Räjähdysmäiseen suosioon sosiaalisen median kautta noussut Benjamin Peltonen oli onnistunut rakentamaan itsellensä valtavan seurannan, ja nauttinut listahiteistä Espanjassa asti. Sisällä paloi kuitenkin tunne siitä, että jonkin pitäisi olla toisin. Nyt Benjamin kirjoittaa musiikkinsa itse ja iloitsee aidosti onnistumisistaan. Itsetutkiskelun lomassa nuori artistilupaus on löytänyt itsensä, ja ymmärtänyt, että musiikista sen myös saa mitä antaa.

 

Benjamin varttui kivassa omakotitalossa Kaarinan perheidyllissä. Perhe ei ollut erityisen musikaalinen, ja musiikki oli arjessa läsnä lähinnä autoradiossa. Ensimmäisellä luokalla Benjamin sai ensimmäisen mp3-soittimensa, ja latasi sen täyteen musiikkia. Tai siis, ne pari biisiä mitä sinne silloin mahtui. Ne soivat luupilla päivästä toiseen.  Samalla Benjamin löysi oman palonsa musiikkiin ja esiintymiseen.

Yläasteella Benjamin hankki oman koneen, ja siihen softan nimeltä FL Studio. Sen avulla hän väkersi biittejä, vaikkei siinä omien sanojensa mukaan kovin hyväksi kuitenkaan koskaan tullut. Into tekemiseen oli kuitenkin löytynyt, ja Benjamin kirjoittelikin biisejä jo kauan ennen mitään tulevaisuudessa siintävää. YouTubesta hän seurasi Justin Bieberin nousua tähteyteen. Vaikka Suomessa vastaavanlaisia miespoppareita ei vielä juurikaan ollut, Benjaminin mieleen juurtui ajatus, että mäkin voisin joskus. Siitä asti Benjamin yksinkertaisesti tiesi, että jonain päivä hän tulee tekemään musiikkia.

Koulussa Benjamin oli sosiaalinen, mutta ujo. Huolimatta innostaan esiintymistä kohtaan, koulussa Benjamin himmaili eikä uskaltanut olla oma itsensä.

– Siellä mä jotenkin ajattelin, että haluun tehdä vaikutuksen muihin ja olla cool. En mä uskaltanut olla oma itseni. Muistan, että se söi mua sillon tosi paljon, vaikka silloin nuorempana en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa. Jälkeenpäin on tullut hullu tarve saada se kaikki ulos.

 

 

Oliko Instagram sulle se paikka tehdä niin?

Mä en tiedä. Se oli ehkä se paikka missä mä sain luoda sen ihmisen, joka mä halusin olla. Mä yritin ottaa siitä kaiken irti ja luoda jonkun täydellisen ihmisen, jota ei koskaan ollut olemassa.

Vuonna 2012 Benjamin avasi oman tilin Instagramiin. Se räjähti käsiin ja sai nopealla vauhdilla satoja tuhansia seuraajia. Benjaminia on kutsuttu Suomen ensimmäiseksi suureksi Instagram-julkkikseksi. Tänä päivänä Benjaminilla on Instagramissaan yli 325 tuhatta seuraajaa.

 

Miltä Instagramin tuoma suosio tuntui, ja mitä se muutti sun elämässä silloin?

Nyt jälkeenpäin mä oon tosi iloinen, että se kaikki tapahtui. En kadu sitä millään tavalla, mutta mä vihaan sanaa Instagram-julkkis. Se on musta maailman hirvein asia. Pahinta on, että monet varmaan edelleen ajattelee, että mä haluan vaan olla julkkis, vaikka se ei ollut missään vaiheessa eikä ole vieläkään mitä mä haluan olla. Mä oon kuitenkin tosi kiitollinen siitä, että se tapahtui, koska ilman sitä mä en varmaan olis tässä, tai ainakin olisin tullut tosi eri reittiä. Se on mahdollistanut tän kaiken mulle, että mä sain diilin ja, että mä oon saanut tutustua näihin tyyppeihin joiden kanssa mä saan tehdä musaa. Se on ollut vasta kaiken alku sinänsä.

