Cheek lopettaa uransa tänään 一 mitä tänne jää kun Cheek lähtee täältä

Vaikka Cheek elelee tällä hetkellä uransa viimeisiä hetkiä, ovat silti hänelle ominaisesti hommat jälleen niin sanotusti isollaan. Uransa lopettavan artistin jäähyväiskeikat esittelevät kaikkien aikojen suurimman suomalaisen konserttituotannon. Tapahtumien kaikki 60 000 lippua myytiin viime syksynä hetkessä loppuun.

Lahden Mäkimonttuun on rakennettu Cheekiä varten ennätyksellisen suuri esiintymisareena. Yli 60 metriä leveä, 25 metriä korkea ja kokonaismassaltaan satojatuhansia kiloja painava lava on jalkapallokentän levyinen ja kokonaismitoiltaan suuren asuinkerrostalon kokoinen. Tanskasta tuotu lava on kustomoitu ainoastaan tätä tapahtumaa varten.

Valot sammuu -lavan rakenteisiin on kiinnitetty peräti tuhat neliömetriä videoseinää, sekä yli tuhat valaisinta tai muuta efektilaitetta. Konsertin sähköntarpeita hoitavat 12 siirrettävää generaattoria sekä satoja kilometrejä kaapeleita. Tapahtuman kalustoa on kuljettanut yli 50 rekkaa, se on ollut välttämätöntä.

Katsomoalueelle on pystytetty tuhansia neliömetrejä porrastettua telinekatsomoa, sekä useita kilometrejä turva-aitoja. Konsertin rakennus- ja purkutyöt kestävät yhteensä lähes kolme viikkoa, ja tapahtumassa työskentelee yhteensä noin 1000 henkeä.

Näinkin käsittämättömillä spekseillä oli oikeastaan tosi hankalaa odottaa keikoilta tarkemmin yhtään mitään. Olen itse seurannut Cheekin viimeistä vuotta mielenkiinnolla; sekä Täältä sinne -kiertuetta keväällä, että kesän festarikeikkoja aina Provinssista Blockfesteille. Sinänsä siis luulisi, että jotain voisi odottaa näiden keikkojen perusteella, mutta jotenkin en uskonut, että jäähyväiskonsertit nojautuisivat samaan konseptiin. Ajattelin, että viimeisen hetkensä näyttämöllä, Cheek käyttäisi eri tavalla, ja tekisi jotain mitä ei ole vielä aiemmin tehnyt.

Saapuminen tapahtumapuistosta Lahden mäkimonttuun vetää aika sanattomaksi. Yhteenkään kuvaan tai videoon ei oikeasti saa taltioitua, kuinka suurelta kaikki oikeasti näyttää. Jo toisen kappaleen aikana huomaan pidätteleväni kyyneliä. En siksi, että kyseessä on Cheekin viimeinen keikka, eikä edes siksi, että kyseessä olisi jotenkin liikuttava kappale, vaan puhtaasti siksi, että kaikki on niin suurta ja hienoa.

Alphasta Omegaan

Cheekin tarina alkoi Lahdesta, missä hän kiinnostui rap-musiikista jo 90-luvulla. Omien sanojensa mukaan hän ei osannut silloin kirjoittaa tai räpätä, mutta oli niin intohimoinen asian suhteen, että oppi tekemällä. Vuosituhannen vaihteessa Cheek liittyi lahtelaiseen rap-ryhmään 5th Elementiin. Muutama englanninkielinen raita noilta ajoilta pyörii netissä huumoriarvonsa vuoksi vielä tänäkin päivänä.

2003 Cheek solmi levytyssopimuksen Sonyn kanssa, Avaimet mun kulmille julkaistiin vuotta myöhemmin. Siitä alkoi matka musiikkimaailman aallokossa. Vuosia myöhemmin Cheek löysi itsensä Rähinältä, mutta perusti lopulta oman levy-yhtiönsä Liiga Musicin vuonna 2011. Se antoi vapauden toteuttaa omaa taiteellista visiota täydellä teholla, ja ensimmäinen Liiga Musicin kautta julkaistu albumi Sokka irti myi kultaa kolmessa viikossa. Sitä seurannut Vain Elämää -ohjelman ensimmäinen tuotantokausi nosti Cheekin raketin lailla nykyiseen asemaansa suomalaisen mainstream -musiikin huipulla.

