Yksi mun lempparitunteita maailmassa on yksi tietty hetki. Kun Suomessa yhtäkkiä päivät lyhenevät ja hämärtyvät, ja taivaalta sataa enemmän kun paistaa, on illoissa ja kaupungin valoissa jotakin erityistä. On maailman parasta körötellä hiljaa bussin kyydissä kun sade hakkaa ikkunoihin ja maisema jää pisaroilta vähän sumeaksi. Ikkunoiden läpi voi nähdä kaupungin hälinää, nähdä ne kaikki värit. Samalla kaikki on jotenkin niin hektistä, mutta silti niin rauhallista ja hiljaista, kun suomalaiset tallustelevat synkeinä kohti kotejaan. Kun suljen silmäni, voin melkein kuulla jalkojeni lätisevän sateisella asfaltilla, kun kävelen hiljaisuudessa läpi lähiön. En tiedä miksi rakastan niitä iltoja niin, niissä on vain jotain koskettavaa.

Siksi olenkin ollut niin suunnattoman onneissani, että tänä syksynä tuo tunnelma on jotekin saatu taltioitua yhteen ainoaan kolme- ja puoliminuuttiseen. Kasmirin uusi biisijulkaisu Valoo onnistuu maalailemaan tuota samaa maisemaa pimeästä, valosta, ja rappujen välkkyvistä loisteputkista.

Viimeiset vuodet ovat olleet Kasmirin uralla haasteellisia artistista riippumattomista syistä. Tarinana siitä on tullut kaunis kertomus siitä, miten pimeydestä voidaan nousta kohti valoa. Kappale on siis myös siinä mielessä koskettava. Rauhallinen syysveisu on soundiltaan notkahdus Kasmirin debyyttilevy AMK Dropoutin aikaisiin tunnelmiin. Myös gospelmaiset vivahteet tunkeutuvat kappaleen biittien keskelle kuin auringonsäteet sadepilvien välistä.

Jokainen meistä tarvitsee elämäänsä valoa, olipa se sitten toinen ihminen, uskonto, tai jonkinlainen luova väylä. Valoo-biisin keskiössä on kiitollisuus siitä, että se jokin valonpilkahdus on läsnä, ja auttaa jaksamaan.