Mutta se muutti kyllä kaiken silloin, mä en ollut yhtään suosittu koulussa. Mä olin silloin 15-vuotias, ja yhtäkkiä kaikkia kiinnosti mun elämä. Mulle tuli sellanen hullu ihmiskammo, että miten hitossa yhtäkkiä kaikkia kiinnostaa. Mä olin aina toivonut, että joskus kaikkia vielä kiinnostaisi, mutta kun kaikkia kiinnostikin, niin siinä olikin yhtäkkiä pienen pojan pää ihan sekasin.

 

Mietitkö sitä millaisen kuvan annat itsestäsi ihmisenä?

Mietin tosi paljon sitä, että mitä ihmiset haluis nähdä musta. Yritin luoda sellasta ihmistä, joka mä en oo. Nyt jälkeenpäin mä oon yrittänyt näyttää kaikille et mitä mä oikeesti oon ja repii ne vanhat asiat alas.

 

Vaikuttiko se siihen millainen kuva sulla oli itsestäsi?

Kaikki numerot ja tykkäykset vaikutti mun itsetuntoon. Siinä kesti tosi pitkään ennen kun mä tajusin, että mun on ehkä parempi lopettaa koko homma. Viime keväänä mä poistin kaiken. Mä koen, että nyt multa tulee sellaista musaa mitä mä oikeasti oon. Mä haluun tuoda aidomman itseni esille, ja mä koin et mä halusin poistaa kaiken somematskun koska se ei oo enää mua. Sen jälkeen on ollut tosi helpottunut olo, koska mun ei tarvii olla enää jotain muuta, mikä ei ollut edes yhtään parempi kuin se mitä mä oikeesti oon.

Eikä mee energiaa jonkun ylimääräisen ihmisen rakentamiseen.

Niin! Mulla oli esimerkiksi hullu akne nuorempana. Ja sitten Instagramissa mulla ei ollut. Se sai mulle niin huonon itsetunnon kun ihmiset tuli ja näki mut livenä, ja mä näin niistä, että mä en ollut saman näköinen kuin mä olin niissä kuvissa.

 

Miten siirryit musiikin pariin? Käsittääkseni aloit saamaan yhteydenottoja eri levy-yhtiöltä, miltä se tuntui?

Se tuntu semikreisiltä, koska mä olin aina unelmoinut siitä, että mä saisin sen. Siitä se tavallaan vasta lähti. Mä aina luulin, että se et sä saat levytyssopimuksen tarkoittaa sitä, että nyt kaikki vaan onnistuu ja menee hyvin. Mut faktahan on se, että siitä vasta alkoi se raskain duuni, se on jatkunut edelleen ja se ei lopu koskaan. Se et sulla on levytysdiili… mä ehkä liiottelen, mut tavallaan kuka vaan voi saada sen. Mut se, että mitä sä teet sen kanssa…

Benjaminin englanninkielinen debyyttialbumi Fingerprints julkaistiin vuonna 2016. Se oli ihan kiva levy, aika kevyt, eikä kovin monitasoinen, mutta ihan raikasta pop-musiikkia kuitenkin. Se nousi Suomen virallisen albumilistan 17. sijalle, ja Espanjassa yllättäen sijalle kolme.

 

Mitä ajatuksia sulla on Fingerprints-albumista näin jälkikäteen?

Se on ihan mitäänsanomaton. Se albumi painettiin kasaan kuukaudessa, kun nyt pelkästään tätä uusinta Juon sut pois -sinkkua tehtiin kahdeksan kuukautta. Siinä panostuksessa on niin jäätävän iso ero kaikilta osapuolilta itseni mukaanlukien siihen aikasempaan. Mua vaan huvittaa, kun en edes tiedä miten ne mun biisit sillä levyllä menee. En edes muistaisi sanoa mitä siinä on.

 

Ei oo sellasta sidettä siihen?

