Photo diary: SOFA

Feminismiin, bängääviiin biitteihin, tasa-arvoon ja vapauteen uskovan rap-duo Sofan debyyttialbumi BFF ilmestyi ystävänpäivänä helmikuussa, ja sen julkaisua suunniteltiin juhlittavan julkkarikeikalla Tavastialla maaliskuussa – juuri niihin aikoihin kun epidemiarajoitteet kuitenkin valtasivat yhtäkkisesti Suomen tapahtumakentän. Keikka saatiin lopulta siirrettyä syyskuulle ja nyt albumijulkaisua päästiin vihdoin juhlimaan Tavastialla viime keskiviikkona!
Noah Kinin ja osin Juho Suutarisen tuottamalta BFF-albumilta on julkaistu aiemmin singlenä kappaleet Ei kiinnosta, Sotamaalauksii, Lucky Liukas ja Tää kestää vaik en kestä sua. Sonja Kuittisen ja Fanni Noroilan vuonna 2013 perustama SOFA on julkaissut aiemmin kaksi EP:tä. Poikkeuksellisen energisenä livekaksikkona tunnettu yhtye on nähty myös olennaisena osana Tavastiankin loppuunmyynyttä D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -rapshowta.
No Comments