejä. Oli Whitneytä ja Tina Turneria, ja mä rakastin laulaa niitä. Mä sanoin äidille, et äiti mä haluun mennä tonne, ja sit me mentiin.

Muistan kun oli iso lava ja iso yleisö, muistan kun mä sytyin silloin 10-vuotiaana. Et tää on se mitä mä haluun tehdä. Mä olin sit musaluokalla koko mun ylä- ja ala-asteen, ja siellä pääsi aina esiintymään.

 

Tuntuuko susta, että se ruokki sitä sun nälkää?

Joo, kyllä se jotenkin. Musta jotenkin tuntuu, että mä en valinnut musiikkia, vaan se valitsi mut. Sisko löysi jonkun sellasen vanhan ystäväkirjan, mihin mä olin 5-vuotiaanakin kirjoittanut siihen unelmakohtaan, että laulaja. Se oli jo ihan silloin way back, aikoina joita mä en enää ees muista, ollut se mun unelma aina.

 

Muistatko mitä teillä soi himassa?

On ihanaa kun on kasvanut sikahyvään musaan. Silloin ’00 on ollut tosi vahvasti läsnä kaikki Justin Timberlaket ja Neptunesit

 

Olit lapsena jo tosi kiinnostunut esiintymisestä ja laulamisesta, mutta muistatko missä vaiheessa susta tuntui, että sellanen artisti sussa syntyi?

Must tuntuu, että silloin lukiossa.

 

Mikä siinä oli?

Jotenki kun mä tapasin Lukaksen (Leon) ja se kävi studiolla, niin siitä tuli sellanen fiilis et vitsi, iteki haluaisi päästä studiolle ja oikeesti tekemään. Mä en ikinä, vaikka mullakin oli tää laulajan unelma, niin kuitenkaan ollut sellainen, että olisin ajatellut olevani kirjoittaja ja tehdä omia biisejä. Pelkästään se esiintyjän unelma oli tavallaan ollut mun päässä. Mut lukiossa Lukaksen kanssa kun pääsi näkemään sen…

 

…konkreettisen tekemisen?

Niin! Kun pääsi käymään siellä Jimi Constantinen studiolla, ja alettiin tekemään mulle sellasia vähän niinku harjotusdemoja.

 

Sä et ollu tehny musaa ennen sitä?

En. Se oli eka kerta kun pääsin studiolle ja tekemään sitä konkreettista työtä ennen niitä mun räppivideoita.

 

Kerro vähän siitä, että miten se rap sitten tuli kuvioihin? Miten vihkiydyit siihen?

Sekin tuli Lukaksen seurasta, mä olin ennen sitä kuunnellut tosi paljon poppia. Tietty aina sitä katto MTV:tä, ja muistan Eminemin, se oli musta tosi kiinnostava.

 

Mikä siinä oli sellasta mikä viehätti?

Emmä tiiä, ehkä jotenki se asenne, se provo ja shokkiarvo. Ja sit Lukaksen kautta mun Spotify meni sit uusiks, se koulutti mut Eminemiin, koulutti mut kaikkiin noihin räppihommiin, ja tyylikin muuttu. Lukas on ollut tosi iso syy siihen mun kiinnostuksen shiftaamisessa hip hop -kulttuuriin. 

 

Vaikuttiko se siinä vaiheessa pelkästään sun musamakuun, vai oliko sulla vielä silloin ajatusta siitä, että haluaisit ite räpätä?

Ei todellakaan, mä muistan kun tapasin Lucaksen kautta mun managerin Carlan (Ahonius). Me käytiin lounaalla kun Carla oli kuullut jotain mun lauludemoja. Ei siinä vaiheessa ollut mitään räppiä kuvioissa, mutta kun mulla oli kuitenkin sellanen hopparityyli, niin Carla kysyi heti, että osaanko mä räpätä. En mä ollut koskaan edes ajatellut asiaa. 

Sit jostain se tuli, en tiiä mistä, tässäkin mä uskon kohtaloon. Oltiin puhuttu, että mun someen pitäisi saada jotain skidii pöhinää, ja ihan jostain out of nowhere mä testasin kirjottaa riimejä. Sit mä kirjotin ne mun #1- videon lyriikat.

 

Sä et ollut ennen sitä kirjoittanut riimejä, olitko sä kirjoittanut ei-räppibiisejä?

Mä olin vähän harjoitellut sitä mutten ollut sen kummemmin kirjoitellut vielä, vaan se lähti sit sen räpin kautta.

 

Mainitsitkin jo Carlan, mutta kerrotko vähän lisää siitä kun sut löydettiin, ja sun ns. tiimi alkoi muodostua sun ympärille?

