Salaisuus (Tuure Boelius)

Tuure Boelius nousee seuraavalle tasolle.
Ennen tätä singlejulkaisua on Boelius muutaman vuoden pituisen musiikkiuransa aikana ehtinyt julkaista yhteensä seitsemän biisiä; Eikö Sua Hävetä, Oh Boe, Lätkäjätkä-Ville, Naiivi, Vihaan Rakastaa Sua, Ihan Sama Mä Elän, sekä Tytöt Tykkää.
Biiseillä on kuultu yhteneviä teemoja, ja Boelius opittu tuntemaan sinä glitteriin kuorrutettuna artistina, joka tanssii suuriin elkein, ja on ihan jokaisessa hetkessä hieman enemmän kuin kukaan olisi odottanut. Soundillisesti toistaiseksi julkaistussa materiaalissa ollaan kuultu moderneja pop-soundeja, mutta etenkin menevämmät biisit tuovat mieleen jopa vivahteita ysärin eurodancesta, kuten ATC ja Me & My
Boeliuksen brändiä voi kuvailla mielestäni lopulta vain yhdellä sanalla; Vapaus. Siinä on nimittäin jotain äärimmäisen voimauttavaa, vapauttuvaa ja inspiroivaa, kun joku uskaltaa todella niin täysin mitoin, ehdottomasti, ja koko kansan edessä olla täysin avoin ja oma itsensä.
Tämän ei siis pitäisi edes olla mikään juttu, ja näin kuuluisikin olla. Mutta kun Boelius esiintyi viime vuoden Pride-juhlassa pinkki minishortsihaalarikumipuku päällään, valehtelisin jos väittäisin etten olisi liikuttunut kun koko yleisö yhtyi laulamaan Lätkäjätkä-Villeä. Vapaus, sitä se on.
Tuure Boeliuksen vuoden 2019 biisijulkaisut Vihaan Rakastaa Sua ja Ihan Sama Mä Elän ovat osittain tuoneet Boeliuksen soundin niistä eurodance-viboista lähemmäs tätä päivää. (Poikkeuksena tietenkin vallan mainio Tytöt Tykkää, mutta sitä ei tietenkään olisi millään tavalla voinut toteuttaa yhtään maltillisemmin. Ja seison ikuisesti tämän statementin takana. Fight me.)
Tänään julkaistu kahdeksas sinkku Salaisuus on Boeliuksen vakavin, tyylikkäin ja tummanpuhuvin biisi toistaiseksi. Sen tekstissä pyöritellään koskettavasti suhteessa hävetyksi tulemista. Siinä toinen osapuoli tahtoisi paljastaa ylpeästi koko maailmalle parisuhteen, jonka toinen haluaa pitää salassa.
Tuure Boelius on onnistunut luomaan itselleen äärimmäisen vahvan, mutta toistaiseksi yksipuolisen ja glitterintäyteisen brändin. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että artisti alkaa hiljalleen esitellä itsestään myös muunlaisia puolia. Tässä Salaisuus onnistuu loistavasti, ja nostaa Boeliuksen uudelle tasolle, jättäen meidät odottamaan mitä uusia puolia jo entuudestaan avoin artisti pystyy vielä itsestään paljastamaan.
No Comments