Dua Lipa kietoi diskon pikkusormensa ympärille

Dua palaa ajassa taaksepäin, ja vie sieltä vaikutteita tulevaisuuteen.

 

On vain muutama albumi, jota tältä vuodelta olen odottanut ylitse muiden. Aivan niiden kärkipäässä on Dua Lipan kakkosalbumi, jonka diskoviitteellisiä ennakkoja on tipahdellut viimeisen vuoden ajan. Olen ollut itse myöhäisherännäinen Dua Lipan suhteen, mutta ihastuin lopulta itsekin Duaan kaksi vuotta sitten julkaistun debyyttialbumin jälkimainingeissa. Siitä tuli Spotifyn kautta aikojen striimatuin nais-sooloartistin julkaisema albumi ja se on myynyt yli 4 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

Tänään julkaistun Future Nostalgia -kakkosalbumin alkuperäinen julkaisupäivä oli vasta kolmas huhtikuuta, mutta se vuodettiin kokonaisuudessaan nettiin kaksi viikkoa ennen julkaisua. Sitä seuranneessa emotionaalisessa livestreamissään Dua Lipa kertoi pohtineensa sitä onko valloillaan oleva pandemia-aika oikea aika aikaistaa uuden albumin julkaisua. Toisaalta julkaiseminen ei tuntunut oikealta, mutta toisaalta juuri tällaisissa hetkissä tarvittaisiin musiikkia, iloa ja valoa tunnelin päässä.

Ja sehän olisi juurikin näin.

Albumin etukäteen julkaistut sinkut ovat olleet  t i m a n t t i s i a. Euforinen diskoralli Don’t Start Now on Dua Lipan parhaiten Jenkeissä sijoittunut hitti koskaan ikinä. Myös Suomessa se striimasi platinaa.

Promootiosinglenä julkaistu albumin nimikkoraita Future Nostalgia on täydellinen tiivistelmä koko albumista. You want a timeless song, I wanna change the game. Biisissä yhdistellään nerokkaasti kasarivivahteita furusistisiin soundeihin. Kappaleessa voi melkein kuulla etiäisiä 2006-aikojen Timbalandin soundista, joka kukoisti mm. Justin Timberlaken FutureSex/LoveSounds -albumilla.

Seuraavaksi julkaistu Physical on todellinen heitto takaisin 80-luvulle. Onkin yllättävän helppo kuvitella itsensä yhtäkkiä Dua Lipan kasarijumppasaliin. Physical lainailee tekstillisesti Olivia Newton-Johnin saman nimistä jumppajytää 80-luvun alusta, vaikkei Dua Lipan versio sinänsä olekaan cover.

Juuri ennen albumin julkaisua julkaistiin vielä viimeinen sinkku Break My Heart, mutta siihen en kummemmin ehtinyt erikseen perehtyä ennen kuin koko albumi julkaistiin tänään, joten mennään siis seuraavaksi suoraan siihen.

Musiikillisesti Future Nostalgia yhdistelee diskoa ja poppia, jota ovat inspiroineet artistit kuten Gwen Stefani, Madonna, Blondie ja Outkast. Sen oli odotettu olevan yksi vuoden 2020 suurimmista pop-albumeista, ja ei hätää! Esikuuleman perusteella se tuntuu olevan edelleen juuri sitä. 

Haluaisin sanoa, että albumin parasta antia ovat helposti tarttuvat, groovaavat rytmit, funk ja disko, jonka Dua Lipa on kietonut pikkusormensa ympärille. En kuitenkaan sano niin, koska oikeastaan ihan maailman parasta on Dua Lipan tumma, vakuuttava, ajoittain käheä ääni, joka lopulta todella sitoo albumin soundin yhteen. Tämä albumi ei olisi yhtä loistava ja erityinen, jos sen laulaisi kukaan muu.

Ihmissuhteet, henkinen kasvu, voimaantuminen, seksi ja feministiset teemat esittävät kaikki osaansa tällä albumilla, jossa “female alphalla” on täysi kontrolli. Tämä olisi nyt sitten se sellainen voimalevy.

Kakkosalbumi on isossa kuvassa myös uniikimpi kuin edeltäjänsä. Vaikka vuonna 2018 julkaistu debyyttialbumi nosti Dua Lipan musiikkitaivaan supertähdeksi, on kakkosalbumi Future Nostalgia siinä mielessä merkityksellinen, että se sementoi Dua Lipan soundin ja artistiuden nykyhetkeen vahvana, uskottavana, erottuvana äänenä.

Kuuntele Future Nostalgia Spotifyssa

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.