Ei oo mitään sidettä! Nada. Se on kreisiä. Se on myös tavallaan se syy miksi halusin vaihtaa suomen kieleen. Kun mä vedin niitä biisejä mun keikoilla, niin mikään ei tuntunut missään. Ainoa mikä oli siistiä oli kun ne ehkä kaksi ihmistä siinä yleisömassassa tiesi sen biisin. Mä ajattelin silloin, että ei tää voi mennä tälleen. Ja kun ihmiset tuli sanomaan mulle; “Hei ihana biisi! Mistä se kertoo?”, niin mä en tiennyt. Mä yritin keksiä tarinoita siitä mistä se voisi kertoa, ja se alkoi tuntumaan niin feikiltä. Mä haluun kuitenkin tehdä tätä mun koko loppuelämäni, ja tää on mulle tosi rakas juttu. Siksi mä silloin päätin, että mä otan kynän taas omaan käteen ja alan tekemään omalla äidinkielellä. Nyt se on ihan eri juttu kun näkee miten jengi kuuntelee, miten se kolahtaa ihmisille, se palaute…

 

Tottakai. Sen verran saa takaisin kuin mitä antaakin!

Nimenomaan! Se tuntuu paljon merkityksellisemmältä.

Fingerprints toi sulle kuitenkin ison suosion kansainvälisesti, esimerkiksi Espanjassa teit enemmänkin keikkoja. Miltä se tuntui?

Tosi siistiltä, tosi siistiltä, oikeesti maailman siistein juttu…

 

Mutta…?

Mutta musta tuntui myös, etten oo tietyllä tapaa ansainnut sitä kaikkea. Mä oon itse asiassa vasta näin jälkikäteen tajunnut miksi se ei varmaan tuntunut aidosti maailman siisteimmältä. Musta alkoi tuntua siltä, että mitä kaikki sanoo, että tää musa-ala ja artistius olisi jotenkin vaikeeta, että täähän on ihan sikahelppoa! Että kaikki vaan tapahtuu, kaikki on helppoo, kaikki on jees, tytöt kiljuu, jee, mut sit jälkikäteen tajusin, että mä en edes tiennyt kuka mä oon artistina tai ihmisenä. Olin 16 – 17 -vuotias ja tosi hukassa…

 

Muutenkin ihmiset on yleensä siinä iässä aika hukassa.

Just näin. Siksi mä oon niin onnellinen, että siitä alkuhaipista on tultu alas. Se tuntui tosi pahalta silloin, mutta se sai myös mut avaamaan mun silmät ja tajuamaan, että on pakko tehdä hitosti töitä, ja se on tavallaan ollut se isoin opetus mulle. Nyt jälkeenpäin kun on saanut uusien biisien kautta menestystä, niin se tunne on ihan eri. Ja jos mä nyt olisin samassa tilanteessa, sanotaan että jos nyt tekisin vaikka vielä englanniksi musaa, mutta olisin ollut yhtä paljon tekemässä sitä kuin näitä uusia biisejä, niin nyt jos se menisi Espanjassa tai jossain ulkomailla hyvin, niin se olisi ihan eri juttu.

 

Mitä kansainvälinen suosio opetti sulle?

Se opetti sen, että rakenna rauhassa ja kaikki stabiiliksi yksi askel kerrallaan. Tee kaikki kunnolla, oo oma ittes, älä mieti yhtään millainen sun pitää tai ei pidä olla, vaan tee silleen… mä oon mailman kliseisin, mutta silleen miten sun sydän käskee!

 

No mut kliseet on usein kliseitä sen takii et ne on niin itsestäänselvyyksiä.

Niin, mun A&R Ipi sano ihan samaa eilen.

 

Tämä on ehkä vähän törkeä kysymys, mutta kun sivusit tätä jo itsekin niin kysyn silti, että tosiaan tuntuiko susta siinä vaiheessa siltä, että ansaitsit sitä? Tarkoitan tätä siis sillä, että esimerkiksi moni muusikko on varmasti katkerana tuolloin purrut hammasta tai en tiedä, ehkä jopa avautunut ääneenkin siitä, että “joku söpö poika instagramista” on saanut sopimuksen. Monen tuntuu olevan vaikea edelleen hyväksyä, että sä oot ihan oikea artisti.

Moni varmaan edelleen epäilee, että kaikki on vaan niin helppoo, ja kaikki tulee ilmaiseksi. Nyt tän suomenkielisen musiikin kautta mä tiedän, että se ei voisi olla isompi vale. Mä rehellisesti sanottuna koen, että nyt mä ansaitsen tän kaiken, ja nyt mä tiedän mitkä on ne syyt miksi mä teen tätä.

