Kolme vuotta edellisen Lucid Dreaming -debyyttialbumin julkaisun jälkeen Say Lou Loun unenomainen pop-noir kulminoituu tänä syksynä uuteen Immortelle -albumiin. Kokonaisuutena melodramaattinen kakkosalbumi on kuin hypnoottinen loitsu, jonka Say Lou Loun kaksoset ovat langettaneet kuulijan ylle. 

Say Lou Loun uusi seitsemänraitainen ja puolituntinen julkaisu Immortelle tuntuu enemmän EP:ltä kuin albumilta, minkä lisäksi Immortellen ensimmäiset kaksi raitaa on jo julkaistu etukäteen, Kolossaalisen suuresta albumikokonaisuus-paljastuksesta ei siis ole kyse, mutta se lienee harvinaista nykyään muutenkin. Albumin lyhyttä kestoa kompensoivat kuitenkin raidat, jotka ovat itsessään isoja.

Albumin ensimmäinen, jo aiemmin julkaistu raita Ana on huumaava, lähes kummitteleva, dramaattinen aloitus albumille. Sitä seuraava myöskin aiemmin julkaistu Golden Child jatkaa samaa Say Lou Loulle tuttua maalailevaa, unenomaista linjaa. On kuitenkin heti ilmiselvää, että Immortellen soundimaailma kulkee selkeästi jo ensikuuleman perusteella lähtökohtaisesti synkemmissä tunnelmissa kuin mitä edeltävällä Lucid Dreaming -albumilla on kuultu.

Siinä missä molemmat albumit ovat kokeilevia, leijailevia ja unenomaisia, Lucid Dreaming kuulosti siltä kuin itse kuulijana olisi leijaillut jossain korkealla pilvien yläpuolella. Immortelle taas kuulostaa siltä, kuin vajoaisi jonnekin syvälle maan alle. Siinä siis missä Lucid Dreaming oli ikään kuin kujeileva päiväuni, Immortel on kevyesti painostava painajainen.  

[IMMORTELLE] 
Not mortal; not liable or subject to death; undying; remembered through all time; perpetual; lasting; constant: capable of dividing indefinitely 

Levyn edetessä albumikokonaisuus saa kuitenkin ajoittain myös hieman kevyempiä ja leikkisämpiä sävyjä. All Love to Me esittelee jo rytmikkäämpää, lähes tanssittavia läikähdyksiä. Sitä seuraava Limbo palauttaa tunnelman kuitenkin nopeasti, mutta samalla yllättävänkin luontevasti takaisin painajaismaiseen leijailuun. 

Oikeastaan biisilistan jakava jousisoitinvoittoinen Limbo onkin koko albumin dramaattisin, ja kaikessa maltillisuudessaan myös aggressiivisin raita. Limboa seuranneet Under the Milky Way, Phantoms ja Immortelle päättävät koko albumin haikeaan hönkäilyyn.

Immortelle-albumin kansikuva (yllä) on oikeastaan aivan täydellinen. Albumia kuunnellessa voi sielunsa silmin nähdä kuinka Say Lou Loun kaksoset Miranda ja Elektra hidastettuna vaeltelevat valkoisissa kaavuissaan tummasävyisessä, hylätyssä, hieman raunioituneessa kartanossa, jossa tapetit ovat hieman rapistuneet ja kaikkialla leijailee pölyä.

Kokonaisuutena Immortelle on unenomainen trip hop -albumi, joka lisää Say Lou Loun repertuaariin astetta synkemmän kategorian vaikuttavia kappaleita.