Aloin itse kiinnittää Cheekin uraan enemmän huomiota, kun artisti alkoi kahmia Emma-pystejä molemmin käsin vuosia sitten. En voinut silloin ymmärtää Cheekin musiikkia, tai juttua ylipäätään, ja palkitseminen tuntui ihan käsittämättömältä. Tuon saman käsittämättömyyden vuoksi Cheek kuitenkin alkoi myös kiinnostaa, sillä halusin ymmärtää mikä siinä oli niin hienoa.

Nykyään vanhat kappaleet toimivat nostalgisina hauskuuttajina, mutta itselleni myös hyvänä muistutuksena siitä, miksen itse Cheekin musiikista silloin kyennyt pitämään. Tuntuu mielipuoliselta, että sama lökäpöksyinen räkänokka, joka 14 vuotta sitten julkaisi Avaimet mun Kiesiin on nyt päätynyt tähän pisteeseen.

Seuraavaksi kasvoi suosio keikkojen saralla. Keväällä 2013 Cheekin molemmat syksyllä järjestettävät keikat Helsingin jäähallissa myytiin molemmat loppuun niin nopeasti, ettei niin ole aiemmin kertaakaan tapahtunut kotimaisen sooloartistin kohdalla. Vuosi myöhemmin Cheek vei show’nsa Helsingin Olympia Stadionille ensimmäisenä yksittäisenä suomalaisena artistina. Se oli hieno merkkipaalu ei vain Cheekin uralla, mutta myös yleisestä suomalaisella musiikkikentällä.

Stadionin keikkojen jälkeen Cheek vetäytyi tauolle ja lähti maailmalle. Vuoden tauon aikana päätös uran lopettamisesta alkoi syntyä. Cheek palasi Blockfestin lavalle vuotta myöhemmin, ja siitä käynnistyi kolme vuotta kestävä suunnitelma, joka artisti lupasi paljastaa “pala palalta.” Kolme vuotta myöhemmin Cheek tiedotti lopettavansa Lahden mäkimontussa elokuussa 2018.

Vuosi vuodelta Cheek on oppinut antamaan itsestään enemmän, ja se on kuulunut myös albumeilla, jotka ovat tuntuneet joka kerta edeltäjäänsä henkilökohtaisemmalta. Harmi, että se “enemmän” mitä on annettu, lienee otettu Jare Henrik Tiihosen henkilökohtaisista voimavaroista.

Synkkyydestään huolimatta Alpha Omega on mielestäni Cheekin paras albumi. Siksi se on samanaikaisesti myös sekä harmillisin, että täydellisin lopetus Cheekin uralle. Vaikka dramaattista viimeistä saagaa onkin mehusteltu viime vuosina niin paljon kuin mahdollista, on se ollut mielestäni perusteltua, sillä se on tuonut matkan harvinaisen tyylikkääseen päätökseen, jossa kaikki on annettu. Ennen kaikkea Alpha Omega oli jo julkaisunsa aikaan selkeä testamentti ja puheenvuoro siitä, et Cheek tahtoo lopettaa.

Valot sammuu

Jos Cheek on jotain ollut, niin ristiriitainen ja tunteita herättävä hahmo. Hän on ollut samanaikaisesti sekä maamme yli- että aliarvostetuimpia artisteja. Cheek on mies, joka myy sekä jäähallit, että stadionit loppuun ja ketä moni kuuntelee salaa, mutta jota harva myöntää oikeasti kunnioittavansa artistina.

Cheek menestyi, koska oli niin röyhkeä, eikä edes osannut hävetä sitä. Samasta syystä Cheekiä vihattiin.

