Noin viikon biisit #55

Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy viikonloppuisin ja postaussarja nostaa mielenkiintoisia artisteja sekä kappaleita noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin.
Yeboyah – Kredi feat. NCO
Sony Music tiedotti viime viikolla sainanneensa Yeboyahin rosteriinsa. Aiemmin artisti on toiminut itsenäisesti ja häneltä on muutaman yksittäisen biisijulkaisun lisäksi saatu tähän mennessä kuulla Elovena EP, sekä kourallinen mainioita feattauksia muiden biiseillä.
Viikko sitten droppasi Yeboyahin ensimmäinen major label -biisi, josta saatiinkin täysi audiovisuaalinen kokemus. Mitä tarviit oli tunnelmaltaan uhkaava, intromainen kappale, jonka agendana lieneekin ollut lähinnä esitellä minkälainen artisti on kyseessä. Mitä tarviit oli kappaleena “vaikeampi”, eikä siinä oikein ollut suoranaista hitintynkää, mikä tuskin on ollut välttämättä tarkoituskaan.
Tänään julkaistu Kredi täyttääkin enemmän sitä hittinälkää ja kuten arvelinkin, jatkaa siitä minkä intromainen Mitä tarviit aloitti. Se on menevämpi, tarttuvampi, helpompi, eikä siinä ole enää intron tuntua, vaan paahdetaan jo eteenpäin täyttä häkää. Kappaleen oheen on julkaistu myös timanttisen hieno musiikkivideo (jonka voit katsoa alta) ja biisin flowta täydentää aukottomasti NCO.
Myös Kredin musiikkivideo loppuu kenties vihjailevasti laajakuvaan, jonka keskiössä lukee jonkinlaisessa maalauksissa just se. Jäinkin pohtimaan olisiko tämä kenties piilovihje seuraavasta biisijulkaisusta, joka jälleen jatkaisi siitä mihin Kredi musiikkivideoihin nyt jäi.
Yeboyahin uusi tuleminen on tehnyt pesäeroa aiemmin kuulemamme, suorastaan pumpulinpehmeän Elovena EP:n tunnelmaan ja äänimaailman, mutta ei silti ole täysi yllätys mikäli artistin on nähnyt livenä, sillä uudet kappaleet mukailevat melko hyvin Yeboyahin menevämpää livemeininkiä. Artistissa onkin valtavasti potentiaalia, ja hän on täyttämässä kotimaisen musiikin kentältä aukon, joka on ammottanut tyhjyyttään jo pitkään.
Nelma U, Ibe – Kaikki kerrat kun me tavattiin
Skorpioni- levy-yhtiö on ottanut tavakseen aina vuoden ensimmäisenä päivänä julkaista jotain uutta ja mielenkiintoista. Nelma U onkin Skorpionin uusin sainaus ja samalla tämän vuoden ensimmäisen päivän the julkaisu.
Kyseessä on helsinkiläinen tulokasartisti, joka julkaisi omakustannedebyyttinsä viime kesänä. Nelma U:n tavassa tulkita on monella tapaa samanlaiset kepeät ja jotenkin viattomat vibat kuin Iben soundissa. Luonteva duo kuulostaa siltä kuin heidät olisi tehty musiikillisesti toisilleen, joten yhteistyön hedelmä onkin oikein toimiva biisi.
Jeremie – rooli
Aiemminkin täällä fiilistelemäni Jeremie on julkaissut vuoden ensimmäisen biisin, joka on jälleen soinut kovalla toistolla ruudun tällä puolen!
Rooli esittelee Jeremien hunajaisen laulannan lisäksi weekndmäisiä tummanpuhuvia dream pop -vivahteita. Samalla biisissä on kuitenkin myös jotain hyvinkin perinteistä suomalaista. Fiilis tulee kenties kappaleen tekstillisen puolen vivahteista, jotka kuuluvat lauseissa kuten: Tässä olis hyvä tsäänssi olla enemmän kuin vispilänkauppaa, mut mitä sä vatkaat kun oon jo kokonaan sun.
Biisi pureutuu myös yhteiskunnan edelleen kapeaan miehen rooliin ja siihen kuinka mieskin voi olla suhteessa haavoittuvaisemmassa tilanteessa.
Jo aiemminkin harvinaisen tyylikästä, modernia R&B- ja pop-musiikkia yhdistelevää Jeremie on tuntunut raikkaalta tuulahdukselta kotimaisten tulokkaiden kentällä ja odotankin innolla millainen vuosi Jeremielle on tulossa!
YONAKA – Seize The Power
Viime aikoina olen pitkästä aikaa innostunut modernia rockia tehtailevista naisäänistä (tästä aiheesta kenties lisää täällä vielä myöhemmin) joten tämä kappale osuikin tänään julkaisuviikollaan täydellisesti juuri siihen hermoon, joka itselläni on nyt muutenkin herkillä.
Yonaka on aiemminkin ihastuttanut minua yksittäisillä biiseillään, mutta tämä julkaisu iskikin niin kovaa, että täytyy tällä sekunnilla ottaa Brightonista ponnistava brittiyhtye akuutisti vielä tarkemman tarkkailun alle.
Nimensä mukaisesti voimakkaasti alkava kappale sopisi jonnekin rap-soittarilleni Megan Thee Stallionin ja Sophyan väliin, mutta kasvaakin edetessään aivan toiseen suuntaan lähemmäs sitä alternative rockia mitä Yonakalta on aiemmin totuttu kuulemaan. Toki modernilla twistillä, johon on yhdistelty juuri sopivasti myös elektronisia vivahteita. Hieman enemmän kuin aikaisemmpin, sillä vaikka noita vivahteita on Yonakan musiikissa aiemminkin ollut kuultavissa, on ne nupit vedetty tässä biisissä selkeästi kaakkoon.
Noin viikon biisit 2021
Tähän postaukseen nostetut biisit ja muutkin tämän viikon nostot löydät Musiikkiblogin viikkosoittolistalta. Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy viikonloppuisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin. Seuraa soittolistaa Spotifyssa tästä.
No Comments