I’ll be with you (Robin Packalen)

Robin järjesti jättiyllätyksen tämän vuoden Emma Gaalassa palaten rytinällä takaisin musiikkitaivaalle, esittämällä uuden, englanninkielisen singlensä I’ll Be With You. Se oli ainoa oikea ratkaisu, ja tässä postauksessa kerron miksi.
Aiemmin suomeksi musiikkia tehnyt Robin jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle lokakuussa 2017 esiinnyttyään loppuunmyydylle Hartwall Areenalle. Paluu koitti tämän vuoden Emma Gaalassa muutama viikko sitten. Nyt Saksan Universal Musicille uuden levytyssopimuksen tehnyt Robin esiintyy koko nimellään Robin Packalen, ja tähtää kansainväliselle uralle englanninkielisellä musiikilla. Vanhat suomenkieliset biisit on lukittu arkkuun ja vangittu kryptan pimeyteen. Niitä Robin ei enää esitä lainkaan.
Tämä on toki hieman surullista, mutta toisaalta mielestäni samalla linjalla jatkaminen ei olisi ollut enää edes vaihtoehto. Robinin lapsitähtiura alkoi olla jo valmiiksi hieman lainatulla ajalla, eivätkä vanhat biisit sopineet jo aikuistuneen Robinin suuhun.
Faktahan siis on, että Robin on aina ollut yksinkertaisesti ihan täydellinen. Robin on varmaan ainoa artisti Suomessa, josta ihan jokainen vitamiinipuutoksesta kärsivä loskapaskaräntäsateessa tarpova suomalainenkin ajattelee pelkkää hyvää. Mutta se ei riitä, täydellisyys on tylsää. Robin on ollut jo seitsemän vuotta sellainen pyhä instituutio, josta ei saa, eikä kukaan haluakaan sanoa mitään pahaa, koska siinä ei ole ollut yhtään mitään pahaa. Jokainen Robinin tekemä asia on ollut hyvä ja onnistunut, ja kaikki myös haluavat sen menevän juuri niin. Siinä ei ole mitään jännittävää. On aika ottaa riskejä, tehdä jotain mikä ei ole niin varmaa, ja missä Robinilla on sen vuoksi myös mahdollisuus kasvaa artistina.
Jonkinlaista isoa muutosta Robin olisi siis mielestäni tarvinnut artismiinsa joka tapauksessa. Se oli väistämätöntä. Soundillista muutosta Robinin musiikki ei kuitenkaan sinänsä tarvinnut. Luojalle kiitos, ettei Robin Packalen ole nyt maamme uusin trap-tulokas. Soundi on Robinilla ollut kohdillaan jo tovin. Viime vuosina Robin on ollut parhaimmillaan juuri vähän kypsemmissä tuotannoissaan; esimerkiksi Milloin nään sut uudestaan? esitteli hieman tummanpuhuvampaa Robinia, samoin oikeastaan koko Yhdessä-albumi oli inan verran edeltäjiään kypsempi.
Itseeni suurimman vaikutuksen kypsänä aikuisena artistina Robin teki kuitenkin kuudennen tuotantokauden Vain elämää -ohjelmassa, jossa tulkinnat esimerkiksi kappaleista Tuuleksi Taivaanrantaan (Tiktak) ja Kymmenen kirosanaa (Irina) esittelivät huomattavasti aiempaa omaleimaisemman artistin. Kyseisellä tuotantokaudella kuultiin myös Robinia englanniksi, sillä Robin versioi Sunrise Avenuen biisin Hollywood Hills. Silloin mietin, että Robinilla olisi kyllä rahkeita ja karismaa menestyä kansainväliselläkin mittakaavalla.
Eikä tuo ajatus ollut vain minun omani. Täydessä hiljaisuudessa Robin oli suunnitellut seuraavaa askeltaan kansainvälisille markkinoille jo vuosia. Suunnitelma englanninkielisen singlen julkaisusta syntyi jo vuonna 2013. Lisää uutta musiikkia julkaistaan vielä ennen kesää.
I’ll Be With You -single tehtiin yhdessä saksalaisten huipputuottajien Jozneznin ja Koveen kanssa. Se on ihana, kevyt, tarttuva, äärimmäisen yksinkertainen popkappale – siis sillä hyvällä tavalla miten monet hyvät popkappaleet ovat yksinkertaisia. Se ei kuitenkaan esittele mitään uutta ja erilaista, syvempää versiota Robinista, vaan lähinnä vie Robinille tuttua soundia freesimpään suuntaan.
Toisaalta onko Robin koskaan ollutkaan mitenkään erityisen diippi? Ei, eikä tarvitsekaan olla. Juuri se huolettomuus on Robinissa parasta. Ja ilman huolta jään myös innolla seuraamaan, kuinka Robin Packalen lähtee valloittamaan maailman.
No Comments