Noin viikon biisit #54

Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy viikonloppuisin ja postaussarja nostaa mielenkiintoisia artisteja sekä kappaleita noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin.
Sam Smith – Love Goes
Sam Smith julkaisi lokakuun päätteeksi kolmannen studioalbuminsa Love Goes, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Albumi oli alunperin tarkoitus julkaista jo kesäkuussa, mutta se viivästyi pandemian vuoksi. Sen aiempi työnimi oli To Die For, mutta Smith koki tittelin teeman epäsopivana julkaistavaksi pandemian aikana.
Rakastan Sam Smithiä suuresti ja myös Smithin aiemmat albumit ovat olleet kovassa kuuntelussa. Lisäksi sydämeni on edelleen särkynyt kun Smith perui keikkansa Suomessa muutama vuosi sitten, enkä näin ollen ole vielä päässyt näkemään artistia livenä. Smithin äänessä ja tulkinnassa on jotakin sellaista syvää ja herkkää, joka itseäni viehättää ja koskettaa syvältä.
Love Goes on albumi sydänsurusta, ja leikittelee tummasävyisellä tunnelmalla ja äänimaailmalla. Albumi ei kuitenkaan ole täynnä pelkkiä balladeja, vaan sekoittelee niitä ajoittain myös rytmikkäisiin, siltikin melankolisiin biitteihin. Kaikki kuitenkin nivoutuu kauniisti yhteen, ja tämä onkin ollut syksyn suosikkialbumeitani.
nublu x Mikael Gabriel – Universum
Mikael Gabrielin viimeisimmät sinkut ovat edustaneet kevyempää ja popimpaa linjaa, jota kuitenkin nyt julkaistulla uudella biisillä yhdistellään pitkästä aikaa jälleen rap-vivahteisiin. Uudella biisillään MG on yhdistänyt voimansa virolaisen räppärin Nublun kanssa, joka on viime vuosina noussut yhdeksi Viron suosituimmista artisteista. Virkistävä kahden kielen yhteistyöbiisi nousikin heti sekä Viron, että Suomen Spotify-listojen kärkeen.
Huumaavalla tavalla häröltä ja jotenkin kierolta kuulostavan kertosäkeen tekstissä leikitellään myös auringon ja kuun englanninkielisillä sanoilla; Aurinko on sun, kuu on moon. Nokkela ja tarttuva!
Kappaleeseen on tehty myös näyttävä avaruuteen sijoittuva Marta Vaarikin musiikkivideo, jonka voit katsoa alta!
Evelina – III
Evelina julkaisi syyskuun lopussa uuden albuminsa III, joka ottaa vahvasti vaikutteita vuosituhannen vaihteen jenkki-R&B-meiningeistä. Uudella albumillaan Evelina tuntuu olevan artistina valmiimpi ja vapautuneempi kuin aiempien albumiensa aikaan.
Uuden albumin myötä ohjaksiin on astunut myös uutena tuottajana Tido, millä on varmasti myös ollut iso vaikutus siihen mihin suuntaan Evelinan albumin soundi on muovautunut. Kaksikko on taikonut loistavan albumin kasaan lähes täysin kaksin.
Ainoana miinuksena sanoisin, että teksteiltään Evelinan tuotanto alkaa hiljalleen käydä itseään toistuvaksi. Vaikka III sinänsä hiveleekin korvakäytäviäni soundeillaan, ei se sisällöllisesti juurikaan tarjoa mitään mullistavaa tai erityisen kekseliästä.
III on kuitenkin Evelinan vahvin ja artistisin kokonaisuus toistaiseksi. Se yhdistelee parhaimmat puolet Evelinan edellisten levyjen hittivetoisista biiseistä yhteen uuden, ilmavamman soundin kanssa. Siinä missä Evelinan aiemmat biisit ovat toki olleet välitöntä hittiainesta, ne ovat myös olleet helpommin kuluvaa sorttia. Uusi materiaali tuntuu ajattomammalta. Paras Evelinan levy so far.
Noin viikon biisit 2020
Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy viikonloppuisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin. Seuraa soittolistaa Spotifyssa tästä.
No Comments