Mikäli olet ollut kanssani tekemisissä kuluneina kuukausina, et välttämättä ole pystynyt välttymään siltä miten olen jälleen kerran tuputtanut uusinta musiikillista ihastustani, pakottaen hänen musiikkivideoitaan naamallesi suoraan puhelimeni näytöltä samalla vieressäsi tuijottaen, syvästi odottaen jonkinlaista validaatiota ja innostusta tästä jälleen uskomattomasta musiikillisesta löydöstäni.

Viime kuukausina tätä tuputtamisspottia on täyttänyt tämänhetkinen suosikkini Noga Erez, israelilainen laulaja, säveltäjä ja tuottaja, kenen uutta materiaalia olen koko alkukevään fiilistellyt lähes luvattoman paljon, ja jonka uusi albumi KIDS onnekseni putkahtikin maailmaan viime viikolla. Noga Erez innostaa minua monesta syystä; ensinnäkin uutta kansainvälistä musiikkia etsiessä on aina ilahduttavaa löytää artisteja, jotka ovat perus UK/US-akselin ulkopuolelta. Lisäksi vaikutuin nopeasti Noga Erezin tavasta tulkita biisejään, sekä tietenkin on aina mahtavaa jos artisti on itse vahvasti läsnä musiikkinsa luomisprosessissa.

Nousevan artistin vahva soundi on huumaava yhdistelmä elektronista vaihtoehtoispoppia ja sample-pohjaista hip hoppia. Vuonna 2017 julkaistu debyyttialbumi Off The Radar nosti Noga Erezin Israelista maailmankartalle, ja nyt julkaistulla KIDS-kakkosalbumilla hän on onnistunut kirkastamaan ilmaisuaan, sekä sementoimaan soundinsa.

Pandemiaturvallisessa virtuaalihaastattelussa keskustelimme viime viikolla luovuudesta, hänen uudesta levystään, sekä siitä minkälaisia tarinoita välitämme sukupolvelta toiselle.

 

 

 

 

Miten kiinnostuit musiikista? Oliko se läsnä kotonasi kun olit nuorempi?

Musiikki oli hyvinkin läsnä. Kotimme oli yksi niistä kodeista, joissa musiikki soi jatkuvasti. Muistan kun kävin muiden luona kylässä eikä musiikki soinut siellä, pidin sitä hieman outona. Vanhempani rakastivat musiikkia, mutta he eivät ole muusikkoja. Oikeastaan minulla ei ole yhtään muusikkoja perheessäni, kaikki ovat vain musiikkifaneja. Kaikki alkoi vain siitä suuresta rakkaudesta musiikkiin, ja se muuttui myöhemmin harrastukseksi ja lopulta uraksi.

 

Millaista musiikkia vanhempasi kuuntelivat, saitko vaikutteita heiltä?

Ehdottomasti, he olivat ensimmäisiä musiikillisia opettajiani. Kotona soi paljon Beatlesia, Abbaa, Leonard Cohenia, ja myös perinteistä israelilaista musiikkia.

 

Minun täytyy myöntää, ettei minulla ole kunnollista käsitystä siitä millainen musiikkiskene on Israelissa. Millaista siellä oli pyrkiä pinnalle artistina?

Minusta tuntuu, että he ovat vasta nyt ymmärtämässä sitä! Muu maailma ymmärsi sen jo debyyttialbumini ilmestyessä, kun kiersiin ihan hulluna Eurooppaa. Eurooppa otti musiikkini vastaan ennen kotimaatani. Se mitä nyt saan omilta ihmisiltäni Israelissa, on suunnaton määrä rakkautta; minua soitetaan mainstream-radioissa ja minusta kirjoitetaan isoimmissa lehdissä, mutta se otti paljon aikaa. Vasta tämän toisen albumini tiimoilta Israelissakin on huomattu minut.

 

Miten Israelin levoton poliittinen ilmapiiri on vaikuttanut musiikkiisi?

En tiedä kuinka perusteellisesti suomalaiset ovat perillä Israelin tilanteesta, mutta tiesitkö, että täällä vertaamme itseämme jatkuvasti Suomeen? Aina kun täällä halutaan verrata Israelia johonkin maahan, puhumme Suomesta ja siitä miten se on paras maa. Se on mielestäni hauskaa, koska Israel on kuitenkin keskellä Lähi-Itää.