 

Kysyn siksi, että sait niin paljon kerralla. Solmit levytyssopimuksenkin kuitenkin vasta neljä vuotta sitten. Oon miettinyt, että onko sulle tullut siitä jälkikäteen jonkinlaista vastuuntuntoa, että sun pitäisi… jotenkin näyttää jotain.

Tottakai. Mua viehättää se ajatus, että mä voin näyttää kaikille niille, jotka on sanonut mulle joskus, että tästä ei tuu mitään, ja mun omilla teoilla osottaa ne vääräks. Se on mun pieni guilty pleasure tässä ohella, pieni näyttämisen halu.

 

Sä sitten katosit yhtäkkiä tosi pitkäksi aikaa, susta ei kuulunut mitään ei somessa eikä musiikin saralla. Kun sä tulit takaisin, sä tyhjensit sun Instagramin kokonaan, kunnes uusi suomenkielinen sinkku Naarmuja ilmestyi. Ainakin ulospäin tämä vaikutti aika selkeältä pöydän pyyhkimiseltä ja alusta aloittamiselta. Uusi Benjamin vaikuttaa jotenkin valaistuneelta. Opitko tuon tauon takana itsestäsi paljon ihmisenä tai artistina?

Se hiljaisuus oli se hetki, kun mä oon kasvanut ihmisenä kaikkein eniten! Oon oppinut arvostamaan eri asioita eri tavalla. Kun oot joutunut kamppailemaan itsesi kanssa; sun pelkojen ja ahdistuksien ja ajatuksien kanssa, kaikki ne biisisessiot, ne avautumiset ja se henkinen kasvu… musta tuntuu, että mä oon kasvanut viisi vuotta viimeisen puolen vuoden aikana. Mulla on tosi hyvä olla itseni kanssa. Hyväksyy itsessään asioita, joita ei ehkä aikaisemmin olis halunnut. Silleen, et mä en ehkä oo maailman paras kaikessa, mut kunhan on sitä tahtoa.

Muistan vaan, että oli ihan hirveetä kun oli sen kaksi vuotta poissa, niin mietin, että ihmiset varmasti unohtaa. Että mulla oli ihan hullu platformi, kaikki tiesi mut, ja mä käytin sen ajan huonosti ja jengiä ei tuu enää kiinnostamaan. Mun A&R sanoi mulle aina, että ei kukaan tuu unohtamaan sua, et nyt näät vaivaa tähän ja tullaan kunnolla ulos sitten kun tullaan. Se on ainoa asia, joka ratkaisee. Se oli oikeesti tosi kauheeta, mutta mä oon kiittäny sitä ja itseäni niin monta kertaa, että me oikeasti odotettiin ja tehtiin se mahdollisimman hyvin.

 

Naarmuja oli sun ensimmäinen suomenkielinen kappale, ja se nousi Suomessa Spotifyn ykköseksi, samoin sun uusi sinkku Juon sut pois. Onneksi olkoon! Miltä tuntui kun kaikkien näiden muutosten jälkeen nää uudet biisit on menestyneet niin hyvin?

– Se fiilis kun sä oot unelmoinut aina jostain ja sit sä saat sen, ni sä et oikeen tiiä et mitä sun pitäis tuntea. Mä oon aina miettinyt, että mitkä olisi mun fiilikset jos se joskus tapahtuisi. Tää kaikki tuli siis niin puskista.

 

Sä et siis ajatellut että se menis yhtään näin?

No en! En mä oo koskaan ollut Top 50 -listalla.

 

Miten sä ajattelit että se olis menny?

No siis, meidän tavoite oli Top 50 lista, koska mä en ollut koskaan ollut siellä. Yhtäkkiä me herätään siihen, että Naarmuja on ykkösenä. Mietin, että mitä helvettiä, että mä oon aina unelmoinut tästä, miten tää on mahdollista! Ja sitten mä aloin stressaamaan sitä, että miltä tän pitäisi tuntua. Kun mun pitäisi nyt nauttia, niin nautinko mä siitä oikealla tavalla? e oli tosi outoa. Ja kun Juon sut pois meni sinne myös, niin mä ajoin autoa ja mun oli pakko pysähtyä bussipysäkille ja soittaa kaikille tyypeille, että se meni ykköseksi. Se on tällä hetkelläkin ykkösenä! On absurdia, ettei tää tunnu absurdilta. Se on niin hetkellistä kaikki. Mä odotan niin paljon, että keikat alkaa, ja nään sen fyysisesti, että miten paljon niitä on kuunneltu. Kaikki mitä on puhelimen näytöllä, niin sitä on niin vaikea kuvitella oikeaksi. Reilussa viikossa tota on kuunneltu vajaa miljoona kertaa.

