Terveisiä Provinssista, aurinkoiselta Törnävältä! Päivä yksi on karkeloitu ja päivä kaksi valkenee hiljalleen Anssi Kelan tahdissa. Nyt haluaisin kuitenkin vielä hetkeksi palata eilisen suosikkikeikkaani, eli Yungbludiin Carlings Stagella.

Löysin itse Yungbludin tovi sitten Spotifyssa rock-tutkimusmatkallani ja olen silloin ehtinyt kuuntelemaan muutamia biisejä. Yungblud jäi tuolloin kevyeen seurantaan, mutta ei kuitenkaan tehnyt tuolloin vielä ihan tajutonta vaikutusta. Sellaista uteliaisuutta artisti kuitenkin herätti, että suuntasin mielenkiinnolla katsomaan Yungludin keikkaa eilen Provinssissa.

Kuka siis on Yungblud? Parikymppinen Dominic Harrison on vielä melko tuore brittitulokas, joka yhdistelee musiikissaan sekä alternatiivista rockia, että hip hopia. Yungbludin debyyttialbumi 21st Century Liability julkaistiin viime kesänä, ja sitä ennen artisti on julkaissut yhden EP:n aiemmin viime vuonna.

Yungludin promokuvissa poseeraa kajaalisilmäinen brittikundi hiukset pystyssä korostetun hassu ilme kasvoillaan. Artistibrändäyksessä tavoitellaankin mielestäni selkeästi käsitystä raikulirokkipojasta, joka on iHaN sEkAiSiN, mutta kuvat tuntuvat kuitenkin jotenkin päälleliimatuilta, enkä siksi ole aivan varma ostanko tätä brändäystä.

Siispä päätin eilen mennä katsomaan.

Yllätyin ensimmäisenä Yungludin suosiosta, sillä artistin lyhyestä diskografiasta huolimatta eturivi oli jo hyvissä ajoin täyttynyt innokkaista faneista, jotka myös keikan aikana lauloivat intohimoisesti jokaisen biisin mukana. 

En ollut käsittänyt, että Yungblud nauttii tällaisesta suosiosta Suomessa. Selkeästi Provinssi oli tässä onneksi valppaampana.

Tämänkin postauksen alussa mainitsemallani rock-tutkimusmatkallani surin sitä, etten ole enää vuosiin löytänyt mitään rockiin taipuvaista, joka tekisi minuun sellaisen vaikutuksen kun rock on aikoinaan minuun usein tehnyt. Ikävöin My Chemical Romancen kaltaisia bändejä tai artisteja, jotka tekevät jotain niin sekopäistä, että se tuntuu jotenkin uudelta, eikä sitä itse meinaa edes pysyä perässä.

Suureksi, onnekkaaksi yllätyksekseni, Yungblud tarjoilikin juuri tätä. Vaikka eivät artistin biisit Spottarissa tehneet minuun aiemmin sen isompaa vaikutusta, enkä etukäteen pitänyt kauhean uskottavana muutenkaan Yungbludin fronttia, keikalla ei jäänyt epäilystäkään mikä oli homman nimi.

Yungblud otti lavan, sekä yleisön haltuunsa sellaisella energialla, jota näkee harvoin. Lavalla tapahtuva sekopäinen toiminta, sekä yleisön hysteerisyys muistuttivat kuin muistuttivatkin juuri sitä järjettömyyttä, johon My Chemical Romancessakin aikoinaan rakastuin.