Julkisuuteen SoundCloudin kautta nousseen Billie Eilishin debyyttialbumi When We All Fall Asleep, Where Do We Go? julkaistiin TÄNÄÄÄÄNN!! Olen odottanut kyseistä albumia kuin kuuta nousevaa, joten tänään voisi olla hyvä päivä purkaa vähän taustoja ja ajatuksia Billie Eilishistä.

When We All Fall Asleep, Where Do We Go? on 17-vuotiaan Billien, sekä hänen veljensä Finneasin kirjoittama, tuottama ja nauhoittama, ja se on tehty sisarusten lapsuudenkodissa Los Angelesissa. Siellä irlantilais- ja skottilaistaustainen Billie kasvoi muusikoiden ja näyttelijöiden perheessä, kävi kotikoulun, ja liittyi kuoroon 8-vuotiaana. Jo 11-vuotiaana hän alkoi tehdä omaa musiikkia isoveljensä jalanjäljissä.

2015 Billie äänitti kappaleen Ocean Eyes, joka oli tarkoitettu alun perin Finneasin silloiselle bändille. Biisi kuitenkin julkaistiin Billien debyyttisinkkuna Soundcloudissa 2016, ja sitä seurasi pian toinen sinkku Six Feet Under. 2017 Billie Eilish julkaisi paljon uutta musiikkia, ja julkaisutahti kulminoitui lopulta kesällä julkaistuun Don’t Smile At Me -EP:seen.

Sitä on seurannut kuumeinen debyyttialbumin odotus.

Billie Eilishin harteille ollaan etenkin viimeisen vuoden ajan soviteltu popin pelastajan viittaa, sillä Billien musiikki on uudistanut mainstream poppia freshillä tavalla, jota ollaan kaivattu jo pitkä tovi.

Tunnistettavan ja omintakeisen tulkintatyylin lisäksi Billien musiikki yhdistelee poppia, indietä, elektronisia vivahteita, synkkyyttä ja herkkyyttä pelkistetyllä tavalla, joka kaikessa minimalistisuudessaan antaa kuitenkin myös äärimmäisen paljon.

Shokeeraavinta on, että Billie Eilish on vasta 17-vuotias. Sitä jotenkin niin vaikea käsittää, kun musiikki on niin käsittävän taitavaa, uudenlaista ja monitasoista. Albumin teksteissä kuitenkin vaihtelevat etenkin nuorille varmasti samaistuttavat aiheet yksinäisyydestä itsetuhoisuuteen ja muihin mielen hirviöihin, jotka usein heräävät juuri kun laskee pään tyynyyn.

When We All Fall Asleep, Where Do We Go? -albumi liikkuukin tematiikaltaan unimaailman porteilla, jossa etsitään vastausta albumin nimikkokysymykseen. Vastausta ei albumilla kysymykseen saada, mutta sitä etsiessä vieraillaan unen ja todellisuuden molemmilla puolilla.

Koko albumin tunnelma on mainion aavemainen, ja myös Billien ääni tukee tätä todella hienosti. Parhaimmillaan albumi on kuulokkeet päässä ja volyymit täysillä, jolloin tuntuu siltä kuin Billie kuiskailisi suoraan korvaan.

Albumin aavemaista tunnelmaa on korostettu erilaisin äänitehostein; taustalla kuullaan mm. The Office -sarjaa, yleisöä haukkomassa henkeään, sekä sisarusten satunnaisia keskusteluja studiolta. Tämä tehostaa taitavasti levyn tunnelmaa, jossa pesäeroa rakennetaan todellisuuden ja unimaailman välille, mutta samalla useamman kuuntelukerran jälkeen nämä taustahälinät alkavat vähän puuduttaa. Etenkin silloin kuin haluaisi vain kuunnella musiikkia ja tulossa olisi juuri hyvä biitti.

Neljätoistaraitaisella albumilla kuullaan jo aiemmin julkaistut sinkut; you should see me in a crown, when the party’s over, bury a friend, wish you were gay, sekä vielä tänään julkaistu bad guy. Uusia kappaleita jää näin ollen mehukkaat yhdeksän kappaletta.

Parasta albumilla on (kuten sen singleilläkin on ollut) sen yllätyksellisyys. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu seuraavasi. Kaikki on mahdollista.

Parasta Billie Eilishissä artistina onkin kaikki se radikaali kontradiktorisuus. Ensimmäinen kuulemani Billie Eilishin kappale oli you should see me in a crown, enkä sitä kuunnellessani osannut kuvitella miltä sillä laulava artisti voisi näyttää. Kun kuuntelin toisia biisjä, eksyin Billien upeiden balladien pariin, joiden perusteella loin päässäni ehkä kuvan jonkinlaisesta keijukaistytöstä.

Juuri sellainen kuvankaunis Billie Eilish osittain onkin, mutta muistuttaa muuten tyyliltään ja olemukseltaan enemmän nousevaa räppäriä kuin herkkää kuiskailijaa. Juuri tämä on niin täydellistä, sillä Billie Eilishin musiikki onkin täydellinen sekoitus juuri näitä asioita (ja niin paljon muuta).

Billien musiikin sisällä on ajoittain järjetön kontrasti esimerkiksi tekstien ja niiden toimituksen välillä, puhumattakaan tietenkin siitä itse musiikin soundista, joka vaihtelee mukaansatempaavista, tanssittavista, synkistä, moderneista pophiteistä juuri niihin kaikkein herkimpiin ja sydännyörejä nykiviin balladeihin.

Totinen ja rajoja rikkova Billie Eilish ja hänen musiikkinsa eivät tunnu istuvan mihinkään muottiin, ja se onkin Billiessä parasta! Vaikka popdiiviossa ja muissa poptähdissä onkin aina ja ikuisesti jotain taianomaista, joka meitä kiehtoo, juuri nyt kaivataan popkentälle jotakin groteskia, aitoa, hieman rikkinäistä ja ennen kaikkea samaistuttavaa.

Se on juuri se lupaus, minkä Billie Eilish on tullut lunastamaan.