 

Hassua kuulla teidän vertailevan itseänne kaikista paikoista Suomeen, koska se vaikuttaa hyvin kaukaiselta ja erilaiselta.

Tuo on niin totta. Mutta joitain asioita on helppo vertailla; puhumme paljon siitä mikä on ns. täydellisen kokoinen maa. Täällä sanotaan, että kun maa on liian iso, sen hallitsemisesta tulee sotkuista, mutta kun maa pysyy tietyn kokoisena, sen pitäisi olla täydellistä. Israel on ilmiselvästi kaukana täydellisestä, olemme olleet jatkuvassa konfliktissa täällä. Mutta samalla se ei ehkä ole näkynyt kauheasti omassa elämässäni, vaikka se ilmapiiri onkin jatkuvasti läsnä, ja kiertueet ympäri maailmaa ovat avartaneet silmiäni. Olen esimerkiksi käynyt Israelissa pakollisen asepalveluksen, mitä monet pitävät outona. Mutta kasvaessani se oli ainoa tapa mitä tunsin. Kai myös musiikkiini välittyy tietynlainen hektinen ja kompleksinen tunnelma.

 

Israelissa asevelvollisuus on pakollinen kaikille sukupuolille, eikö niin?

Kyllä, kaksi vuotta naisille ja kolme vuotta miehille.

 

Millainen kokemuksesi oli palveluksessa?

No, se oli omituista. Olin hyvin onnekas kun sain olla armeijassa sotilasmuusikkona. Kyseessä oli samanlainen sotilasbändi kuin mitä Yhdysvalloissa oli ensimmäisen maailmansodan aikaan. Meillä täällä on niitä edelleen. Bändissä oli kuoro tai muutama laulaja, ja juoksimme armeijan ja tukikohtien välillä laulamassa sotilaille. Se on kumma yhdistelmä jotain mikä vaikuttaa olevan puhtain, kaunein, yliluonnollisin kokemus, sekä systeemiä, joka on täysin militantti.

 

Kuulostaa siltä, että olet tehnyt niin paljon musiikin suhteen, koska ymmärtääkseni olet myös urasi alussa ollut ensin tekemässä jazz-levyä, mutta hylännyt sen ja siirtynyt nykyiseen, vaihtoehtoisempaan soundiisi?

Jätin taakseni tuon nauhoittamani albumin kokonaan koska en pitänytkään siitä. Se, mikä auttoi minua tekemään sellaista musiikkia mitä nykyään teen, on se, että olen tavannut musiikillisen kumppanini Ori Rousson, jonka kanssa teemme yhdessä musiikkia. Tämä projekti kuuluu meille molemmilla, minä olen vain sen nimi ja kasvot.

 

Kertoisitko hieman teidän matkastanne yhdessä?

Hän ei ole vain musiikillinen kumppanini, vaan myös elämänkumppanini. Olemme olleet yhdessä yli seitsemän vuotta, asumme samassa kodissa ja teemme kaiken yhdessä kellon ympäri. Meidän suhteellamme ei ole rajoja siinä milloin teemme musiikkia ja milloin olemme kumppaneita, milloin olemme rakastavaisia, se kaikki tapahtuu samaan aikaan. Tila, jossa asumme, on pieni yksiö, missä on studiomme, keittiömme ja olohuoneemme, se kaikki on samassa tilassa. Se kuvaa hyvin myös suhdettamme. Olemme olleet todella onnekkaita kun olemme löytäneet toisemme, sillä kommunikaatiomme on aina ollut hyvin helppoa, ja Rousso on auttanut minua tulemaan muusikoksi, joka nyt olen, joten olen hyvin kiitollinen siitä.

 

On varmasti mukavaa kulkea tätä matkaa yhdessä jonkun kanssa.

