F on kahleista vapaa

F, eli Fanni Sjöholm on tuoreella musiikkivideollaan vapaa, ja se kertoo siitä että jotain on muuttunut.

 

F:n tuoreella musiikkivideolla savun ja soran keskellä synkässä, punertavassa maisemassa, joka tuntuu galaksin ulkopuoliselta kokemuksilta. Se antaa myös entiselämyksiä planeetasta, jonka muistan kohdanneeni jo kauan aikaa sitten.

Kaksi vuosikymmentä takaperin Britney Spearsin Oops!… I Did It Again aloitti uuden ajanlaskun, jossa Britneyn olemassaolon tarkoitus ei ollut enää tehdä miestä onnelliseksi, eikä hän enää tehnyt kuolemaa yksinäisyytensä vuoksi. Oops!… I Did It Again -videolla aiemmin söpönä naapurintyttönä imagonsa rakentanut Britney julisti, ettei ole enää niin viaton, ja tanssahteli punaisessa kokovartalolateksiasussa omalla planeetallaan särkien samalla vahingossa sydämiä.

Keskiöön asettuivat vihdoin Britneyn omat halut ja ajatukset, ja tällä planeetalla vallassa oli nyt voimakas nainen, joka ei ehkä aivan täysin vielä tiennyt mitä haluaa, mutta joka ei ainakaan turhaan heittäytynyt kenenkään käsivarsille, eikä yksinkertaisesti voinut sille mitään että kaikki miehet rakastuivat häneen jatkuvasti. 

F laskeutui kenties tuolle samalle planeetalle nyt 20 vuotta myöhemmin, varmempana siitä mitä haluaa, ja mitä merkitsee olla vapaa. 

Tämä punainen planeetta on pyöriessään ehtinyt nähdä paljon sitten Britneyn astronauttiromanssin, ja sittemmin naisen vapautta tai identiteettiä on kierros kierrokselta vähemmän määritellyt hänen suhteensa mieheen tai kumppaniin. Sen sijaan planeetan avaruuspölyn joukosta on kohonnut yhä kirkkaammin esiin se, kuinka jokainen saa määritellä itse itsensä. 

Siitä on kasvanut planeetta, jonka vapauden julistus on, ettei ole kenenkään ulkopuolisen oikeus määritellä mikä tekee itsestä kauniin, mikä riittää mihinkin ja mihin omat rajat vedetään. Oman loistavan ja loistavan lokeronsa voi rakentaa itse.

 

Kengissä naisen
Nää kaikki mun vaiheet on taidet
Mä otin, mä sain sen
Sen kaiken vapauden olla sellainen
En oo oma kenenkään, en oo soma enempää, etenkää
Ku on ajatukset ahneita
Mut se on kauneinta, kun mä kuljen ilman kahleita

 

F:n ensiaskeleet musiikkikentällä kohtaavat kenties hyvin erilaisen maailman kuin nuori Britney on kohdannut 20 vuotta sitten. Teini-ikäinen Britney oli täydellinen pop-prinsessa, joka sulatti kaikkien sydämet lahjakkuudellaan ja naurullaan. Tuolla nuorella naisella tuskin oli vielä aavistustakaan siitä, että hänet tultaisiin kahlitsemaan tarkasti hallittuun lokeroon, jonka kontrolli tulisi olemaan kaikilla muilla paitsi Britney Spearsilla vielä seuraavien vuosikymmentenkin ajan

F edustaa uudempaa artistisukupolvea, jolle kehitys on antanut tilaisuuden olla kahleista vapaa. Britney oli osittain aikansa uhri, mutta toki lokeroista saa edelleen taistella irti jokainen.

“Naisräppäriys tuntuu olevan joillekin sellanen lokero mikä automaattisesti tarkottaa sitä, että oot huono siinä mitä teet, tai vähintäänki jossain alemmassa liigassa. Tuntuu et siihen laatikkoon vaan heitetään, eikä kiinnitetä juurikaan huomiota siihen miten erilaisia tekijöitä senki jengin sisällä on ja mikä on kenenki vahvuus tai viesti”, F kertoo omista kokemuksistaan lokeroiduksi tulemisesta musiikin kentällä.

F kertoo myös, että koska kyseessä on nuori nainen isolla levy-yhtiöllä, moni olettaa hänen olevan artistina koneiston tekemä tuote, joka ei esimerkiksi kirjoita itse biisejään. Kyseessä on kuitenkin ollut yllättäen enemmän yleisön, kuin alan oletus. Itse levy-yhtiö on antanut F:n toteuttaa kokonaisvaltaisesti itseään alusta asti. 

Hyvä niin, sillä F:n kaltaiset artistit muuttavat hiljalleen musiikkimaailmaa. Enää artistin ei välttämättä tarvitse alleviivata voimaa ja vapautta punaisella lateksiasulla, vaan riittää voi myös herkkä ja henkisesti alaston versio itsestä, joka tarjoaa tarpeeksi aitoa samaistumispintaa. Britney menestyi koska oli persoonana niin samaistuttava, mutta nyky-yleisö saattaisi kaivata enemmän substanssia kuin mitä Britney pystyi uransa alkuaikoina musiikissaan antamaan.

Ehkä itsekin olisin nuorena kokenut olevani vapaampi kasvamaan ihan minkälaiseksi naiseksi tahansa, jos Britneyn lisäksi MTV:llä olisi tanssahdellut enemmän myös F:n kaltaisia tekijöitä, jotka eivät olisi istuneet niin täydellisesti siihen pop-prinsessan muottiin, jota vuosituhannen vaihteen kuvasto niin vahvasti tuki. 

Jossain Britneyn ja Fannin välissä tästä punaisesta planeetasta on kasvanut meille maailma, jossa pop-prinsessa on yksi tapa olla naisena artisti, mutta ei enää ainoa. 

On valtava rikkaus saada rakastaa musiikkia aikana, jona esillä olevan musiikin huippu ei ole enää yhtä ahdas ja yhtenäinen, vaan täyttynyt artisteista, jotka eivät pelkästään näytä ja kuulosta erilaisilta, vaan joilta yleisö myös janoaa jotain erilaista, raakaa ja aitoa.

 

 

F:n musiikkivideo kerää varoja Plan Internationalille, jotta he voivat puolustaa tyttöjen oikeuksia kaikkialla maailmassa. Lahjoittaa voit täällä.

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.