Hotel Sounds (Bambi L)

Vaikuttava poptulokas Bambi L on julkaissut debyyttisinglensä Hotel Sounds. Leikkisää popmusiikkia häiriintyneellä twistillä tekevä Bambi L, oikealta nimeltään Maiju Lindell, haluaa kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä ja muut sellaisena kuin on.
Poptarinoissaan Bambi L pyrkii ilmaisemaan tunteita täysin ilman suodattimia. Debyyttisingle Hotel Sounds kertoo pariskunnasta, jonka yhteinen intohimo on ihmisten listiminen eri hotelleissa. Kappaleen on kirjoittanut Bambi L ja tuottanut Jukka Jahnukainen. Hotelli Rantapuistossa Helsingissä kuvattu näyttävä musiikkivideo julkaistiin tänään, perjantaina 6. joulukuuta.
Maiju Lindell aloitti laulujen kirjoittamisen muutettuaan 18-vuotiaana Australiaan ja saatuaan ensimmäisen ukulelensa. Viime vuodet Lindell on opiskellut musiikkia ja kiertänyt ahkerasti biisileireillä, joista viimeisimpänä kansainvälisellä Song Hotel -leirillä tänä syksynä.
Hotel Sounds-biisissä kuullankiin poikkeuksellisen kansianvälistä soundia sekoitettuna tietynlaiseen pohjoismaalaiseen synkkyyteen, ja juuri se tekee Bambi L:stä jotain niin erilaista ja uniikkia. Kesän 2019 Lindell vietti Berliinissä kirjoittamassa kappaleita ja tapaamassa alan ihmisiä, minkä johdosta single julkaistaankin saksalaisen Unit Media Music -yhtiön kautta.
No Comments