 

Sun uusi musa kuitenkin menestyksestään huolimatta tuo sut samalla kauemmas kansainvälisestä suosiosta pelkästään jo kielen takia. Miksi halusit silti tehdä tällaisen päätöksen? Vai oliko se sulle edes vaihtoehto?

Mä oon tajunnut sen, että mä en tee tätä kenenkään muun takia. Mä en tee tätä sen takia, että kukaan muu tykkäisi musta. Mä vaan haluun tehdä tätä mikä tuntuu oikeelta. Ainoa mikä tällä hetkellä tuntuu oikealta on se, että mä saan itse kirjoittaa mun tarinoista suomeksi. Jos se tarkottaa sitä, että osa kansainvälisistä faneista häviää koska ne ei tajua sitä, niin sitten mä oon ihan fine sen kanssa. Ei kukaan tässä oo missään fanivankilassa, kaikki saa tulla ja mennä. Mulle on vaan tärkeintä et saan olla oma itseni, ja sit ne jotka tykkää niin tykkää. Se on oikeesti loppujen lopuksi just noin mustavalkonen juttu.

 

Ah. Sä oot niin terve.

– Kiitos!

Millanen tiimi sulla on nyt ympärillä musiikkia tehdessä? Onko luomisprosessi ollut nyt erilainen kuin sun debyyttialbumia tehdessä? Tai siis varmasti kaiken tän perusteella on, mutta miten?

Debyyttialbumilla mä en ollut ainoassakaan sessiossa mukana tekemässä yhtäkään biisiä, vaan kaikki tuli jostain mulle. Uudessa musassa mä oon ollut tekemässä kaikkea. Mulla on huikee tiimi ja kaikki on läheisiä ystäviä, ja se on vaan maailman hienointa. Muistan kun mä vihasin käydä studiossa ennen. Mutta nyt on löytynyt kunnon intohimo kirjoittamiseen. Se on aina viikon kohokohta kun pääsee tekemään, ja se on ihan mahtavaa. Se on ku päiväkirja, johon saan kirjotettua omat tunteet ja kaikki ajatukset. Se on tosi terapeuttista.

 

Kirjotatko sä kaikki tekstit ite?

Mä oon mukana kyllä kaikissa, jotkut tekstit on täysin mun ja joissain ollaan tehty porukalla. Pari kertaa on jopa tapahtunut niin, että mä oon kirjoittanut jostain aiheesta, mut sit muut kirjottajat onkin kirjottanut sen paremmin kuin mitä mä olisin tehnyt, mutta silti täysin munlaiseksi. Se on ihan jo pelkissä sanamuodoissa se mun juttu ja tietty tyyli. En mä pystyisi laulamaan yhtään biisiä missä lauletaan vaikka kirjakielellä “minulta” tai “sinulta.” Mä oon niin Turusta, ja niin suomenruotsalainen, että mulla on pakko olla ne tietyssä muodossa, että ne tuntuu multa. 

 

Pelottaako sua jotenkin se, että sut nähdään ikuisesti Instagram-julkkiksena?

Ei enää, kun mä oon tavallaan päässyt siitä irti, että mä tiedän itse, että mä en oo sitä. Se oli se isoin juttu. Ja mä tiedän, että se on pitkä matka siihen, että kaikki uskoisi tähän juttuun. Eikä me tulla varmaan koskaan saavuttamaan sitä, että koko Suomi ajattelisi niin. Mutta se, että ollaan menossa oikeaan suuntaan on musta maailman siisteintä, ja se, että lehdet ja kaikki tyypit, kirjottajat ja ihmiset kysyy, että ootko sä se laulaja? Tai se poppari Benjamin? Ei kysytä enää, että ootko sä se Instagram-tähti. Mulle vaan tulee oikeesti oksennusrefleksi kun mä kuulen ton sanan.

