Ei oo aikaa (Jenna Alexa)

 

Ai että alkusyksy onkin sitten ihanaa aikaa. Kesähitit saavat vaipua hetkeksi unholaan ja korvat voi asettaa höröasentoon kohti herkempiä syksyn uutuusjulkaisuja. Juuri tähän saumaan sopiikin Sony Musicin uuden artistikiinnityksen Jenna Alexan debyytti Ei oo aikaa. Julkaisu liikkuu kutkuttelevan tummasävyisessä äänimaailmassa, jossa pääosassa on Jenna Alexan voimakas ääni. 

Laulajalahjakkuuden pitkäaikaiset haaveet artistiudesta alkoivat konkretisoitua viime syksynä Sonyn kanssa kirjoitetun levytyssopimuksen myötä. Viime viikolla julkaistiin vihdoin vuoden mittaan työstetty debyytti Ei oo aikaa, jonka sinkkuna toimii avausraita Gone ennen ku herään. EP:n kaksi muuta biisiä ovat voimaballadi Ihana sä sekä akkarivetoinen tulkinta ja EP:n nimikkoraita Ei oo aikaa.

Kirjoitin viime kuussa siitä, miten kaipaisin Suomen popkentälle enemmän voimakasäänisiä pop-diivoja. Tuolloin pohdiskelin Nelli Matulaa ja hänen todella potentiaalista artistipreesensiään Britneyn laisena kevyenä popparina. Jenna Alexa taas tuo kentälle hieman toisenlaista pop-diivaa, sellaista voimakasta naisääntä, ikään kuin himpun verran särmikkäämpää ja samaistuttavampaa Adelea, kuitenkin sovituttuna moderniin suomalaiseen sielunmaisemaan.

Avainsanat: Voimaballadit, syyshämärä, punaviini

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.