Chisun keikka Sidewaysissa oli jännitysnäytelmä, joka olisi voinut hajota pirstaleiksi minä hetkenä hyvänsä. Oli kuitenkin palkitsevaa, kun niin ei käynyt.

Käsillä oli Chisun toinen tuleminen, eli ensimmäinen nouseminen lavalle uusien biisien, sekä uuden lavakokoonpanon kanssa. Chisun uudessa livessä vaikuttavat artistin lisäksi Jori Sjöroos, sekä mm. Ruusut-yhtyeestä tunnettu Alpo Nummelin.

Aiemmin lähinnä kotoisalla, helposti sulateltavalla popillaan kansan sydämen voittanut Chisu yllätti tänä vuonna julkaistessaan pitkästä aikaa uutta omaa musiikkia, joka on huomattavasti aiempaa haastavampaa. Tämä on jakanut myös kuulijoita, sillä osa jää tietenkin kaipaamaan vanhaa Chisua, osa taas on uteliainen uudesta. 

Juuri ennen Sidewaysia kolmessa osassa julkaistu uusi albumi MOMENTUM 123 esitteli uudenlaisen Chisun. Uusissa biiseissä aiemmin lähes iskelmällistä poppia lähennellyt Chisu on siirtynyt huomaavasti elektronisempaan ja huomattavasti kokeilevampaan suuntaan. Albumin tematiikka käsittelee päättyvän ihmissuhteen kolmea eri vaihetta; momentumin rakentuessa synkkään eroon, seuraa sen jälkeen uuden tilanteen hyväksyminen ja lopulta siirrytään kohti valoisampaa aikaa.

Sidewaysin lavalle on rakennettu korkeat kolmisäikeiset portaat, joita koristavat omat valot. Sen sivuille nousevat Sjöroos ja Nummelin, ja keskelle nousee Chisu, suorastaan kuninkaallisessa loistossaan. Lavan takaseinän screenille heijastetaan ennen keikkaa, sekä keikan aikana hyvin yksinkertaisia lauseita, jotka tukevat uuden albumin kohtalokasta draamankaarta.

Kaikki on niin suurta, hienoa ja mahtipontista. Se on ensin niin siistiä, mutta lopulta myös vie Chisun muutenkin kuin vain fyysisesti myös kauemmas yleisöstään.

Se meinaa aluksi osottautua koko keikan suurimmaksi kompastuskiveksi. Etäinen, vakava, dramaattinen, kokeileva Chisu ei ole ehkä parhaimmillaan Sidewaysin täydessä auringonpaisteessa, vaan olisi sopinut paremmin esimerkiksi hämärään Black Boxiin. 

Vaikka Sidewaysin yleisö onkin ehkä keskivertoa festivaaliyleisöä kokeilevampaa, eivät uudet biisitkään vielä ihan vie yleisöä mukanaan.

Keikan aikana palataan kuitenkin myös vanhoihin hitteihin, ja sen aikana kuullaan mm. Kohtalon oma, Sabotage ja Baden-Baden. Huomaan, etteivät nekään enää oikein sovi yhteen uuden kanssa. Tuntuu siltä, että koko kokonaisuus voi hajota palasiksi minä hetkenä hyvänsä.

Sitten jotain tapahtuu, ehkä vanhat biisit kuitenkin lämmittävät yleisön mieltä hieman, tai tähdet vain asettuivat oikeisiin asemiinsa, mutta Chisu tuntuu yhtäkkiä jälleen olevan lähellä yleisöään. Yhteys on muodostettu ja oikeanlainen energia valtaa yleisön. Chisu on jälleen maailman siistein.

Koko tunnin slotti on kuin uuden ja vanhan Chisun verinen taisto, josta voittajana selviää Chisu 2.0.

Keikan ehdottomat kohokohdat löytyvät lopulta uudesta materiaalista. Keikan ehdoton huipentuma oli Chisu kuka?, jonka elektroniset vivahteet nostivat tunnelman aivan uudenlaisiin sfääreihin. Sen aikana  Chisu kyyristyy maahan polvilleen hakkaamaan soitintaan, ja hetken ajaksi keikka saavuttaa täyden potentiaalinsa jopa kirkkaassa päivänvalossa.

Lisäksi muuten lähes liian coolia esitystä rikkoi myös sympaattinen koko bändin tanssiesitys Artisti/Narsisti -biisin päätteeksi. Siinä koko kolmikko nousi portaiden huipulle heiluttelemaan käsiään höpsösti, osittain kuitenkin sympaattisen vakava ilme kasvoillaan. Se kerää yleisöltä valtavat aplodit. Tanssi on myös sellainen, joka tulee mahdollisesti tarttumaan yleisöön kesän festareiden aikana.

Parhaita hetkiä koko keikassa olivatkin siis ne kohdat, joissa kaikki suunnitelmallinen, ja äärimmäisen cooli täydellisyys rikkoutuu hetkeksi, ja läpi pääsee jotain aitoa, outoa ja aidosti erilaista. Niissä hetkissä Chisu on aina ollut parhaimmillaan.