Niin se pallomme vain ehtikin kiertää auringon ympäri viidesti, ennen kun saimme käsiimme uuden albumin Jenni Vartiaiselta. Neljäs albumi kantaa nimeä Monologi ja se on luotu yhdessä Jukka Immosen ja Jurekin kanssa.

Track by track: Monologi

Monologi: Levyn mielestäni suurin helmi on koko levyn avaava Monologi. Siihen on mielestäni saatu hyvin vangittua sellaista rentoutta ja cooliutta, joka on aina ollut läsnä Vartiaisen keikoilla, mutta joka on loistanut poissaolollaan levyillä. Se esittelee myös uudenlaisia puolia Vartiaisesta artistina.

Turvasana: Kirjoitinkin tästä jo enemmän, kun Turvasana julkaistiin, postauksen voit lukea täällä.

Made in Heaven: Koko albumi liikkuu isosti surullisen discon maailmassa, jossa discopallosta heijastuvien valojen keskellä reflektoidaan omia ihmissuhteita ja tanssitaan kyyneleet poskilla etsien onnea ja autuutta. Made in Heaven luo levyltä kaikkein vahvimmin juuri tätä tunnelmaa.

Vainot: Tämä on mielestäni levyn cooleimpia biisejä yhdessä nimikkokappale Monologin kanssa. Molemmat kappaleet edustavat modernimpaa äänimaailmaa ja rytmiä, mutta allekirjoittaneelle se sopii varsin hyvin. Vainot ei kuitenkaan ole biisinä yhtä hyökkäävä kuin Monologi, vaan päinvastoin on kaikessa flegmaattisuudessaan lähes monotoninen.

Väärään suuntaan: Sinkkujulkaisuna Väärään suuntaan oli oikeastaan aika tuttua ja turvallista Jenni Vartiaista. Osana albumia se kuitenkin syventää koko levyn soundia ja on merkittävä osa albumikokonaisuutta. Väärään suuntaan on myös tietynlainen jakaja levyllä, sillä se tarjoaa luontaisen siirtymän albumin tummanpuhuvammasta, dramaattisemmasta maailmasta hieman kevyempiin tuulahduksiin.

Se oikea: Aiemmin julkaistu Se oikea on levyn ensimmäinen kevyempi ja ilmavampi kappale, jossa kuullaan hieman samankaltaista leikkisää ja oivaltavaa Jenni Vartiaista, kuin Seili-albumin nokkelimmilla kappaleilla.

Voulez-vous: Myös jo aiemmin sinkkuna julkaistu Voulez-vous putoaa samaan kategoriaan Made in Heaven -biisin kanssa, ja vahvistaa levyn tummanpuhuvan discon tunnelmaa.

Voinko mä todella lähteä näin?: Päällimmäisenä tästä biisistä jäi mieleen kertosäe, jossa kuullaan mielestäni jotenkin poikkeuksellista äänenkäyttöä Vartiaiselta. Tietyllä tavalla kappaleen teksti myös tiivistää levyn tarinan ja perimmäisen tuntemuksen yhteen biisiin.

Taas: Äärimmäisyyksiin pelkistetty biisi nojaa lähes täysin Vartiaisen lauluihin. Kappaleeseen se sopii mainiosti; Jenni Vartiaisen ääni on vangitseva, ja mieli tekee vain sulkea silmät ja nauttia siitä.

Yhteenveto

Ihastuin itse Jenni Vartiaiseen jo Ihmisten edessä -debyyttilevyn aikoihin. (Tai oikeastaan jo Gimmelin syntyessä, mutta jätetään se nyt pois tästä yhtälöstä.) Ihmisten edessä oli albumi, jota en tuolloin osannut Vartiaiselta odottaa. Rutiininomaisen koneiston läpi suolletun tusinapopin sijaan debyytti esittelikin jotain äärimmäisen maalailevaa ja maltillista.

Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi Seili, joka yhdisteli tuohon maanläheiseen ja maalailevaan maailmaan hieman arkea ja discoa. Siinä latailtiin rakkaita nettiin ja jäätiin roinan alle ahdinkoon.  Sitä seurannut Terra kuitenkin palasi maanläheisimpiin tunnelmiin. Albumilla kuultiin jälleen kohtalokkaita soundeja, maalailevaa huokailua, sekä jopa vanhaan kansanmusiikkiin viittaavia piirteitä. Terraa seurasi viiden vuoden tauko albumirintamalla. Toki, mukaan mahtui pari vaivaista Vain Elämää -kautta, sekä uusi platinapainos Terra-albumista. 

Kaikkien näiden vuosien saatossa oma innostukseni ehti laantua. Rakastin Vartiaisen musiikkia keikoilla, mutta omassa soittimessani se ei soinut. 

Kaikki Jenni Vartiaisessa on oikeastaan täydellistä. Se oli aina häkellyttävää, mutta pidemmällä tähtäimellä alkoi tuntua itselleni vähän tylsältä. Jossain välissä matkaa aloinkin kaivata jonkinlaista uudistumista, edes jotain rikkonaisuutta kaikkeen siihen täydellisyyteen mitä Jenni Vartiainen on itsestään ja musiikistaan meille antanut. 

Nyt löydämme itsemme vuodesta 2018, ja kädessämme on Vartiaisen uusin albumijulkaisu Monologi. Mitäpä muuta sellainen artisti, joka vuonna 2018 haluaa tuoda musiikkinsa lähemmäs nykyaikaa tekisikään, kuin soittaisi Jurek Reunamäelle.

Aiemmin Jukka Immosen kanssa tiiviisti yhteistyönä luotu äänimaailma onkin kuin onkin siis saanut Monologi-albumille lisäpotkua. Jurekin kädenjälki kuuluu paikoitellen hyvinkin vahvasti levyllä, ja se on tuonut mukanaan myös muutamia meheviä rytmejä. Monologi tarjoaa useaan otteeseen sellaisia kohtia, joissa biisien tekstit on laulaessa terävästi rytmitetty Jurekin soundin sykkeeseen. Nämä ovat omaan makuuni albumin huippuhetkiä. 

Albumin ehdoton tähtikappale onkin mielestäni sen nimikkobiisi Monologi, sillä se kaikessa jurekmaisuudessaan tarjoaa juuri sitä kaipaamaani rikkonaisuutta, rohkeutta, sekä uudistumisen tuulahduksia. Muu levy ei tätä yhtä vahvasti tee, vaan enemmän sisältöä löytyy lähinnä Vartiaisen tutusta soundista tykkääville. 

Albumina Monologi on kuin palapeli, joka pala palalta paljastaa koko kuvan. Osana isompaa kokonaisuutta jo julkaistutkin sinkut pääsevät täyteen loistoonsa. Esimerkiksi Väärään suuntaan ei mielestäni sinkkuna juuri erottunut Vartiaisen muusta tuotannosta, mutta Monologilla se istuu kuitenkin paikallensa kuin tilattu, ja täydentää albumikokonaisuutta merkittävästi.

Monologi on rohkeudessaan askel eteenpäin, mutta samalla teksteissään askel Seilin aikaisiin tunnelmiin, jossa arkea pohdiskellaan oivaltavasti ja samaistuttavasti kuitenkin jossakin discopallojen välkkeen keskellä.

Paikoitellen Monologi tarjoilee suorempaa, modernimpaa, mehevämpää, sielukasta, herkkää ja oivaltavaa musiikkia. Kompastuskohdissaan albumi lähinnä taantuu siihen vanhaan tuttuun, johon henkilökohtaisesti kaipaisin jo niin kovasti uudistusta. Parhaimmillaan albumi on silloin, kun se on tuttu, muttei kuitenkaan niin turvallinen.

Uudella albumilla Vartiainen on alastomampi kuin aiemmin, ja uskaltanut tulla lähemmäs kuulijoitaan, mikä on aina mielestäni hyvä. Hieman kauempana on nyt se tavoittamaton jumalolento, joka lauloi niin eteerisen kauniisti kuin olisi yhtä koko universumin kanssa. Pidän tästä uudesta asetelmasta, ja unelmoin siitä, että tulevaisuudessa Jenni Vartiainen uskaltaisi olla vieläkin rohkeampi ja säröisempi.

Avainkappaleet

Monologi, Made in Heaven, Vainot, Väärään suuntaan