Fokus: Pink Sweats

Fokus -juttusarja esittelee uusia tulokkaita, sekä lopullisen breikkauksen kynnyksellä olevia uusia artisteja. Tänään esittelyssä on Pink Sweat$, joka on yksi tämän hetken mielenkiintoisimpia kasvavia nimiä R&B-maailmassa. 

 

Kun olin nuori, kotona kuunneltiin gospelia. Itselleni musiikki oli kanava purkaa tunteita ja kommunikoida fiiliksiä. Toissapäivänä äitini kertoi, että juoksentelin pienenä ympäri taloa kaiken aikaa lauleskellen keksimiäni lauluja. Olin noin 7-vuotias. Aikuisena aloin tehdä musiikkia vasta 19-vuotiaana.

Kun muutin Los Angelesiin Philadelphiasta, se tuntui siistiltä. Tempauduin aluksi mukaan uuden kaupungin fiilistelyyn, mutta kun huomasin, että niin oli tapahtumassa, ajattelin, että mun pitäisi  ennemminkin tehdä töitä ja musiikkia, sekä saada asiat etenemään. Aluksi kun muutin Los Angelesiin, mulla ei ollut omaa kämppää, joten nukuin ystävieni sohvalla.

Aloin kuitenkin saada onnistumisia kirjoittamisessa ja tuottamisessa, mutta en silti oikein ollut missä halusin olla, vaikka tavoitteeni on menestyä. Aloin analysoida elämääni, ja huomasin, että olen mahtava kirjoittaja, mutta silti mitään ei tapahdu. Piti oikeasti miettiä, että mitä en tee oikein.

Tajusin, että en ollut täysin omistautunut taiteelleni. Selkeästi minut on siunattu lahjalla, mutta en koskaan tahtonut olla artisti, koska en rehellisesti halunnut huomiota. Mielummin olisin kirjoittanut biisejä ja mennyt sitten kotiin. Mutta siinä saattoi olla kyse myös pelosta. Äitini oli ennen artisti, eikä se onnistunut hyvin hänelläkään, joten kannoin myös ajatusta siitä mukana.

Olen luonteeltani aika kupliva, enkä ota asioita liian vakavasti, mutta musiikissani teen kaiken tarkoituksella. Uskon, että jos katsot musiikkivideoitani ja kuuntelet musiikkiani, saat siitä aika täyden kuvan siitä kuka olen. En koe kovin suurta eroa itsessäni artistina ja ihmisenä.

En halua suoranaisesti muuttaa asioita musiikissa tai sen tekijöissä, mutta haluan antaa enemmän vaihtoehtoja siihen mikä on coolia ja mikä ei. Mielestäni musiikissa usein yliseksualisoidaan naisia. Emme aina ymmärrä, että vain koska kyseessä on “vain laulu”, se ei tarkoita etteikö se vaikuttaisi oikeaan elämään, etenkin nuoriin poikiin; kasvaessa he voivat oppia puhumaan naisille television ja musiikin kautta. He voivat kuunnella musiikkia, jossa kutsutaan naisia bitcheiksi, joten he hyppäävät autoon ja huutelevat sitä naisille, ihmetellen miksei se toimi. Haluan vain antaa ihmisille enemmän vaihtoehtoa olla oma itsensä, mitä ikinä se tarkoittaa. On siistiä olla kiva naisille!

En kyllä ajattele juurikaan näitä asioita kun kirjoitan musiikkia, se on vain kuka olen, joten se välittyy myös biiseihini. Kun teen musiikkia, tulen studiolle ja alan yleensä näppäillä kitaraa, tai istun pianon ääreen. Soitan nauhalle jotain yksinkertaista, ja alan laulaa siihen päälle mitä ikinä tulee mieleen. En kirjoita tekstejäni etukäteen.

Musiikkini on freshiä, lämmintä, kutsuvaa, haastavaa, ja kaunista. Se on aidoin pala ihmisyyttä. Sanon aina, että ihan sama mitä aikaa kestäviä biisejä kuuntelet, niissä aina lauletaan rakkaudesta. Jos ajattelet Michael Jacksonia, Princeä, Marvin Gayea, Whitney Houstonia, Madonnaa… Kaikki he kirjoittivat lauluja rakkaudesta; miltä tuntuu olla rakastunut, tai miltä tuntuu lopettaa rakkaus. Se on pysyvä tunne. Biletys ja turn up -kulttuuri ei ole ikuista. Joku päivä olet 70-vuotias, etkä biletä enää.

Haluan olla sellainen artisti, joka antaa enemmän kuin ottaa. Haluan saada ihmiset tuntemaan, että heille on annettu se mistä he ovat maksaneet, ja ehkä hieman enemmänkin mitä tulee musiikkiin ja vuorovaikutukseen. Yritän jutella ihmisille aina hieman pidempään kuin ehkä kannattaisi. Ihmiset kuluttavat rahaa tullakseen katsomaan keikkaani ja streamaavat biisejäni.

Olen julkaissut kaksi EP:tä, ja debyyttialbumillani ei ole vielä tarkkaa julkaisupäivää. Se tulee joskus helmi-maaliskuussa. Siltä voit odottaa yllätystä. Aiemmat EP-julkaisuni Volume 1, sekä Volume 2 olivat yllätys musiikkialalle, ja uskon, että tämä albumi tulee myös olemaan pienimuotoinen yllätys myös.

Kahden vuoden päästä näen itseni neljännellä tai viidennellä kiertueellani. Olen ehdottomasti myös vakiintuneempi artisti, ja teen suurempia keikkoja suuremmalla tuotantoarvolla. Mutta haluan myös mahdollisuuden auttaa enemmän ihmisiä, ehkä perustaa hyväntekeväisyysjärjestön. Uskon, että on paljon ihmisiä, jotka vain tarvitsevat hieman apua joskus. On siistä kun on rahaa, mutta parhaalta minusta tuntuu kun autan ihmisiä.”

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.