Noin viikon biisit #52

Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy viikonloppuisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin.

 

Kutakuinkin vuosi sitten Noin viikon biisit -postaussarja himmeni päätökseensä. Viime viikkoina minut on kuitenkin vallannut kummallinen tunne siitä, että sarja on aika nostaa takaisin kuolleista. Siispä teemme niin! Huraa!

Noin viikon biisit -postaussarja perustuu Musiikkiblogin Noin viikon biisit -soittolistaan. Kyseessä on soittari, jolle päivittyy aina viikon päätteeksi ajankohtaisia ja varteenotettavia biisejä. Täällä blogin puolella tässä sarjassa on perinteisesti nostettu viikon soittolistalta esiin artisteista/biiseistä muutama, joka erityisesti herättänyt allekirjoittaneessa mielenkiintoa tai muutoin hivellyt tärykalvoja mieluisasti.

 

Aerobist (Sini Sabotage feat. Seksikäs-Suklaa)

Tähän olen ollut julkaisusekunnistaan asti niin koukussa, että melkein hävettää. Onhan tämä jotenkin törkeä, mutta mitä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Biisin syvät biitit yhdistyvät Sini Sabotagen dunnistettavaan laulusoundiin ja koko komeuden kruunaa trackilla vieraileva suorastaan hämmentävän moniosaava Seksikäs-Suklaa, jonka ymmärsin tämän kappaleen myötä olevan käytännössä Suomen Shaggy

Sabotagen suurta uutta tulemista on odotettu ja toivottu jo melkoisen monta vuotta. Hän aloitti uransa PME Recordsilla, jonka kautta myös debyytialbumi 22m² julkaistiin vuonna 2013. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin Lue mun huulilta -EP, jossa kuullaan feattaamassa mm. Alma. Sen jälkeen Sabotage on kuitenkin viettänyt pitkälti hiljaiseloa lukuunottamatta muutamia satunnaisia sinkkuja.

Sini Sabotagen alun perin toukokuulle kaavailtu toinen sooloalbumi Blueberry Makkonen julkaistaan perjantaina 7. elokuuta Universal Musicin kautta. Tänä vuonna albumilta on ehditty julkaisemaan sinkut Käärmeet ja ONLINE, sekä nyt julkaistu Aerobist

Näiden kolmen julkaisun perusteella on Sabotagen soundista aiempiin pitkäsoittoihin verrattuna tullut maltillisempi, mutta syvempi. Samalla visuaalisesta brändistä on tullut tyyllitellympi ja tyylikkäämpi, mutta samalla kokeilevampi. Siinä missä Sabotagen pari-kolme vuotta sitten julkaistut satunnaissinglet vihjailivat vielä siirtymisestä huomattavasti popimpaan suuntaan, nämä uudet singlelohkaisut tulevalta albumilta yhdistelevät lähinnä dancehallia, rappia ja poppia.

 

 

Vihreää Kultaa (Sebastian Da Costa)

Vaasalaisen räppäri-laulaja Sebastian Da Costan viime vuonna julkaistu Seitsemän Päivää -kaksois-EP on ollut itselläni kovassa soitossa kuluneen vuoden aikana. Pidän valtavasti Da Costan vangitsevasta äänestä, monipuolisesta ja äärimmäisen uskottavasta soundista, sekä tekstien tematiikasta.

Seitsemän Päivää oli kunnianhimoinen 24-raitainen konseptipläjäys, joka sisälsi käytännössä kaksi EP:tä: Alkuviikko EP:n, sekä Loppuviikko EP:n, jotka lopulta yhdistettiin kokonaisuudeksi nimeltä Seitsemän Päivää. Tehokkaasta puristuksesta huolimatta ei kuitenkaan ehtinyt kulua edes vuotta kun nyt käsissämme on jälleen pläjäys uutta Da Costaa. 

Uusi Neljän Tunnustuksen Tanssi -EP on rehellinen katsaus Da Costan elämään. Noin Viikon Biisit -soittarille nostettu EP:n päättävä Vihreää Kultaa kertoo miltä pikkukaupungissa kasvaneen tumman suomalaisen elämä voi pahimmillaan olla. Tarinat Da Costan elämän varrelta ovat edelleen valitettavat ajankohtaisia ja osuvat julkaisuajankohdallaan täydellisesti etenkin tällä hetkellä pinnalla olevan BLM-liikkeen aaltoon. EP sisältää viisi raitaa ja sen tuotantopuolesta vastaavat vaasalainen Joel Rönn sekä turkulainen Goldmayn.

 

Enkeleit (Figaro)

Figaron toistaiseksi julkaistut biisit ovat soundiltaan osuneet siihen hyvin spesifiin tunnetilaan kun ulkona on valoisaa ja kesä, mutta kuitenkin sataa ja pisarat ropisevat ikkunaan samalla kun juuri kuumentamasi kahvi- tai teekuppi jäähtyy keittiössä viileäksi koska makaat lattialla tai sängyssä tuijottaen kattoa kädet levällään leijaillen Figaron biisien kaltaisessa tunnelmassa. Tiedättekö sen tunteen? 

Figaro on Etenee Recordsin 22-vuotias nouseva artisti, jonka soundissa on jotain mikä saa pysähtymään. Aiemmin tänä vuonna Figaro on julkaissut kappaleet Mörkö, Kasipallo, sekä Jos mä pari kertaa mokaan. Nyt julkaistu Enkelit jatkaa luontevasti aiempien kappaleiden leijailevan lempeää tunnelmaa.

Artisti itse kuvailee kappaletta näin: “Enkeleit on biisi kaipuusta. Se on biisi siitä fiiliksestä, että mikään ei tuu olemaan niin hyvin, kuin joskus oli. Enkeleit on mun avunhuuto taivaalle. Mut kukapa meistä tietää, ehkä joku sen kuulee.”

 

Noin viikon biisit 2020

Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy viikonloppuisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin. Seuraa soittolistaa Spotifyssa tästä.

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.