Kotimaisen popmusiikin uranuurtaja riisuu ensimmäistä kertaa kaiken ylimääräisen, ja on vain juuri mitä sillä hetkellä haluaa olla.

Vaikka Jori Sjöroos on kotimaisen popmusiikin suurimpia tekijöitä, on hän onnistunut silti pääasiassa pysymään muiden artistien, sekä omien projektiensa varjoissa.

Aiemmin Sjöroos on vaikuttanut mm. projekteissa kuten Fu-Tourist, This Empty Flow, sekä Magenta Skycode, joka oli aikanaan yksi suomalaisen indierockin suurista lupauksista. Lisäksi Sjöroosilla on ollut myös merkittävä osuus mm. PMMP:n, sekä tuoreeltaan Vestan soundin rakentamisessa. Kaiken kaikkiaan Sjöroos on voittanut yhteensä kymmenen Emma-palkintoa, mukaan lukien Vuoden tuottajan- ja indiealbumin palkinnot sekä kolme Vuoden albumi –palkintoa.

Ansioistaan huolimatta, ei tuottajille tyypillisesti valtavirtayleisö juurikaan tiedä Sjöroosista ja hänen hänen artistisuudestaan, vaikka musiikkipiireissä Sjöroos onkin arvostettu hahmo.

Nyt Jori Sjöroos julkaisee ensimmäistä kertaa musiikkia puhtaasti omalla nimellään. Aiemmin tänä vuonna julkaistu sadboi esittelee jopa emotrap-vivahteita.

Uuden soolotuotantonsa Jori Sjöroos toi keikkalavoille ensimmäistä kertaa tämän vuoden Provinssissa. Slotti oli buukattu Sjöroosille maltillisesti Carlings-teltasta puoli neljän aikoihin, kun Ellinoora vielä lopetteli omaa keikkaansa päälavalla.

Vielä seitsemän minuuttia ennen Sjöroosin keikan alkamista teltassa ei ole yhtäkään sielua, ei yhtäkään. Vain muutama minuutti ennen keikkaa telttaan kuitenkin hiipii hiljalleen ihmisiä sinne tänne. Ellinooran lopetettua päälavalla, teltta täyttyy väljästi, mutta kuitenkin ihan mukavasti.

Tämä kääntyy keikan aikana oikeastaan vahvuudeksi, sillä suuren teltan valtaa lämmin ja intiimi klubitunnelma, joka tukee ja vahvistaa Jori Sjöroosin tummanpuhuvan soolotuotannon fiilistä. Keikan aikana hän soittaa koko tulevan albuminsa läpi.

Myös lavalle on haettu hämyistä klubitunnelmaa. Utuisen savun keskellä pönöttää muoviin kääritty pyöreä koroke, jonka ympärille on aseteltu kirkkaita valotauluja. Sjöroos nousee korokkeen päälle keikan alussa, mutta laskeutuu sen edessä myös alas, kierrellen korokkeen ympärillä.

Biisien aikana Sjöroos vaihdellen joko laulaa utuisen hypnotisoivasti, tai riehuu musiikin mukana paiskoen soittimia ympäri lavaa. Musiikki on elektronista, kokeilevaa ja erilaista, ja sen sekä valojen välkkeessä tunnelma on vähintäänkin erikoinen.

Kuitenkin vain hyvällä – keikka vie minut jonkinlaisiin tiloihin, kun hypnotisoituneena seuraan mitä edessäni purkautuu. On uskomatonta, miten Jori Sjöroos onnistuu keikallaan olemaan samalla niin paljon, mutta kuitenkin niin vähän, niin mystinen, mutta samalla niin lähestyttävä.

Keikan loppupuoliskolla Sjöroos laskeutuu lavalta alas halaamaan jokaista eturiviin hakeutuneesta yleisöstä.

Sjöroos oli yksi Provinssin ehdottomista timanteista, vaikka vuosia sitten hän oli jo päättänyt, ettei enää milloinkaan laula tai esiinny itse. Epämukavuusalue on kuitenkin joskus houkuttavaa, ja juuri se tekikin koko esityksestä niin kiinnostavan.