Noin viikon biisit #49

Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy perjantaisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin.
Lizzo – Tempo / feat. Missy Elliot
Löysin kaverini vinkistä itselleni uuden artistin Lizzon, ja voi pojat, kun olen ihastunut! Harmikseni sain juuri Lizzon löytäessäni tietää, että Lizzo oli alunperin tulossa tämän kesän Sidewaysiin, mutta kyseinen keikka oli jo ehditty myös perumaan. Voi höh! Ei kuitenkaan hätää; Lizzon uusi Cuz I Love You -albumi julkaistaan huhtikuussa, eli se tarjoaa lohdutusta tähän pahimpaan suruun.
Nähtiinpä häntä Suomessa tai ei, Lizzoa on kuitenkin tituleerattu hip hopin ja R&B:n energisimmiksi esiintyjiksi. Onkin siis aika kova veto lyöttäytyä yhteen Missy Elliotin kanssa! Biisin biitti on myös kuin etiäinen 90-luvulta, joten Missy Elliott istuukin biisille vierailemaan aivan hyvin. Lopputuloksena on päällekäyvä ja välittömästi mukaansa tempaava Tempo, joka tarjoaa aimo kauhallisen swaggeria. Haastan kaikki kävelemään kaupungin kaduilla tämä kuulokkeissa ja olemaan tuntematta itsensä bad assiksi! Impossibru.
costee – Päivänsäde / feat. F
Alkuperäisessä ikivihreässä pimeässä viihtyvä menninkäinen rakastuu päivänsäteen valoon niin paljon, että haluaa viedä sen omakseen kotiluolaansa. Nyt Päivänsäde ja menninkäinen on tuotu samaistuttavalle 2000-luvulle, ja siinä teemalle uskollisesti kuolemanpelossa vellova moderni menninkäinen ripustautuu yhä raskaammin päivänsäteeseen, joka tuo pimeyden keskelle kovasti kaivattua valoa ja läheisyyttä. Freesiä kulmaa biisiin tuo päivänsäteen (F) vahva tulkinta siitä, miten toisen pimeys syö myös omaa valoa, eikä tämä päivänsäde aio jäädä katsomaan kuinka lopulta käy.
Kappale ei sinänsä ole cover alkuperäisestä klassikosta, vaan leikittelee lähinnä edeltäjänsä tematiikalla, sekä teksteillä, jotka lienevät piirtyneet jokaisen suomalaisen muistiin. Biisi soveltaa turvallisen kolme ja puoli minuuttisensa aikana popin lisäksi kevyesti myös emoräppiä ja R&B:tä.
Chisu – Momentum
Chisu on ollut mielestäni aina yksi siisteimmistä musiikintekijöistä tässä maassa. Siksi olenkin hykerrellyt tyytyväisenä siitä saakka, kun pari vuotta hiljaiseloa viettänyt artisti kertoi palaavansa vihdoin uuden musiikin kanssa. Koko Chisun tuleva albumi kantaa nimeä MOMENTUM 123, jonka ensimmäinen osa MOMENTUM 1 julkaistiin viime viikolla. Koko albumi julkaistaan kolmessa osassa tämän kevään aikana: MOMENTUM 2 huhtikuun lopussa ja MOMENTUM 3 toukokuussa, jolloin koko trilogia on kuultavissa.
Chisun soundi on albumi albumilta mennyt taiteellisempaan suuntaan, ja sama suunta tuntuu jatkuvan myös MOMENTUM 1:n myötä. Ylen hiljattaisessa haastattelussa Chisu kertoi tarpeestaan viedä tekemäänsä musiikkia iskelmällisestä ilmaisusta kohti elektronisempaa tyyliä. Uudet kappaleet ovat syntyneet pääosin biittien ja soundien kautta, siinä missä aiemmat biisit on sävelletty lähtökohtaisesti pianon avulla.
Trilogian ensimmäinen osa MOMENTUM 1 esittelee kolme kappaletta, joiden keskiössä on tulevan albumin nimikkobiisi Momentum. Momentum on komea erobiisi; hypnotisoiva, hyytävän intensiivinen, erilainen, nousee yli neljän minuutin aikana kolossaalisiin mittasuhteisiin ja onnistuu pitämään tunnelman intensiivisenä läpi kappaleen.
Siinä missä Momentum on upea pelinavaus ja nimenomaan hieno ensiesittely uudelle materiaalille, MOMENTUM 1:n kaksi muuta kappaletta jäävät hieman antikliimaksiseksi; kolmen kappaleen setin ensimmäinen raita Tule huominen on lähinnä kevyt intro, jossa Chisun koruileva ääni viettelee uuden äänimaailman pariin. Välissä soi Momentum, ja setin päättää Hittei, joka on kenties kolmikon taiteellisin, eikä siksi tarjoa maalailevan luonteensa vuoksi oikein kunnollista tarttumapintaa. Tunnelmointinsa puolesta se on toki täysi kymppi.
Mielenkiintoista, jään odottamaan lisää.
Noin viikon biisit 2019
Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy perjantaisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin. Seuraa soittolistaa Spotifyssa tästä.
No Comments