Se oli sitä aikaa, kun Lukas oli alkanut jo tehdä töitä yhdessä Jaren (Cheek) kanssa, ja käytiin siellä Jimi Constantinen studiolla. Ne tarvitsi XTC-biisiin demolaulajan ja Lukas kertoi, että se tietää mimmin joka laulaa. Jimistä tuli mun uran alkuvaiheessa todella merkittävä tekijä, koska kävin siellä studiolla joku 1,5 vuotta ennen niitä räppivideoita ja se vähän niinku harjoitti mua tähän studiotyöskentelyyn.

 

Valmensiko se sua jotenkin ylipäätään muutenkin kaikkeen?

Vähän joo, me oltiin siellä partsilla ja meillä oli teetä ja me juteltiin vähän niinku kaikesta. Tosi tärkee henkilö. Carla oli jo tullut kuvioihin vaikka me ei oltu mitään manageridiiliä vielä tehty, mutta tultiin niin hyvin juttuun. Sit kun ne räppivideot tuli, niin moni label otti yhteyttä, mutta mä jotenkin heti päätin, että PME on se juttu. Mä olin aina fiilannut niiden menoa, ja se tuntu oikeelta.

 

Herättikö se sussa jotain tunteita, et olit siihen asti laulanut ilman sen kummempaa huomiota, mut sit kun teet sun ekan räppijutun, niin kaikki heti hyökkää siihen kiinni?

No kyllähän se yllätti kun laitoin ne videot ilman mitään odotuksia. Tossakin mä uskon, et kohtalo… räpillä mä sain sen jalan oven väliin. Ja sit ehkä sekin, että kun on ollut kamppailua sen kanssa, että onko räppäri vai laulaja, niin se on ollut varmaan just senkin takia, että kun se laulu on ollut aina, mutta räppi lähti vähän niinku vahingossa. 

 

Aivan, mut se varmaan anto myös jonkinlaista validaatiota siitä, että senkin suhteen on potentiaalia?

Siis kyllä! Ja just se, että kun siinä oli siihen aikaan selkeä rako. Niin sit kun nähdään mimmi joka räppää hyvin… tai noh, en mä kyl tiedä niistä mun videoista. Mä en pysty ite kattomaan niitä silmät auki. Mutta sain niillä diilin! Et kai ne on ihan ok, mut kehitystä on toivottavasti havaittavissa.

 

Jännittiks sua se? Koska joo, siinä on rako, mut se rako tarkottaa myös sitä, että siinä on tietty paine.

Ei se kyllä jännittäny! Mä en osannu tai ehtiny jotenki ajatella sitä, kun VilleGalle heitti mut heti studiolle tuottaja MD$:n kanssa. Se esitteli mut Allulle (Aleksi Asiala), joka on edelleenkin mun vastaava tuottaja ja luottoäijä, jonka kanssa me ollaan grindattu siellä studiolla ja tehty se pohjatyö, kenen kanssa oon oppinut kirjoittamaan ja säveltämään. Oon superkiitollinen miten Allun kanssa työskentely on kasvattanut mua. Ja VilleGalle on ollut sellanen mentoriäijä, jolle on pystynyt soitella demoja saada rehellistä palautetta.

 

No, sit Ballerina julkaistiin ja sut vähän niinku heitettiin musaskenen syövereihin. Millasena sä koit sen vastaanoton sillon?

Rehellisesti se oli ihan hirveetä. Mä halusin et mun eka biisi on ihan tahalteen sellanen kova sisääntulobiisi, mut jengi ei tajunnu sitä läppää vaan oli ihan et kuka sä luulet olevas. Jos mä muistelen näitä mun uran steppejä, ni se Ballerina oli sellanen, et mä olin sillon vähän järkyttyny. Mä menin vielä ihan tyytyväisenä lukemaan videon kommenttiosiosta et mitä jengi kommentoi, ja se oli niin täynnä sellasta vitun vihaa vaan. Mut toisaalta mielummin niin et 50% vihaa ja 50% rakastaa, koen et se johtu siitä et jengi ei oo tottunu. Suomessa ei oo totuttu siihen et nainen räppää tollein uhkaavasti.

 

Se on jännä, koska musta tuntuu että kaikissa keskusteluissa kuitenkin toivotaan sitä, että Suomeen tulisi joku nainen, joka räppäisi ton tyylisellä, vähän kovalla asenteella. Mut sit samalla jos kukaan menee yhtään siihen suuntaan, niin se ammutaan hyvin nopeasti alas.

