Photo Diary: Dreamgirls

Taika Mannila, Lina Schiffer, Yeboyah, SOFA, Adikia, F, Mon-Sala, B.W.A ja Nisa. Yhdessä he ovat Dreamgirls, joka debytoi kesällä 2018 Flow Festareilla. Nyt unelmakokoonpano nähtiin Sidewaysissa.
Vuosi sitten Fow Festivalin lavalle nousi uusi, kotimaisista, nousevista rap-artisteista koostuva kollektiivi Dreamgirls. Kirjoitin silloin pitkän tekstin siitä minkä vuoksi Dreamgirls oli Flow’n merkittävin keikka. Tiivistettynä se oli sitä siksi, että se avasi näyttävästi, onnistuneesti ja asenteella uudestaan dialogin siitä, mikä naisten asema tulisi olla suomalaisessa rap-kulttuurissa.
Tuo postaus kuumensi paljon tunteita puolesta ja vastaan, mutta niin taitaa tehdä aihe muutenkin.
Viimeisen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Tuota samaa keskustelua on käyty verkossa, podcasteissa, haastatteluissa ja lehdissä, ja Dreamgirls on jatkanut vallonkumouksellista rakenteiden haastamistaan muutamien sittemmin tekemiensä keikkojen myötä.
Vuosi sitten eksyin Dreamgirlsin keikalle, ja se kosketti minussa sellaisia kipupisteitä, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Samalla se on edelleen sen jälkeenkin keikoillaan avannut minussa lukkoja voimakkaalla tavalla, sekä solidaarisuudellaan ja inklusiivisuudellaan onnistunut voimaannuttamaan minua ihmisenä.
Sidewaysin lavalla Dreamgirlsit nähtiin uudessa, mustassa asuvarustossa sekä synkissä meikeissä. Unenomaisesta auringonlaskun värjäämästä iltataivaasta huolimatta keikan visuissa oli maailmanlopun ja vallankumouksen meininkiä. Koko lavan edusta oli pakkautunut tiiviisti täyteen ihmisiä, ja show olisi voinut hyvin sopia päälavallekin. Monelle yleisössä keikka oli festariviikonlopun odotetuin.
Ensimmäisenä DJ:den jälkeen lavalle nousi artisteista F, joka starttasi keikan lukemalla feministisiä teemoja mukailevan manifestonsa. Yksi kerrallaan loput artistit nousivat lavalle esittämään omia biisejään. Illan päätteeksi koko kollektiivi nousi lavalle yhdessä.
Kesän aikana Dreamgirls on mahdollista nähdä livenä vielä Provinssissa 27.6., Ruisrockissa 5.7. sekä Helsingissä Huvilateltassa 25.8. Seuraa Dreamgirls-kollektiivin kesää instagramissa nimimerkillä @dreamgirls_official2019.
Sä oot lähel mut kaukana sieltä
Missä mä oon mee pois mun tieltä
Me puhutaan niin eri kieltä
En ees ymmärrä mitä oot mieltä
Kerro mulle et syöks se miestä
Kun sä syötät mut en aio niellä
Hei mä en siedä enää mitä vaan ei
Nyt sä tiiät sen, bae
Tääl on säädetty vinoja lakeja
Kertokaa mulle miks ja minkä takia
Vieläki uskotaan niit kalavaleita
Vittuun ne housut nyt puhutaan hameista
Astu alas sun saleista
Tää on vallanvaihto, älä valita
Yksi asia: mul on vitun iso kivi
ja katto on lasia
Mä en kumarra ketään.
No Comments