Fokus -juttusarja esittelee uusia tulokkaita, sekä lopullisen breikkauksen kynnyksellä olevia uusia artisteja. Tänään haastattelussa Wil, jonka debyyttialbumi Lähiöprinssi julkaistaan perjantaina.

Menin musaluokalle ala-asteella. Vaikka en juurikaan pitänyt niistä asioista siellä, niin kuitenkin kävin sen. Jälkeenpäin olen kiitollinen, että mä olen vaikka soittanut orkesterissa ja ollut kuorossa, vaikka silloin ne oli ehkä sellaisia juttuja joita en olisi halunnut tehdä. Kun kasvoin ja tulin teini-ikään, tajusin, että mehiläinenhän voi tehdä itse hunajaa. Että mun ei tarvitse soittaa orkesterissa, vaan mä voin tehdä vaikka räppiä. Rupesin tekemään omaa musaa, ja loppu on jollain tapaa historiaa.

Mä aloitin studiotyöskentelyn 13-vuotiaana. Tai no, ehkä se ei ollut ihan “studiotyöskentelyä” vielä, mutta kasasin jostain mutsin sukkanauhoista ja tennismailoista pop-filtterin, ja sillon mä huomasin, että tykkään tehdä tätä. Rupesin tekemään mun kavereiden kanssa räppiä, ja itselleni omaa musaa vähän siinä sivussa. Se oli se maailma minkä mä tunsin, enkä tavallaan tiennyt mitään siitä, että mitä jos olisikin oikeita soittimia, tai mitä jos oikeasti laulaisi. Nyt mulla on monia biisejä missä on käytetty liverumpuja tai sähköskebaa, ja se kuulostaa jopa vähän rokilta. Tavallaan olen päässyt itse yli siitä, ettei musiikin tarvitse olla enää missään kehikossa.

Silloin kun mä aloin tehdä musaa ja räppiä, tein tosi paljon undergroundimpaa ja old schoolimpaa soundia. Mulla oli ehkä sellainen uskottavuuslukko. Ajattelin, ettei se ole niin uskottavaa jos mä laulan. Siinä piti tavallaan etsiä kokonaan uusi oma artistipersoona, vaikka se oli se juttu mitä kuitenkin halusin kokoajan tehdä, mutten vaan uskaltanut, koska pelkäsin ehkä vähän liikaa mitä muut siitä ajattelee.

Kun uskalsin laulaa omia biisejä, tajusin että sehän on ihan sairaan siistiä, koska yhtäkkiä onkin tavallaan kokonaan uusi soitin käytössä millä voi luoda kokonaan uusia juttuja. Mun musa alkoi nopeasti valua popimpaan, koska huomasin, että jos en liikaa aseta itselleni  raameja, niin mä voin tehdä mitä vaan.

En enää näe niin isoa eroa artistipersoonan ja itseni välillä. Ennen ero oli isompi, koska ajattelin liikaa sitä mikä on jotenkin aitoa. Vaikka sehän nimenomaan oli feikkiä, koska musta tuntui etten voinut tehdä kaikkia niitä juttuja mitä haluisin, koska ajattelin ettei se olisi uskottavaa. 

325 Median Nikolai Alho otti muhun yhteyttä kun mä olin laittamassa jo pillejä pussiin oman jutun osalta. Tykkäsin tosi paljon miksaamisesta, ja halusin olla pelkästään se jäbä siellä taustalla, koska siinä ei ollut mitään paineita. Olin julkaissut sellaisen puolentoista minuutin skitin, ja yhtäkkiä sainkin viestiä, että me halutaan sainata sut. Mä ajattelin ensin, että enhän mä tiedä mitä mä tekisin siellä, mut ne usko muhun, ja halusi kuulla mitä mä olin puuhaillut. Biisit olikin niistä vitun hyviä. Aiemmin mulla ei ollut mitään tiimiä, joka tavallaan approvaisi sitä mitä olin tehnyt, enkä ollut saanut sitä validaatiota mistään.

Kun aikaa kului, me tehtiin Sinitarraa, ja siitä mut bongattiin Sonylle. Moni ajattelee isoista levy-yhtiöistä niin, että ne tavallaan rajottaa sua, mutta musta ainakin tuntuu nyt siltä, että mulla on tiimi. Enemmän sekin on ollut mulle vapauttavaa.

Koen, että olen tosi positiivinen tyyppi, mutta kun mä alan tehdä musiikkia niin mä oonkin yleensä melankolinen. Mä en tiedä mistä se johtuu. Kliseisesti varsinkin nuorempana se oli enemmän sellaista päiväkirjamaista avautumista. Kun julkaisin Täydellistä elämää -sinkun, jossa mä vähän käsittelin niitä asioita mitä mulla oli nuoruudessa, niin älysin vasta jälkikäteen, että miten hyvä kanava musiikki on ollut purkaa niitä keloja jo silloin.

Alettiin tehdä mun Lähiöprinssi-debyyttialbumia noin kaksi vuotta sitten. Aluksi me ei tehty sitä mitenkään tiedostavasti, vaan tehtiin muuten vain biisejä. Varsinaista levyä on rakennettu ehkä alle vuosi niin, että se sai lopulta albumin raamit.

Syy miksi albumin nimi on Lähiöprinssi, on että mun tarina sijoittuu lähiöön. Mä olen asunut Korsossa koko ikäni, paitsi viimeisen vuoden. On ollut kaikenlaista nuoruuspaskaa, mutta nyt kun mä en tavallaan ole se ihminen enää, niin se tuntuu lähiöltä, joka olisi maalattu pastelliväreillä. Se on rosoinen, mutta samalla silti kaunis.

Lähiöprinssi on parisuhdelevy; ajattelin ensin, että rakentaisin siihen selkeän tarinan alkaen huonoista lähtökohdista siihen, että rakastutaan ja sitten kuitenkin erotaan. Se ehkä vähän vielä jäljittelee sitä, mutta lopulta sekin tuntui liian rajoittavalta. Sitova teema levyllä on kuitenkin rakkaus ja sen kanssa kasvaminen. Olen aika tunnevammainen tyyppi; mun on vaikea sitoutua, luottaa ihmisiin, tai ajatella, että ollaan yhdessä aina. Mutta samalla vaikka olisi omasta mielestään kuinka  lähiöäijä, niin sitä kuitenkin pystyy tuomaan ruusuja himaan S-Marketin pussissa.”

Lähiöprinssi-levyjulkkarit Mascotissa lauantaina 29.2.