Jep, sit ollaankin et mitä vittua, miks sä oot noin vihanen?

 

Tuliks sulle sit siitä mitään sellasta taiteellista lukkoa? Miten toi yleisön reaktio vaikutti suhun?

Itkin siinä ehkä joku puol minuuttia, mut ei se onneks silleen vaikuttanu, menin sen jälkeen studiolle ihan sama asenne päällä. Mulla tuntuu kaikki tollanen paska kyllä, mut joku mun sisällä on aina silleen et älä välitä, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei se oo vaikuttanut siihen mitä mä teen, niin et olisin alkanu jotenki himmailee.

 

Jos miettii, niin ne sun räppivideot oli käytännössä sun ekat räpit mitä sä teit, ja sit kun sä julkasit ne niin ne nähtiin tosi nopeasti. Muiden kiinnostus suhun nousi niiden videoiden myötä tosi nopeasti. Millasta on ollut kasvaa artistiksi noin tavallaan raa’assa vaiheessa kaikkien silmien alla?

Sitähän mä oon aina sanonu, et monet räppijäbät on tehny lapsuudessaan frendien kanssa jotain hölmöjä räppivideoita jotka on siellä tietokoneilla eikä ikinä nää päivänvaloa. Et ne on tehnyt sitä jo pitkän aikaa ja saanu kasvaa ja kehittyä, mut sit taas mun ekat räpit on tuolla internetissä ikuisesti. Mut heitettiin heti niiden jälkeen studioon. 

Mut musta tuntuu myös, et mut oli jotenkin tehty sitä varten, kaikki se prosessi, studiossa työskenteleminen ja artistinen kasvu on tullut niin luonnollisesti. Missään vaiheessa ei oo ollut yhtään sellanen olo etten pystyis tähän. Mä vaan koen et kai tää on se mitä varten mut on tehty. On ollu paineita, mut rehellisesti en oo ottanu niitä, ehkä mä vaan oon jotenkin ottanu sit niin chillisti.

 

Toimitko susta ylipäätään hyvin paineen alla?

Joo! Joo joo!

 

Ootko sä sellanen, että se enemmän puskee sua eteenpäin?

Joo, todellakin. Se ajaa mua eteenpäin ja inspiroi vaan.

 

Ettan debyyttialbumi on nyt julkaistu

 

Miten sit kun sä yhdistelet laulua ja räppiä niin sujuvasti, niin koetko jomman kumman tulkintatavan jotenkin luontevammaks, tuntuuks ne eriltä?

Mä oon tajunnu sen, et mulle se on ollut välillä kamppailuu. Oon huomannu, et ihmisten asenne naisräppäreitä kohtaan on just se, et kommentoidaan et vitsit mä tykkään kyl enemmän kun sä laulat

 

Tuntuuko susta sit siltä, että sua yritetään ohjata enemmän siihen laululliseen suuntaan?

Joo, tai et sellanen räppi on vielä ihmisille uutta, mut nyt mä koen et mä handlaan ne kummatkin hyvin. Ja aina kun mä meen studiolle, ni se on ihan kiinni siitä et mitä mä haluun sanoo. Jos vaik kuuntelee mun levyy, ni se on niin päivästä kiinni. Välillä musta tuntuu, et on enemmän sanottavaa tarinan muodossa, niin siitä tulee räppiä. Sit joskus jos tuntuu et haluu saada enemmän herkkyyttä, niin sit lisätään pikkumelodiaa. Se on ihanaa, voi mennä ihan fiiliksen mukaan. Se on vaan rikkaus.

 

Nyt tosiaan julkaisit sun debyyttialbumin, onneksi olkoon! Millaista se nyt sit on ollut susta etsiä sitä sun omaa soundia debyyttialbumille? Kaivaa esiin se sun oma juttu?

Tää levy on jotenkin ihana, kun siinä on soundeja mun jokaisesta prokkiksesta tähän mennessä, mun molemmilta EP:iltä. Varmasti siks et ne samat tuottajat on nää neljä vuotta pysyny mun rinnalla. On ollut ihanaa miten mä oon löytänyt tän mun musatiimin, ja et ne on mun hyviä frendejä. Siks mä ehkä koenkin et mä teen niin hyvää musaa, koska se on aina sellasta fiilistelyä studiolla. 

 

Haluutko kertoa vähän siitä, et millasia teemoja tällä levyllä kuullaan?