Niinpä, ehdottomasti. Monet ihmiset kysyvät minulta, että ”miten voit tehdä tuon yhdessä kumppanisi kanssa?” ja minä mietin, että miten ihmiset eivät tee sitä näin? Miten menette kiertueelle yksin ja pystytte pitämään yllä kaukosuhdetta kumppaninne kanssa samalla kun käyt kaikkea läpi? Alalla on paljon paineita ja joskus se voi olla hyvin intensiivistä. Joskus tuntuu siltä, että vihoviimeinen asia mitä haluat tehdä on luoda musiikkia tai olla kiertueella, mutta kun sinulla on rinnallasi joku joka käy läpi samaa asiaa… en tiedä miten ihmiset pystyvät tekemään sen toisin.

 

Tuntuuko sinusta, että se pitää sinut myös maantasalla?

Kyllä, 100%. Rousso on ihminen, joka pitää minut maantasalla ja hän on minun peilini. Hän on hyvin rehellinen minulle kaikesta mitä tulee artistiuteeni. Hän kertoo minulle koko totuuden ja tuntee minut tarpeeksi hyvin kertoakseen sen tavalla, jota todella kuuntelen heittäytymättä puolustuskannalle.

 

Rakastan tapaasi laulaa ja tietynlaista rytmikästä ulosantiasi etenkin uudella levylläsi. Kertoisitko hieman suhteestasi rap-musiikkiin ja kuinka olet alkanut yhdistellä elementtejä siitä musiikkiisi?

Me työstimme Rousson kanssa sitä kuinka käytän ääntäni, koska minä jatkuvasti tutkiskelen sitä ja joskus koin siitä myös epävarmuutta. Me molemmat ajattelimme, että rap voisi auttaa – ei pelkästään itse räppäämisessä, vaan myös laulamisessa. Uppouduin hip hopin maailmaan ja innostuin opettelemaan versejä kaikkein nopeimmilta, röyhkeimmiltä räppäreiltä mitä suinkin löysin, ja haastoin itseäni sillä.

Siitä tuli kuitenkin myös äärimmäisen hyödyllinen työkalu itseni rauhoittamiseen. Minulla on haasteita paniikkikohtauksien kanssa ja sen ahdistuksen käsittely liittyy todella paljon hengittämiseen. Yleensä kyse on siitä, että hengität liikaa, sitten kuulet kuinka sydämesi hakkaa niin kuin sinulla ei olisi tarpeeksi ilmaa. Taistelin aiemmin sen kanssa jatkuvasti, kunnes eräs terapeuttini kehoitti minua kävelemään ympäri asuntoani ja mumisemaan ihan vaikka hölynpölyä, jotta saisin kontrolloitua ilmaa. Tein sitä jonkin aikaa, ja se auttoi paljon, joten ajattelin että voisin siinä samalla yhtä hyvin laulaa näitä oppimiani hip hop -versejä. Se siis auttoi minua myös kehittymään siinä, ja mielestäni tämä on aika siisti tarina siitä miten joskus vaikeudet auttavat meitä fokusoitumaan tiettyihin asioihin.

 

Tuo muistuttaa minua Ed Sheeranista, joka ilmeisesti 10-vuotiaana sai Eminemin The Marshall Mathers EP:n, jonka biisien opetteleminen auttoi hänen silloisen änkyttämisensä kanssa. Siksi hänen varhaisessa tuotannossaan, ja toki edelleenkin, kuuluu rap-elementtejä. On kyllä villiä mihin kaikkeen musiikki pystyy.

On minusta niin kaunista mitä musiikki voi tehdä ihmisille. Minä julkaisin uuden albumini vain pari tuntia sitten, ja jo nyt saan ihmisiltä viestiä kuinka minun musiikkini on pelastanut heidän vuotensa. Tätä varten musiikki on. Tämä on se taika siinä mitä yritän tehdä, se on taianomaista.

 

On kyllä kaunista millaisen yhteyden musiikki pystyy luomaan ihmisten välille. Ja se on yksi syy miksi olen niin surullinen siitä miten meillä ei maailmassa ole tällä hetkellä juurikaan livemusiikkia, koska se on yksi kauneimmista ilmentymistä mitä tuosta yhteydestä on.

