Jyväskylästä ponnistava Mouhous julkaisi viime viikolla odotetun debyyttialbuminsa I Hate Mouhous. Kolmihenkisen bändin albumi on syntynyt kahden vuoden aikana jatkuvan keikkailun, reissaamisen ja yhdessäolon ohella.

 

Mouhous kokoontuu levy-yhtiönsä toimistohuoneeseen kanssani aurinkoisena torstaina, päivää ennen uuden albuminsa julkaisua. I Hate Mouhous ei suinkaan ole yhtyeen ensijulkaisu, mutta kuitenkin ensimmäinen täyspitkä studioalbumi. 

Vielä aiempien vuosien EP-julkaisujen (Crackstreetboys 2017 ja Late Check-Outs 2018) aikaan kuhina oli pientä, mutta nyt voidaan puhua jo haipista, sillä juuri julkaistu debyyttialbumi on striimannut jo ennakkoon kultaa.

 

Kertokaa vähän siitä miten te ootte tavanneet, ja miten Mouhous on syntynyt?

Valentin: Well well well…

Monako: Se miten me ollaan aika lailla kolmestaan tavattu, on Van Hegenin vanhassa kämpässä, mikä oli vähän tällaisten räkänokkien nuorisotila.

 

Minkä ikäisiä te silloin olitte?

Valentin: 18-19.

Monako: Sinne aina kokoontu kaikki jyväskyläläiset räppäämään; heitettiin freestyleä, pidettiin flanelleita ja haistiin pierulta.

Valentin: Meillä oli siellä sellainen sadan euron räkänen kotistudio, missä tehtiin Soundcloudiin huonoja biisejä. Siellä aika lailla sitten tutustuttiin.

 

Miten se johti siihen, että Mouhous synty?

Valentin: Meillä oli aluksi Monakon kanssa toiset bändit, ja Van Hegen teki jotain videohommia meille. Jossain vaiheessa päätettiin kokeilla jotain vähän kokeellisempaa kolmestaan. Tuntui kivalta tehdä sitä kolmestaan ja sille tielle jäätiin.

Monako: Oltiin viettämässä jotain poikien iltaa taas joku viikonloppu, ja alettiin tekemään biisiä porukalla. Mietittiin, että nyt tehdään sellainen uusi poikabändi tällä porukalla, sen nimeksi tuli Crackstreet Boys. Siinä oli meidän lisäksi pari tyyppiä vielä lisää, mut yks niistä sammu ja toisella meni hermo niin se lähti baariin. Me jäätiin kolmestaan tekemään sitä biisiä, ja lopulta siitä tuli meidän eka demo. Muutama vuosi sen jälkeen kun me oikeesti ajateltiin, että voitaisiin tällä porukalla tehdä musaa ja perustettiin Mouhous, niin luonnollisesti meidän ensimmäisen pitkäsoiton nimeksi tuli Crackstreet Boys EP, koska siitä kaikki lähti.

 

Miten te kuvailisitte itseänne ihmisenä, ja miten sanoisitte, että se heijastuu teihin artisteina?

Van Hegen: Kai se on sellanen oma versio itsestään, et ei me olla mitään keksittyjä hahmoja. Me ollaan artistina kyllä meitä itseämme, mutta ehkä vain sellainen tietty osa itsestämme. En mä ainakaan artistina näytä kaikkia puolia mitä mussa henkilökohtasesti on.

Monako: Kyl mä oon omalla tavallani myös ujo, mutta se riippuu ehkä päivästä. Lavalla mä taas sekoilen, eikä se ujous näy siellä.

Valentin: Me ollaan vähän tällaisia rasavillejä, mut musiikki on tapa purkaa sitä. Ei me olla niin räiskyviä persoonia tuolla arjessa mitä tuolla lavalla, tai miltä se musiikissa kuuluu.

Van Hegen: Musan kautta sit taas pääsee loistamaan.

 

Mainitsittekin jo tän poikabändiestetiikan; ja poikabändeissähän jäsenillä on nämä omat roolit. On se sporttinen tyyppi, kovis… Minkälaiset roolit teillä on jos katsoo bändin dynamiikkaa?

Valentin: Isä, äiti, poika.

 

Miten tämä manifestoituu?

Valentin: Van Hegen on isä, sellainen järjen ääni ja auktoriteetti. Mä taas oon se äiti; ”anna nyt mun kultapojan pitää vähän hauskaa… ja itse asiassa mä lähden sen mukaan!”

 

Ja sit sä saat tehdä mitä sä haluut?

