14 vuotta sitten: From Under the Cork Tree

 

Bändin edellisen, Take This To Your Grave -debyyttialbumin kevyen menestyksen jälkimainingeissa Fall Out Boylla oli aavistus siitä, että bändin kakkoslevyllä olisi potentiaalia nostaa bändi isompaan suosioon. Tänään tasan 14 vuotta sitten julkaistu albumi laukaisikin bändin suureen mainstream -menestykseen, josta Fall Out Boy nauttii vielä tänäkin päivänä, ja joka vaikutti merkittävästi aikansa emopop-sceneen.

Marraskuussa 2004 ylläolevan kuvan nelikkö pakkasi laukkunsa ja matkasi Los Angelesiin äänittämään tulevaa albumiaan. Fall Out Boy ei tuolloin ollut kuitenkaan mitä parhaimmassa tilassa henkisesti. Bändi asui valmiiksi kalustetuissa tilapäisasunnoissa, heillä ei ollut juuri muita ystäviä kuin toisensa, eikä muutenkaan kunnollista rakennetta elämässään. 

Myöhemmissä haastatteluissa bändin basisti Pete Wentz, joka tuolloin jakoi asunnon bändin solistin Patrick Stumpin kanssa, kuvaili masentavaa jaksoa kuoleman kaltaiseksi. Tämä bändin yllä leijaileva tumma pilvi heijastui myös albumin ylle, ja näkyi erityisesti albumin raskaissa teksteissä. Niiden lisäksi Wentzillä oli visio myös musiikillisesti raskaammasta soundista. Bändi soitti siis tuottaja Neal Avronille, joka oli vastuussa esimerkiksi New Found Gloryn muutamien albumien raskaammista vivahteista. Myös Fall Out Boy janosi tuota raskaampien vibojen ja popin tasapainoista sekoitusta uudelle albumilleen.

Avron ei vielä tuolloin ollut innoissaan Fall Out Boysta, tai yhteistyöstä sen kanssa, sillä oli sitä mieltä, ettei bändillä yksinkertaisesti ollut vielä tarpeeksi hyviä biisejä. Lopulta hän kuitenkin päätyi tuottamaan sekä kyseisen albumin, että sen lisäksi myös kaksi seuraavaa bändin albumia. Hetken aikaa hän oli lähes essentiaalinen osa bändiä.

 

Albumin titteli From Under The Cork Tree on viittaus vuoden 1936 Munro Leafin kirjoittamaan lastenkirjaan nimeltä The Story of Ferdinand, jossa härkä nimeltä Ferninand mieluummin haistelee kukkia puun alla kuin osallistuu taisteluihin.

 

Albumin sävellykset olivat pitkälti Stumpin käsialaa ja tekstit hallitsevasti lähtöisin Wentzin kynästä. Aiemmin kaksikko oli pitkälti työstänyt tekstejä yhdessä, mutta From Under The Cork Tree-albumilla, sekä siitä eteenpäin lyriikkavastuu siirtyi Wentzille.

Fall Out Boyn suurimmat haasteet albumin luomisprosessissa oli kuitenkin juurikin uuden, raskaamman soundin löytäminen yhdessä uuden tuottajan kanssa. Se aiheutti päänvaivaa myös ennen äänitysprosessia, sekä paineita, jotka mm. syvensivät Wentzin masennusta. Esimerkiksi albumilta löytyvä 7 Minutes In Heaven (Atavan Halen) on päiväkirjamainen merkintä Wentzin itsemurhayrityksestä Best Buyn parkkipaikalla helmikuussa 2005. Myös albumin tekoprosessi otti (syystäkin) tuolloin takapakkia, mutta Wentzin terapiajakson jälkeen hän palasi takaisin studiolle viimeistelemään albumia bändin kanssa.

Pari viikkoa ennen albumin äänitysten alkamista, bändi myös hylkäsi kymmenen biisiä ja kirjoitti tilalle kahdeksan lisää. Yksi näistä uusista biiseistä oli albumin ensimmäinen single Sugar, We’re Going Down. Sen kertosäe dumattiin aluksi levy-yhtiön toimesta, sillä siinä oli liikaa sanoja, ja sen kitarat olivat liian raskaat radiosoittoon. Kertosäe kuitenkin pidettiin lopulta sellaisenaan, ja Sugar, We’re Going Down oli bändin ensimmäinen Top 10 -listahitti. Se esitteli bändin uudelle yleisölle ja pysyi kaiken kaikkiaan Top-listoilla 42 viikkoa.

From Under The Cork Tree oli Fall Out Boyn major label -debyytti ja läpimurtolevy kohti mainstream-menestystä. Sen suurimmat hitit olivat kaksi sen ensimmäistä sinkkua Dance, Dance sekä Sugar, We’re Going Down, ja albumi debytoi sijalla yhdeksän Billboard-listalla.

Bändin vaikutus näkyi myös muiden bändien musiikissa, ja esimerkiksi Fall Out Boylle biiseille ominaiset äärettömän pitkät tittelit olivat hetkellinen trendi emoscenessä. Samoihin aikoihin pinnalle nousi jatkuvasti samantyylisiä bändejä, jotka kaikki ruokkivat toinen toisiaan, kuten mm. Panic! At The Disco!, Cute Is What We Aim For sekä Paramore.

From Under The Cork Tree -albumilla oli suunnaton vaikutus aikansa emopop-sceneen ja Fall Out Boysta tuli tuon scenen kansikuvapoikia, sillä heidän osansa oli merkittävä myös yleisesti tuon ajan emomusiikin leviämisessä mainstream-kuuntelijoiden korviin.

 

Palaa From Under The Cork Tree -albumin muisteloihin:

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.