Tämä on muutenkin villiä aikaa julkaista uusi albumi, tai ylipäätään olla artisti. Miten koet, että pandemia-aika on vaikuttanut luovuuteesi, tai esimerkiksi tämän uuden KIDS-albumin luomisprosessiin?

No, on tavallaan kiusallista sanoa näin, mutta kulunut vuosi on ollut todella hyvä asia minulle. Kun pandemia alkoi, ajattelin, että saan nyt kuukauden vapaata. Kaikki alkoi juuri kun olin lähdössä isolle kiertueelle Yhdysvaltoihin. Se rauhoitti minua paljon, en ollut ymmärtänyt miten paljon tarvitsin pysähtymistä. Näin jotain kaunista siinä.

Asun Tel Avivissa kadulla, joka on hyvin hektisellä asuinalueella. Alakerrassani on vain baareja ja ravintoloita, joten normaalisti täällä on hyvin äänekästä. Sitten yhtäkkiä tuli ihan hiljaista. Se tuntui hyvältä. Ja kun ymmärsimme ettei tämä lopu pian, me jatkuvasti lykkäsimme albumin julkaisua uudestaan ja uudestaan, koska ajattelimme, että meidän on pakko päästä kiertueelle albumin julkaisun tiimoilta. Jossakin vaiheessa kuitenkin käsitimme, ettemme tiedä milloin albumi olisi järkevää julkaista, ja meidän tulisi miettiä mitä teemme tällä ajalla mitä meillä nyt on. Joko me miksaisimme albumin hyvin nopeasti kasaan ja alkaisimme työstämään jotain uutta, tai me jatkaisimme albumin työstämistä, yrittäen tehdä siitä parhaan mahdollisen version.

Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon, jolloin meillä oli muutamia kuukausia enemmän aikaa elää albumin kanssa. Eikä vain elää sen kanssa, vaan myös ilman sitä ja sen musiikkia. Yhteen kuukauteen emme koskeneet biiseihin ollenkaan, joten kun palasimme niiden pariin, meidän korvamme olivat puhdistuneet siitä niin, että pystyimme oikeasti kokemaan jotakin sellaista mikä lähimpänä muistuttaa sitä miten kuulijat kuulevat tuon musiikin ensimmäistä kertaa. Ja se on perspektiivi, jota yhdelläkään artistilla ei oikein ole omasta musiikistaan. Se on surrealistista; meillä ei koskaan ole sitä perspektiiviä mikä kuulijoillamme on.

 

Uskotko, että KIDS olisi ollut täysin toisenlainen albumi, mikäli pandemia ei olisi puhjennut?

Kyllä, ehdottomasti. Me otimme hieman aikaa, palasimme sen pariin, ja tiesimme täysin mitä meidän pitäisi sen kanssa tehdä. Teimme joitain parannuksia, jotka ovat tehneet albumista niin paljon paremman. Ja kaikki se mitä olemme vuoden aikana menettäneet… olen vain kiitollinen, että tämä albumi on juuri sellainen kuin se on.

 

Kuinka sanoisit, että KIDS eroaa debyyttialbumistasi Off The Radar?

Se on niin paljon parempi! Rakastan debyyttialbumiani, mutta suurin eroavaisuus on omissa vokaaleissani. Ne ovat kehittyneet niin paljon ja minusta tuntuu, että olen onnistunut… en halua sanoa, että ”löytämään soundini”, koska en usko, että tulen koskaan löytämään mitään, vaan etsin jatkuvasti. Mutta onnistuin tavallaan määrittelemään itseni uudelleen. Ja myös laulujen kirjoittaminen on kehittynyt, meillä oli hyvin vahvasti sellainen olo, että tällä albumilla teimme kunnollisia biisejä. Sellaisia, että jos ottaisimme tuotannon pois, biisin pystyisi silti soittamaan ja se olisi muistettava. Off The Radar nojasi hyvin vahvasti tuotantoon, mutta uudella albumilla on vain yksinkertaisesti hyviä biisejä.

 

Kuinka kuvailisit itseäsi ihmisenä ja artistina? Tuntuuko sinusta, että ne ovat sama asia, vai löytyykö niistä ristiriitaisuuksia?