Albumin nimi on Tyttö, ja kun katsoo vaikka tracklistiä, niin onhan siellä paljon sellasia “tyttömäisiä” asioita, niinku Prinsessa, Bilehile ja BFF. Sekään ei ollut suunniteltu juttu, mut se nimi tuli luonnostaan koska mä oon tyttö, ja mä elän tytön elämää. Välillä on renttuja, välillä sä riitelet sun frendien kaa. Mä koen, et teen musaa kaikille enkä vaan tytöille, mut kyl tässä levyssä se korostuu koska mä identifioidun ite tytöks ja ne tarinat on tytön tarinoita.

Olin just Sonnin Taacassa vieraana, ja Tuomas Kauhanen sanoi, ei mitenkään siis pahalla, mutta sanoi et tajus Bilehile-biisistä, ettei ehkä oo niin kohderyhmää. Mut sit taas toisaalta olin tänään YleX:llä vieraana, ja Jani Kareinen sano et sen lempparit levyltä oli Rentut ja Bilehile. Et kyl mä koen et hyvä biisi on hyvä biisi, ihan sama vaik siinä puhuttais kukkasista ja ruusuista.

 

Ja kun räppi on ollut niin pitkään miesvoittoista, niin samalla tavallahan mimmit on joutunut etsimään sieltä sitä samaistumispintaa vuosikaudet.

Niinpä!

 

Mitkä on sun mielestä tän levyn kulmakivet? Mitkä on sellasia asioita jotka on tehneet tästä levystä just tämmösen levyn?

Mun elämä, viikonloput ja valkkari. [naurua]

 

Kulmakivi #1!

Jep, Riesling! Mut varmaan oikeesti isoin on elämä, koska tää levy on oikeesti tosi henkilökohtainen. Esim. Sulle-biisi on suoraan yks tarina mun ja yhen äijän jutusta. Rehellisesti, miehet on yks iso myös. Mä yllätyin et tää levy oli niinki positiivinen. [naurua] 

 

Onks sulle helpompaa kirjottaa henkilökohtasta?

On se mulle, vaikka kyl mä joskus haluisin muidenkin tarinoita kirjottaa ehdottomasti. Mut ihan selkeesti se on tässä kohtaa mun artistiudessa se juttu, et mun on helpompi kirjottajana kanavoida omasta elämästäni. Mun on kirjoittajana helpompi niin. Se mun kirjoittaminenkin on niin sellasta, et saatan illalla laittaa kuulokkeet korville ja mennä kävelee, ja sit jos mulla on ollu mielen päällä jotain, niin alan kirjoittamaan niitä keloja ylös. Niin moni biisi tälläkin levyllä on syntyny. Mut yleisesti rakkaus on ollu yks iso teema. Fiilistely, hauskanpito ja rakkaus, ja rakkaus vaan siihen räppäämiseen. 

 

Miten kuvailisit itseäsi ihmisenä ja artistina, ja miten sanoisit että ne heijastuu toisiinsa?

Kyllä mä koen, et mä oon tosi avoin ja helposti lähestyttävä. Monihan luulee vaikka Instagramin perusteella, et mä oon jotenki tosi kova. Koen et mä oon tosi hauska, rehellinen, hyvää seuraa, hyvä tyyppi, niin mä oon kuullu ja niin mä itekin koen. Kyllä mä aattelen et ku se mun musa on niin inspiroitunu musta ja mun elämästä, et ei sillä Empulla ja Etalla loppupeleissä niin paljoa oo eroa. Mikä ehkä onkin välillä tosi pelottavaa.

 

Ai siksi, että ootko sä tosi haavoittuvainen sen takia?

No oonhan mä! Jos miettii vaikka Prinsessaa, niin sehän on ihan suora tarina mun vaikeuksista teininä. Mut sit usein mitä henkilökohtaisempaa, ni sitä universaalimpaa se on. Kyl ihmiset arvostaa sitä et sä oot out there, ja haavoittuvainen. Mäki koen, et mä en oo ehkä mikään maailman paras laulaja, enkä välttämättä maailman paras räppäri, mut mä oon vitun hyvä tulkitsija.

 

Tuntuuks susta sit siltä, et olis hankalaa yleisölle näyttää ne kaikki puolet susta? Kuten äsken sanoit, niin moni saattaa esim. somen perusteella luulla, että sä oot pelkästään kova. Ni onko susta vaikeeta tuoda esiin, että sä oot myös herkkä, ja hauska, ja sit sä oot kova muija, ja kaikkee sitä?

Mä haluun aina olla oma itteni, oli se sit lavalla, somessa, tai haastatteluissa. Et en mä koe et kun mä meen joihinkin bileisiin, et nyt mun pitää olla jotenkin joku gangsteri. Mä otan ihmiset ihmisinä, niinku mä oon iteki.

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.