Monako: No, ainakin mä saan anteeksi kaiken. Ainakin tähän asti.

Valentin: Meillä on muodostunut sellainen perhe ystäväporukasta muutenkin. Me ollaan koko ajan yhdessä ja tähän kuuluu paljon kavereita, jotka on muutenkin mukana. Meillä on tuolla meidän kaverit myymässä kledjuja keikoilla ja muuta.

Monako: On ollut muutenkin tosi tärkeää pitää se porukka ja, että ylipäätään on muutamia ulkopuolisia mukana eikä vain meidän kolmen porukka. Kun tekee musaa ja istuu autossa koko ajan, niin pienellä porukalla kyllästyy välillä helposti samoihin naamoihin ja keskusteluihin. Muut ihmiset tuo hyvää uutta väriä.

Valentin: Keep the money in the family. Jos ei tarvii ketään ulkopuolista, niin mielummin ottaa  frendit tekemään niitä duuneja ja jeesaa niitä samalla.

 

Teitä tituleerataan rap-yhtyeeksi, mutta kun kuuntelin teidän uutta albumia, ei se musta ole niin suoraviivaista räppiä, vaan siinä on aika paljon muutakin. Ennen teillä on ollut paljon elektronisia vivahteita, mutta nyt kuulen levyllä paljon myös punk-vivahteita, ja muutenkin vähän orgaanisempaa soundia. Miten te kuvailisitte teidän musiikkia nykyhetkessä?

Monako: Me ei olla ikinä haluttu lokeroitua. Meitä on sanottu trapiksi ja räpiksi ja ties miksi. Me ollaan aina sanottu, et me ollaan vaan Mouhousta.

Valentin: On kiva pitää sellanen yllätysmomentti kun jengi ei ikinä tiedä millainen seuraava biisi on. I Hate Mouhous -albumilla on viisi julkaisematonta biisiä, ja ne on kaikki keskenään erilaisia.

 

Onko teidän soundi ajautunut orgaanisempaan suuntaan luonnollisesti, vai ootteko te tietoisesti lähteneet hakemaan sitä?

Monako: Meidän vastaava tuottaja KIRO, jonka kanssa me ollaan tehty oikeastaan koko levy, osaa soittaa paljon soittimia, ja ollaan myös tutustuttu paljon tyyppeihin jotka osaa soittaa soittimia. Me haluttiin itse pentuinakin, että meillä olis bändi! Mutta me ei osata soittaa mitään, joten nyt kun me ollaan saatu porukkaa soittamaan meidän levylle, niin me ollaan haluttu, että kitarat, bassot ja rummut on oikeasti soitettu ja se kuuluu levyllä.

Valentin: Muistan kun oltiin studiolla ja meillä oli levyntekovaiheessa pari biittiä, joista ei oikein tullut mitään. Sitten tulikin tyyliin vartissa sellainen pohja joka olikin punkimpi, ja se tuli tosi luonnollisesti. Toisaalta sen jälkeen alkoi ehkä ajatella enemmän myös tietoisesti sitä, ettei levy saa olla myöskään pelkkää rokkia, mutta pitää pitää sellainen vapauden tunne, että se voikin olla ihan mitä vaan.

 

Milloin te aloitte tehdä albumia? Kuinka pitkä prosessi se on ollut?

Monako: Ollaan me tota vuosi tehty helposti, ehkä melkein kaksi. Me ollaan tehty tosi paljon biisejä mitä jätettiin pois, ja levylle päätyneistäkin biiseistä on monia eri versioita. Me ollaan hiottu levystä sellainen kun se on: kokonaisuus mihin me ollaan kaikki kolme tyytyväisiä. Koska meilläkin kolmella on eri mielipiteitä. Nyt me ollaan saatu sellainen täydellinen timantti puristettua kaikesta meidän työstä mitä me ollaan parin vuoden aikana tehty.

 

Oletteko te enemmän sellasia, että te luotte biisi edellä ja mietitte kokonaisuutta myöhemmin, vai mietittekö levyä enemmän kokonaisuuslähtöisesti?

Van Hegen: Vähän samaan aikaan ehkä. Lähtökohtaisesti biisi kerrallaan, mutta kyllä siinä vähän itsestään muodostuu se levyn idea siinä biisien teossa, kun niihin syntyy yhteisiä elementtejä. Alkaa hahmottua, että elementit siirtyy muihin biiseihin ja silloin selkeytyy mihin suuntaan sitä hommaa haluaa viedä. Osa noista biiseistä on saattanut syntyä puoli vuotta sitten ja osa kaksi vuotta sitten.

