Yksi mun lempparilöydöistä viime aikoina on ollut upea Lizzo, johon olen syventynyt ystäväni suosituksesta tänä keväänä, juuri sopivasti Lizzon suuren läpimurron kynnyksellä. Lizzo, eli Melissa Jefferson on yhdysvaltalainen artisti, joka yhdistelee musiikissaan valloittavasti hip hoppia, R&B:tä ja poppia.

Viime kuussa ilmestynyt Cuz I Love You on Lizzon ensimmäinen pitkä julkaisu sitten vuoden 2016 Coconut Oil –EP:n. Kun aloin Lizzoon tutustumaan, en kuitenkaan kauheasti lämmennyt millekään artistin aiemmille julkaisuille. No, eivät ne siis huonoja olleet, mutta niissä ei ollut mitään sellaista spessutekijää, joka olisi sellaisenaan tehnyt sen suurempaa vaikutusta. Lizzo nykyisellään tuntui niin suurenmoiselta, ja vanha materiaali niin… tavalliselta.

Sen sijaan uudelta albumilta entuudestaan julkaistut biisit Juice, Cuz I Love You ja Tempo olivat tehneet minuun suuren vaikutuksen, eivätkä viimeisimpänä juuri Lizzon ihanan persoonan vuoksi. Häntä onkin kaavailtu merkittäväksi suunnannäyttäjäksi voimaannuttavammalle, inklusiivisemmalle ja monimuotoisemmalle popskenelle.

Tämä upea asenne ja viesti paistaa läpi kaikessa mitä Lizzo tekee, eikä uusi albumi teksteineen ole mikään poikkeus. Itsevarmuus tuntuu olevan albumin tekstien kantava teema, ja samalla lyriikat onnistuvat onnistuneesti sekoittelemaan nokkelaa huumoria, sekä ajankohtaisia teemoja kehonkuvan, itsensä arvostamisen, feminismin ja black empowermentin ympärillä.

Cuz I Love You ei ole sellainen hennosti itsensä esittelevä albumi, joka nousee lopullista kliimaksiaan kohti kappale kappaleelta, vaan tämä on sellainen albumi, joka esittelee itsensä rajusti ja kerteheitolla jo ensimmäisen kymmenen sekunnin aikan kuin hyökyaalto. Eikä albumi siitä biisi biisiltä myöskään juurikaan hidasta, vaan on vahvasti nimenomaan vahva fiiliksennostatusalbumi, joka rauhoittuu vasta loppupuolen balladiensa kohdalla, jotka nekin oikeastaan ovat itsessään suhteellisen voimakkaita.

Kaiken kaikkiaan läpi albumin vallitsee mahtavan mehukas tuotanto raikkailla poptuulahduksilla, jotka kuitenkin jatkuvasti referoivat myös Lizzon jazz-juuria. Ajoittain albumilla voi kuulla jopa syntikkavoittoiia kasarivivahteita, mikä sinänsä ei ole ihme sillä yksi Lizzon mentoreista ja suurista tukijoista on ollut itse Prince. 

Albumi kuitenkin lainailee sen lisäksi vahvasti myös 90-luvulta aina 60-luvulle asti, ja yhdistelee muutenkin onnistuneesti hip hoppia, räppiä, R&B:tä, funkia, soulia, sekä jopa rokkia, joka kuuluu jo ihan levyn röyhkeässä yleisasenteessa, sekä esimerkiksi Tempo-kappaleen alkuriffissä.

Ja mikä parasta, Lizzo onnistuu siinä kaikessa olemaan täysin uskottava. Siis ihan kaikessa mitä se tekee. Katsokaapa esimerkiksi tämä video, jossa Lizzo soittaa huilua:

HAVE U EVER SEEN A BITCH PLAY FLUTE THEN HIT THE SHOOT? pic.twitter.com/aVy3E6kIVF

— ALL THE RUMORS ARE TRUE (@lizzo) October 20, 2018

Uskottava on, siinäkin.