Syksyn soittolistan suosikit 2020

Siirtyessämme valoisan vuodenajan jälkeen syys-talven puolelle, on myös Musiikkiblogilta toivottu ja haettu syksyisempää musiikkia. Täältä pesee siis kokonainen soittolista, sekä muutama erityisnosto siltä löytyvien biisien joukosta.

 

Runo – Rajat

Runo on uuden polven artisti, joka puhuu diverssiä spoken wordin, popin ja runouden kieltä. Musiikissa laulamisen ja lausumisen eri muodot luovat omaleimaisen tilan väkevälle ja tarkalle suomenkieliselle lyriikalle. Runon Rajat-debyyttisingle julkaistiin elokuussa, ja Runo selviytyi myöskin elokuussa startanneen YleX Nosteessa -musiikkirealityn voittajaksi. Koko sarjan kaikki jaksot ovat katsottavissa YouTubessa täällä.

 

Pihlaja – Picasso feat. Costee

Tämä äärimmäisen kaunis, tumma, ja samalla jotenkin lämmin biisi esittelee R&B-vivahteista poppia, sekä maalailevaa, ajatonta tunnelmaa, johon tekee mieli sukeltaa. Kappaleella kuullaan vierailemassa myös Costee. Pihlaja on 25-vuotias R&B-artisti sekä laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut musiikkia vuodesta 2016 lähtien. Viimeisimmän tiedon mukaan Pihlaja julkaisisi debyyttialbuminsa vielä tänä syksynä.

 

Billie Eilish – when the party’s over

Billie Eilish on ollut väkevä osa syksyjäni siitä asti kun artistia joskus aikoinaan ensimmäistä kertaa kuulin. Syksyisin Eilishin parhaimmistolta kuulostavat mielestäni erityisesti herkät tulkinnat, balladit ja mumble popin kaltaiset teokset, jotka ovat omiaan maalailemaan syksyistä tummaa, mutta lämmintä tunnelmaa. Eilishin kappaleita löytyykin siis listalta monin kappalein, mutta nimettäköön tämän hetken suosikiksi tämä!

 

TLC – Dear Lie

Tämän helmen löysin uudelleen tänä vuonna ja se olikin pakko nostaa samalla tehokuunteluun, sekä myös sopiville soittolistoille. Dear Lie oli aikanaan viimeinen singlejulkaisu TLC:n kulttisuosioon nousseelta Fanmail-albumilta. Lisää kyseisestä albumista ja TLC:stä voit lukea täältä.

 

Antti Tuisku – Häitä ja hautajaisii

Antti Tuiskun alkuvuodesta julkaistu Valittu kansa -albumi sisältää kauttaaltaan erityisen kekseliästä pop-lyriikkaa ja on muutenkin suomalaisena pop-albumina piristävän kokeileva. Albumin kappaleista löytyy paljon uskonnollista sekä hengellistä symboliikkaa, ja Tuiskun mukaan albumin kappaleissa kyseenalaistetaan suuria auktoriteetteja ja sitä kautta myös ihmisiä, jotka asettuvat korkeampaan asemaan arvostelemaan muita. Erityisen kaunis on levyltä löytyvä Häitä ja hautajaisii, joka on herkkä, raaka ja kaihoisa kosketus ihmisyyteen. Siksi se sopiikin mainiosti myös syksyn tunnelmointiin.

 

 

FINNEAS – Shelter

Finneas minun on pitänyt nostaa useasti Musiikkiblogin oman postauksensa aiheeksi, mutta vielä toistaiseksi se on jäänyt. Billie Eilishin veljenäkin tunnettu Finneas on ollut isosti mukana rakentamassa siskonsa soundia, mutta on ansioitunut tekijä myös itsenäisesti. Finneasin Blood Harmony -EP onkin kokonaisuudessaan ihastuttavaa syysmusaa, ja siltä löytyvä Shelter oli ensimmäinen Finneasin biisi, johon itse ihastuin.

 

Mew – Symmetry

Tuntuu hurjalta ajatella, että tämä kappale on ollut osa kaikenmuotoisia syyssoittareitani melkein 20 vuotta! Symmetry on kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis, pelkistetty ja koskettava. Mewin oli tarkoitus muuten palata esiintymään Suomeen Helsingin Kulttuuritalolle marraskuussa, mutta konsertti on koronaepidemian vuoksi siirretty näillä näkymin ensi vuoden toukokuulle. 

 

Ed Sheeran – Feels feat. Young Thug & J Hus

Viime vuonna julkaistu No.6 Collaborations Project -albumi oli itselläni kenties viime vuoden kuunnelluin albumi heti kesän julkaisustaan lähtien. Rakastuin kovasti sen soundiin ja monipuolisuuteen, ja Feels on kenties heti ensikuulemalta ollut suosikkini albumilta. Jos oikein kovasti pinnistän laittaakseni Sheeranin albumit järjestykseen, on tämä uusin kenties suosikkini! Myös se sopii myös kokonaisuutena mielestäni erityisen hyvin syksyyn, vaikka joukosta löytyykin muutama kepeän kesäinenkin raita.

 

View – Lonely

Lonely oli toinen sinkkulohkaisu View:n huhtikuussa julkaistulta I See The Same Dream Every Night -EP:ltä. Myös View on aina ollut itselleni suuresti nimenomaan syysmusaa tummanpuhuvan soundinsa vuoksi, ja dominoikin myös syksyn soittarin sisarsoittariksi ajattelemaani Dark Strange Cool -soittolistaa. Tällä soittolistalla kuullaan myös syksyyn sopivia tummempisävyisiä soundeja, mutta sellaisia, joissa on astetta enemmän särmää, ja kummallisia viboja.

 

Sevdaliza – Habibi

Löysin Sevdalizan vasta tänä vuonna, ja onneksi niin! Nyt ehdin vielä nautiskelemaan Sevdalizan uutuusalbumista siirtyessämme jälleen synkempään vuodenaikaan. Sevdaliza on iranialais-hollantilainen laulaja-tuottaja, ja hänen uusin albuminsa Shabrang ilmestyi vastikään elokuussa. Koko albumi on ehtaa syystunnelmointia, mutta erityisesti itseäni koskettanut Habibi on nostettu syyssoittarin kärkeen. Toki itseäni ilahduttaa myös, että albumilta löytyy kappale, jolla on sama nimi kuin minulla!

Kuuntele Syksyn soittolista Spotifyssa

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.