Minä olen vihainen. Hyvin nuoresta iästä asti; olin vihainen vauva ja lapsi, ja jokin aina vaivasi muna maailmassa ja hain aina jonkinlaista oikeudenmukaisuutta. Näin se on myös edelleen, ja se heijastuu myös musiikkiini. Kysyn jatkuvasti kysymyksiä siitä miksi asioiden pitää olla juuri näin. Olen hyvin hypersensitiivinen maailmasta, ja musiikkini on sellaista myös.

 

Uudella albumilla on teemoja kuten sukupolvet ja perintö; mitä meidän sukupolvemme on mielestäsi oppinut edeltäjiltämme? Ja mitä toivot, että jätämme jälkeemme seuraavalle sukupolvelle?

Mielestäni olemme perineet paljon tarinoita ja narratiiveja maailmamme historiasta, ja se on luonut nykyisen todellisuutemme. Itse kasvoin sotatarinoiden ja muiden kamalien kertomusten parissa, ja se on luonut narratiivin, että sota on jotain mitä aina tapahtuu maailmassa, että sitä tarvitaan, ja se on aina ollut niin. Ja tavallaan se on totta: ei ole ollut aikaa, jona ihmiskunta ei olisi ollut sodassa. Mutta me kierrätämme sitä tarinaa jatkuvasti eteenpäin sen sijaan, että puhuisimme siitä minkälaisessa hetkessä nyt elämme ja kuinka voisimme muuttaa tulevaa. Minusta tavallaan tuntuu, että vanhempamme ovat antaneet meille tämän maailman, jossa sinun pitää jatkuvasti taistella selviytyäksesi. Siksi uuden albumin nimi on KIDS, koska nuorilla ei ole tuota asennetta luonnostaan, vaan he perivät sen jostain. Jos kuuntelisimme nuoria enemmän, huomaisimme, ettei kaiken tarvitsisi olla sellaista. Kaiken ei tarvitse olla väkivaltaista. Enkä tarkoita väkivallalla vain esimerkiksi sotaa, vaan…

 

…Tietynlaista aggressiivisuutta?

Kyllä, aggressiivista kommunikointia välillämme. Sitä miten kohtelemme toisiamme. Tiedän, että monet nuoremmassa sukupolvessa tavoittelevat maailmaa, jossa on vähemmän aggressioita, sekä maailmaa, joka on vähemmän aggressiivinen itseään kohtaan. Maailma on itsensä tuhoamisen partaalla, ja me olemme tuhoamassa maailman. Joten se kuinka nuorempi sukupolvi taistelee niin kovaa lopettaakseen sen, on jonkinlainen kipinä siitä, kuinka meidän pitäisi olla huomaavaisempia kaikkea kohtaan, ja hyviä maailman jokaiselle aspektille.

 

Minusta tuntuu, että nuoret ovat nykyään todella intohimoisia ja välittävät niin paljon kaikesta; planeetasta, tasa-arvosta, kaikesta. Se on upeaa nähdä.

Ja toisaalta mielipiteeni vaihtelee siitä päivittäin. Joinain päivinä ajattelen, että tilanne on niin paha, että meidät on kaikki tuomittu helvettiin, mutta joinain päivinä minusta tuntuu siltä, että nuo nuoret tulevat pelastamaan maailman.

 

Mihin tähtäät seuraavaksi?

Haluan mahdollisimman monien ihmisten kuulevan tämän albumin, ja tavoitteeni on pystyä kirjoittamaan biisejä, jotka resonoivat kaikille, mutta niin etten joudu tekemään sitä taiteestani tinkimisen kustannuksella. Se on se sweet spot, jota tavoittelen. Tahdon tehdä jotain mikä on uniikkia, mutta jossa on kokeilevia elementtejä, biisejä jotka koskettavat ihmisiä ja resonoivat. Haluan tehdä biisejä, jotka saavat ihmiset itkemään. Haluan tehdä biisejä, jotka saavat ihmiset löytämään itsestään jotain, sillä se… kuten puhuimme tämän keskustelun alussa; musiikki muuttaa ihmisiä, vaikka edes kolmeksi- ja puoleksi minuutiksi.

 

 

Kuuntele KIDS Spotifyssa