Noin viikon biisit #47

 

Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy perjantaisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin.

 

Alex Vargas – What You Wish For

Ah, aloitetaan juuri sellaisella tunnelmoinnilla, johon allekirjoittanut rakastuu nykyään hyvinkin helposti. Alex Vargas oli häpeällisesti itselleni aivan vieras nimi, mutta onneksi some läväytti mainoksen tästä uudesta biisijulkaisusta kasvoilleni, halusin tai en. Koska todellakin halusin, ja tämä on oikein hyvä.

Alex Vargas on tanskalainen muusikko ja tuottaja, joka on ehtinyt julkaista jo kaksi EP:tä, sekä kaksi albumia ennen kuin heräsin tähän mahtavuuteen. Itseäni eniten liikuttaa Vargasin hunajaisen pehmeä ääni, joka ei jää kuitenkaan liian lässyksi, vaan on myös paikoitellen rosoinen ja raaka, ikään kuin vaatii kuuntelijan pysymään valppaana.

What You Wish For nojaa pitkälti kitarannäppäilyyn, sekä Vargasin ääneen, ja kasvaa loppuaan kohden muiden soittimien liittyessä mukaan. Empiirisen tutkimukseni mukaan tämä on yleistä Vargasin musiikissa muutenkin. Nyt olen jo ekspertti nääs. Näin ne tilanteet eskaloituu.

 

Ellips – Maailma on rikki

Viime kesänä Haloo Helsinki ilmoitti jäävänsä muutaman vuoden tauolle, samalla bändin osapuolille syntyi mainio hetki toteuttaa omia mahdollisia visioitaan. Elli Haloolle se tarkoitti Ellipsiä. Tämä sooloprojekti onkin selkeästi Haloo Helsingin pop-rock -lokeroa vapaampaa fiilistelyä. 

Maailma on rikki mukailee toki osittain Haloo Helsingin aiemmin tekemää musiikkia, onhan musiikkia kirjoittanut kuitenkin sama ihminen. Ellipsin soolosinkku ammentaa kuitenkin hieman toisesta suunnasta. Vaikutteita on kuultavissa enemmän Wigwamista ja Kingston Wallista, kuin Haloo Helsingistä. Maailma on rikki tarjoaa jotain paljon progempaa kuin mitä Haloo Helsinki on koskaan ollut, mutta tuo kuitenkin esille teemoja, joita Ellips on tuonut esiin tekstissään ja julkisuudessa aiemminkin. 

 

Ellinoora – Sinä 4ever

Sinä 4ever tuntuu sinänsä toisinnalta muutamasta synkimmästä ja voimakkaammasta Ellinooran hiljattain kynäilemästä Vain Elämää -versiosta, kuten Aina ku Aira (Pyhimys) sekä Funeral Song (The Rasmus). Se kertoo kuitenkin siitä, että tämä lienee selkeästi se suunta, mihin Ellinooran musiikki on kasvamassa Villi Lapsi -esikoisalbumin jälkeen. 

Samalla Sinä 4ever jatkaa luontevasti sitä edeltävien Bäng bäng typerä sydän, sekä Glitteri -sinkkujen mahtipontista linjaa, jota Nartut-julkaisu toki hieman rikkoi. Myöskin Villi Lapsi oli kyllä mahtipohtinen albumi, jossa oli käytetty suuria soundeja, mutta sittemmin julkaistu musiikki tuntuu ammentavan jostakin vielä vähän syvemmältä.

 

Versaille – Aikuisten Oikeesti

Tämä on ihan tosi hyvä biisi, mutta oli ihan pakko tarkistaa, onko biisiä ollut kenties säveltämässä taustatiimi Solo & Kurkisuo Co. sillä niin paljon tämä heti ensikuulemalta kuulosti Sannin biisiltä! Niin soundiltaan, tekstiltään ja vokaaleiltaan tämän voisi kuvitella siis aivan täysin Sannin suuhun. Tämä kuulostaa oikeastaan enemmän Sannilta, kuin Sanni on kuulostanut vähään aikaan.

Kyseessä ei kuitenkaan ole Sanni, eikä edes kukaan Sannin taustatiimistä, vaan turkulainen neljän hengen poikapoppoo Versaille, joka tosiaan tarjoaa samanmoista energiaa kuin Sanni uransa alussa. Aika näyttää, nouseeko myös Versaillen kupliva pop suomalaisen pop-musiikin huipulle!

 

Jori Sjöroos – sadboi

Ihastuin itse aikoinaan Jori Sjöroosin tuotantoon Magenta Skycode -projektissa, joka harmillisesti tuli muutama vuosi sitten tiensä päähän. Kaikkein tutuimmaksi Sjöroosin kädenjälki on kuitenkin varmaan monille tullut PMMP:n tuotannossa. 

Hämmennykseni olikin siis suuri, kun Jori Sjöroosin uusi sinkkujulkaisu olikin jotain ihan muuta, siis oikeastaan ihan emotrappia. Kappale on ensimmäinen sinkku Sjöroosin myöhemmin keväällä julkaistavalta albumilta. Tuo albumi voikin sitten varmaan olla ihan mitä vaan. Onneksi kyseessä on kuitenkin Jori Sjöroos, joka ilmeisesti myös osaa luoda ihan mitä vaan.

Toisia mielenkiintoisia uutisia saimme myös tällä viikolla, kun Jori Sjöroos ja Chisu kertoivat perustaneensa duon nimeltä Roosberg. Kaksikon ensimmäinen yhteinen kappale The Author on mukana tänä keväänä julkaistavalla Moominvalley-soundtrackilla.

 

Noin viikon biisit 2018

Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy perjantaisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin. Seuraa soittolistaa Spotifyssa tästä.

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.