Ennen mä olin vähän sellanen tsoukki jengin mielestä ja just se Instagram-julkkis. Niin se, että nyt oikeesti aletaan pitämään mun musaa coolina juttuna, on se, mitä mä odotan kaikkein eniten. Mä muistan kun kuuntelin Bieberiä silloin nuorempana, niin mä poistin mun iPodista kaikki Bieberit ennen kun mä menin kouluun, ettei kukaan vaan saisi tietää. Mut sit yhtäkkii siitä tuli maailman coolein juttu. Mä luulen, että kun jengi kuunteli mun Fingerprints-levyä, niin ne varmaan poisti myös ne ennen kun ne meni kouluun, haha! Mä toivon, ettei enää tarvitsisi poistaa.

Noi sun kaks sinkkua on ollut aika silleen samaa maailmaa, mitä on seuraavaksi odotettavissa?

Mä veikkaan, että aika samoilla linjoilla mennään. Mä fiilaan sitä, että mä saan näyttää itsessäni raaemman puolen, kun mä en oo teinipoppari enää. Mä rakastan sitä, että mä voin sanoo mitä mä haluan.

 

Millainen artisti haluaisit olla? Mitä toivot tältä uudelta luvulta sun artisti-uralla?

Mulle on tullut ehkä vastareaktio siitä, kun mua on pidetty aina sellaisena kiiltokuvapoikana. Musta on ihanaa, kun tän Juon sut pois -biisin aikana oon voinut näyttää musta just raaemman puolen. Jengi on aina pitänyt mua esikuvana, mut mä en oo koskaan ollut esikuva. Mä oon ollut tosi perus, enkä oo uskaltanut ottaa riskejä. Nyt ekaa kertaa me aletaan ottaa riskejä, ja mä haluan toimia edelläkävijänä, josta jengi voi sanoa että “Vau, noi teki ton ekana.” 

Olet puhunut tosi avoimesti siitä, että tiedät ettet ole paras laulaja, mutta olet valmis tekemään paljon töitä sen eteen ja haluat kehittyä. Avoimuus siitä on ollut mielestäni tosi uutta, kypsää ja mielenkiintoista. Harva artisti voi sanoa olevansa tekemisessään maailman paras, mutta tehty musiikki on musta silti arvokasta. Kuinka tärkeää on sun mielestä olla teknisesti taitava?

Mä veikkaan, että maailman parhaalla laulajalla ei ole välttämättä edes levytyssopimusta. On varmasti parempia laulajia kuin Beyoncé, on parempia laulajiaa kuin kukaan. Hyviä laulajia on tosi paljon, mutta mulle tärkeintä on se, että sulla on jotain sanottavaa. Ja se sanoma, se tunne… mun mielestä on olemassa laulajia ja artisteja, ja niissä on iso ero. Mä en ole teknisesti maailman paras, mä meinaan joku päivä olla, vaikka en varmaan koskaan tuu olemaan paras. Mutta mä haluun olla parempi. Mä oon oikeella tiellä, ja mä oon tosi fiiliksissä siitä.

 

Kyllä mun mielestä tärkeintä on taiteellinen visio, ja musta juuri se on nyt puhkeamassa kukkaan sulla artistina. Sun uusien biiseistä ja musiikkivideoista ja tekemisestä ja kaikesta näkee, että susta on syntymässä tosi upea ja uudenlainen artisti, ja seuraan tosi innolla sun onnistumisia.

Voi kiitos! Se on musta ehkä myös sitä, että uskaltaa tehdä omalla tavallaan asiat, eikä mee peruskaavojen mukaan. Siinä meni tosi kauan, että mä uskalsin tehdä näitä juttuja. Me sheivattiin mun tukka mun viimeisimmällä musiikkivideolla, ja mä muistan kun vielä siinäkin mä mietin mun päässä, että et tekiskö Shawn Mendes tätä? Ja sit muistin, että se on ihan tyhmää ajatella noin, ja ajattelin, että no mä ainakin teen! Ei Lady Gaga olisi Lady Gaga, jos ei se tekisi kaikkea hullua ja kääriytyisi pekoniin. Pitää olla sinä, eikä kukaan muu.