Monako: Joku on saattanut syntyä kaksi viikkoa ennen albumin julkaisua.

Valentin: Saattaa, huom. SAATTAA.

 

Allegedly. 

Van Hegen: Aivan.

 

Minkälainen tiimi teillä on ollut mukana tekemässä levyä?

Valentin: KIRO on tosiaan ollut vastaavana tuottajana, sen studiolla ja keikkareissuilla on saanut kaikki biisit alkunsa.

 

Jos teillä on useampi ympäristö missä teette biisejä, niin oletteko huomanneet, että sieltä syntyisi erilaisia biisejä? Vaikuttaako tekoympäristö kuinka paljon?

Monako: Keikkareissuilla tulee enemmän hetkellisiä läppiä, jotka helposti eskaloituu.

Van Hegen: Tai jos ollaan kuunneltu jotain uusia taustoja, niin saatetaan heittää niihin jotain freestylekertsiä. Jotkut niistä päätyy johonkin ja jotkut ei. Studiolla tapahtuu ehkä sellaista konkreettisempaa duunin tekoa. Tien päällä se on vähän sellaista aivopieruilua.

 

Mikä teitä ylipäätään inspiroi jos miettii musiikin tekoa?

Valentin: Mulla on keikkojen jälkeen aina sellainen olo, että nyt äkkiä tekemään lisää musaa. Se on tosi siistiä.

Monako: Mulla kaikkien mun ystävien kanssa yhteiset sekoilut ja tarinat ja kaikki muu mikä yhdistää, niin se inspiroi paljon.

 

Millaista tematiikkaa ylipäätään tolla albumilla kuullaan?

Valentin: Vähän ehkä sellasta aikuiseksi kasvamisen yrittämistä. Ja sitä, että sä et myöskään halua kasvaa aikuiseksi. Pientä inhoa siinä vivahteena.

Monako: Siksi levyn nimikin on I hate Mouhous.

 

Aivan, eli ehkä pientä Peter Pan -syndroomaa?

Valentin: Siellä on mukana oikeita juttuja, joita ei ole ehkä tuotu niin naamalle, että itkettäisiin tässä levyllä nyt meidän tunteista. Mutta kyllä siellä silti on niitä oikeita keloja, joita ollaan myös yritettykin tuoda tälle levylle ─ vähän aidompaa ja rehellisempää Mouhousia, eikä vaan sitä räppiä ja punchlineja kaasu pohjassa, kun ei se aina oo sitä.

 

Tehän ootte aika ”kaasu pohjassa” -bändi. Onko teille ollut haastavaa tuoda sellaista herkkyyttä teidän musaan? Tai ylipäätään olla herkkä?

Monako: Likaset Vansit oli eka hidas mikä ollaan julkastu. Se oli musta ihan hyvä ja toi sellaista erilaisuutta.

Valentin: Itelle oli ehkä jopa helpompaa tuoda sitä herkempää puolta, kun sitä ei ollut päässyt vielä aiemmin tekemään. Oli yllättävän paha tarve tuoda sitä esiin, että me ei olla pelkästään idiootteja.

Van Hegen: Mulle se oli ainakin ihan uusi juttu ja mä kehityin artistina kun pääsin tekemään jotain tollasta. Hyvä, että siirryttiin myös vähän vakavampaan.

 

Millaiset odotukset teillä on levyn julkaisun suhteen?

Valentin: Mä en ole oikein uskaltanut ajatella, mä yritän vaan pysyä hengissä tästä kiertueesta. Mielenkiinnolla odotan, että miten jengi reagoi, koska mukana on sellaista uutta Mouhousia mitä jengi ei ole aiemmin kuullut.

Monako: Vähän ehkä jännittää vetää uusia biisejä livenä.

Valentin: Pitää vähän vielä myydä itteensä siinä.

Van Hegen: Mä vaan mielenkiinnolla katon mikä levyltä tavallaan lähtee, koska musta kaikki biisit sillä on hyviä.

 

Eli teillä on vahva olo, että te voitte seistä tän albumin takana?

Kaikki: Todellakin!

Van Hegen: Toi on kyllä totta, oli vaikea keksiä esim. nostobiisiä levyltä. Jännä nähdä minkä yleisö itse nostaa.

 

Missä näette itsenne seuraavan kahden vuoden päästä? 2022?

Monako: Teholla.

Valentin: Teholta pääsemässä.

 

Kas, optimisti!

Valentin: Olen.

Van Hegen: Kai me ollaan jossain naistenlehden kannessa; ”Voin taas hyvin!”

 

 

Kuuntele Spotifyssa