Viron suurin indiefolk-yhtye, Eurooppaa kunnianhimoisesti valloittava Ewert and the Two Dragons tuo uusimman albumijulkaisunsa nimeä kantavan Hands Around the Moon -kiertueensa Suomeen klubikeikalle perjantaina. Kävin Tallinnassa katsomassa kiertueen avanneen konsertin Kultuurikatelissa.

*Matkan on sponsoroinut artistiorganisaatio

Hands Around the Moon on järjestyksessään yhtyeen neljäs albumi. Se jatkaa Ewert and the Two Dragonsin unenomaista infiefolk-poljentaa, joka empiirisen tutkimukseni tuloksena sopii myös mainiosti omiin kuulokkeisiin taustamusiikiksi Helsinki-Tallinnan lautalle, samalla kun loputon musta meri aukeaa edessä.

Tallinnasta puheenollen, siellä aina silloin tällöin tapahtuu kaikenlaista kiinnostavaa. Kuitenkaan en ole aiemmin koskaan saanut aikaiseksi lähteä sinne katsomaan keikkoja. Miksi ihmeessä? Ehkä se on tuntunut jotenkin radikaalilta matkalta, vaikka sen kesto on yhtä pitkä kuin matka Onnibussilla Helsingistä Tampereelle. 

Kiertueen avaava konsertti oli buukattu Kultuurikatelin Black Boxiin. Suuri halli, Suomessa ehkä verrattavissa niin ikään Helsingin Korjaamon kaltaiseen kultturelliin, mutta kuitenkin rosoiseen rakennukseen. Salin valoinstallaatiot, ja viinilaseineen tiiviisti ryhmittyneet ihmiset luovat tilaan lähes taidegallerian fiilistä.

Paikalla on totta tosiaan kultturelleja ihmisiä, ne viinilasit kädessään, mutta huomioitavaa on kuitenkin myös, että laajalti ihan kaiken ikäisiä, ja -sukupuolisia ihmisiä. Ja väkisinkin huomioitavasti paljon rakastavaisia. Siis ihan todella paljon. Varsinkin näin sinkkunaisena tuntui yleisö lähes loputtomalta mereltä toisiaan syleileviä nuoria pariskuntia kädet toistensa takataskuissa ja katse syvällä toisen silmissä, enemmän kuin esiintyjissä tai esimerkiksi viinilaseissaan.

Ei sinänsä moitittavaa, Ewert and the Two Dragons kuulostaa hunajaisimmillaan juuri sellaiselta musiikilta, jonka pariin voi yhdessä rauhoittua. Se kuulostaa myöhäisiltä viini-illoilta ja rakastumiselta. Paikoitellen se kuulostaa elokuvamusiikilta, ei ehkä sellaiselta millä elokuva kannattaisi aloittaa, eikä ehkä edes niin dramaattiselta, että siihen kannattaisi lopettaa, mutta sellaiselta, joka voisi soida vaikka elokuvan käännekohdassa. Siinä, kun päähenkilö tajuaakin jotain merkittävää, ja juoksee sitten rakkaansa luo, tai jahtaamaan unelmiaan.

Kultuurikatelin lavalla neljä suurta taustascreeniä kohoavat kohti korkeaa hallin kattoa, tarjoten kokonaisuuteen suuren konsertin tunnelmaa. Samalla kuitenkin intiimissä Black Boxissa vallitsee lämmin klubitunnelma. 

Ewert and the Two Dragons aloittaa keikkansa rauhallisissa merkeissä, mutta kasvattaa tempoaan kuitenkin hiljalleen yötä vasten. Pääosin pysytään kuitenkin sydänlankoja vetelevässä tunnelmoinnissa, jonka tahtiin voisi silmät kiinni vähän keinua puolelta toiselle. Viinilasi kädessä tai ilman.

Silmiä ei kuitenkaan sinänsä kannata pitää kiinni, että keikka on upea myös visuaalisesti. Paikoiteillen Ewert and the Two Dragons muistuttaa minua hieman Mewin klubikeikoista. Ewert and the Two Dragons ei ole kuitenkaan ihan yhtä artsy, vaan reippaasti maanläheisempi, eivätkä Ewert Sundjan vokaalit ole aivan yhtä korkeat ja erikoiset kuin Jonas Bjerrellä. Yhtäläisyydet ovat läsnä ennemminkin visuaalisesti, sekä yleisfiiliksessä.

Huomioni herättivät muutenkin erityisen upeat valot ja muutkin visuaalit, jotka tukivat unenomaisen musiikin taiteellista kulmaa, ja tarjosivat kokonaisuutena tyylikkään elämyksen kaikille aisteille.

Ewert and the Two Dragonsin voit nähdä Suomessa livenä jo tänä perjantaina Helsingin Tavastialta, lippuja on saatavilla Tiketistä.