Imogen Heap

Musiikillisesti Imogen Heap ollut aina taianomainen, mutta oli silti uskomatonta miten paljon taikaa Imogen Heap sai luotua myös livenä Savoy-teatterin konserttisaliin.

Kello lyö puoli kahdeksan, kun Savoy-teatterin loisteputkivalojen loisteessa ihmiset höpöttelevät keskenään. Puheensorinan ohessa kohoaa vaalea esirippu, jonka takana aukeava maailma on yleisölle vielä toistaiseksi mysteeri.

Aivan odottamatta, kesken puheensorinan, esiripun välistä luikahtaa yleisön puolelle Imogen Heap paljain varpain, pitkässä, mustassa leningissään. Yleisö tuntuu hätkähtävän ja puheensorina nopeasti hiljenee. Imogen Heap vitsailee hetken ja lopulta avaa esiripun samalla kun sali pimenee.

Musta leninki on suomalaisen Paula Malleuksen käsialaa, ja on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista. Huomio kiinnittyy sen ohi kuitenkin nopeasti hanskoihin, joissa vilkkuvat erinäiset valot. Ne ovat Imogen Heapin kehittämät sensorikäsineet, joilla hän pystyy tuomaan musiikkinsa kerrokset ja tekstuurit livetilanteeseen ilman erillisiä soittimia.

Aika hurjaa.

Käsiään heilutellessaan Imogen Heapilla on siis täysi kontrolli esittämästään musiikista, seistessään yksin lavan etuosassa ilman soittimia. Samalla hän pystyy esimerkiksi ohjaamaan syntetisaattoreita, luuppereita ja muita elektronisia instrumentteja, mikä on loistava tehokeino etenkin juuri Imogen Heapin kaltaiselle musiikille.

Välillä teknologia koetaan musiikissa uhkana, välillä suurena mahdollisuutena. Imogen Heapin konsertissa yhdistyivät parhaat molemmista maailmoista. Toisaalta konserttia hallitsi Imogen Heapin huumaava ääni ja valovoimainen olemus, toisaalta ällistyttävää erilaisuutta tarjosivat teknologiat, jotka mahdollistavat erilaisen tavan tarjota kappaleet yleisölle.

Olen halunnut nähdä Imogen Heapin livenä jo teinistä asti. En kuitenkaan jotenkin olisi osannut ajatella, että Imogen Heap olisi tyyppinä niin hauska, tai varsinkaan, että tuo hauskuus sopisi herkkien, lähes käsinkosketeltavien kappaleiden lomaan.

Lavalla Imogen Heap kuitenkin vitsaili kuin stand up -keikalla konsonaan, hengaili lavalla ja yleisössä väliajalla kuin kuka tahansa ja vitsaili kappaleidensa välissä mokatessaan pienissä jutuissa, joita yleisö tuskin edes olisi huomannut.

Sitä ajattelisi, että esittääkseen livenä uskottavasti näinkin taiteellista ja herkkää musiikkia, pitäisi performanssin olla todella vakava ja pedantti taiteellinen konsepti. Imogen Heap onnistui kuitenkin pitämään konsertissaan herkän ja intiimin tunnelman, ilman, että pieni huumori ja inhimillisyys olisivat onnistuneet sitä rikkomaan.

Se, kuinka tunnelma onnistuttiin vaihtamaan vitsailusta toiseen, taianomaiseen universumiin vain sekunneissa, oli hämmästyttävää.

Illan päätteeksi jäi olo, että sen lisäksi, että Imogen Heap sopii edelleen omien viinintäyteisten koti-iltojeni taustamusiikiksi, olisipa ihanaa myös istua iltaa Imogen Heapin kanssa ja kuunnella hänen sympaattisia höpötyksiään ihan sellaisenaan. Etenkin kun en ihmettelisi, vaikka hänen taikahanskansa täyttäisivät viinilasit uudestaan ihan itsestään.