On kuitenkin väistämätöntä, että jonkinlaisen jäljen Cheek on jättänyt uransa aikana. Sen lisäksi, että Cheek on Suomen striimatuin, katsotuin ja seuratuin artisti, ovat hänen kappaleensa myyneet eniten kultaa tässä maassa. Cheek on myös toteuttanut Suomen historian suurimman loppuunmyyneen kiertueen (Alpha Omega Tour) sekä myynyt ensimmäisenä ja ainoana kotimaisena artistina loppuun Helsingin Olympiastadionin.

Uransa aikana Cheek on luonut sillan mainstream-yleisön ja rap-yleisön välille. Ei tietenkään yksin, mutta silti kantanut soihtua rintaman etunenässä. Suomalaiset konsertit, sekä kunnianhimo ovat saaneet viime vuosina poikkeuksellisen piristysruiskeen, ja uskon, että Cheek on ollut siinä merkittävä edelläkävijä.

Jo vuosituhannen vaihteessa on areenoilla nähty niin leidejä kuin mestareitakin. Väittäisin kuitenkin, että suurien kotimaisten artistien esiintyminen Hartwall Areenalla on nyt tavoitellumpaa kuin koskaan, ja ehdottomasti yleisempää kuin lähes kaksi vuosikymmentä sitten kun Cheek aloitteli uraansa Lahdessa. Tämä ei tietenkään ole välttämätön syy-seuraussuhde, mutta kuten sanoin, on Cheek ollut merkittävä tekijä.

Cheek tiedotti lopettamisestaan medialle vajaa vuosi sitten Kämpin peilisalissa. Tilaisuudessa Cheek kertasi vielä tarinaansa ja perusteli syitään päätökselle, päällimmäiseksi tunteeksi tilaisuudesta jäi artistin helpottuneisuus. Kun Cheek oli saanut sanottua, että aikoo lopettaa, hän sulki silmänsä ja hänen olkansa laskeutuivat, ikään kuin koko keho olisi rentoutunut kertaheitolla. Jo siinä hetkessä mielestäni näki, että tämä päätös on pysyvä.

Oma kuvani artisteista on usein muuttunut, kun näen vuorovaikutuksen fanien kanssa. Cheek ei ole tässäkään poikkeus. Vaikka lehtien sivuilla ja levyjen kansissa nähdäänkin artisti, jonka kasvojen peruslukema on hermostuttavan vakava, ei faniensa ympäröimänä Cheek olekaan se kylmäpäinen visionääri, joka julkisuudessa nähdään. Kannustajiensa keskellä Cheek jutustelee niitä näitä, nauraa vapautuneesti, tervehtii fanejansa nimeltä ja hymyilee siinä missä muutkin pulliaiset.

Tätä samaa vapautuneisuutta on myös viime vuosina nähty enenevissä määrin niin Vain Elämää -ohjelman All Stars -kaudella, kuin Cheekin omilla keikoillakin. Ehkä juuri näissä hetkissä on mahdollista nähdä pilkahdus siitä Jare Henrik Tiihosesta, jota Cheekin kuori on vuosikausia suojellut, ja jolla on mahdollisuus jälleen kukoistaa, kun Cheek on poissa.

“Multa on kysytty paljon, että miten oon muuttunut; pelkkä kirjan ilmestyminen vapautti mua jo ihan sairaasti. Kun saa sen oman totuuden julki eikä ole enää salaisuuksia, se on hieno tunne. Oli jotenkin aika rento olo, kun ei tarvinnut enää saavuttaa mitään. Sen jälkeen, kun mä oon päässyt tän homman päälle siten, että nyt tää on tässä, niin ei tarvitse enää mitään.”

– Cheek / Musiikkiblogi.fi -haastattelu 2017

Miljoonan dollarin kysymys onkin, että tuleeko Cheek koskaan takaisin. Onko tämä pelkkä julkisuustemppu, jolla on tarkoitus kääriä hyvät hynät eläkesäästöihin, tai onko tässä kenties jokin uusi Cheekille tyypillinen ähäkutti, joka mahdollistaa Cheekin paluun jotenkin luontevasti vuosia myöhemmin.

Ehkä on, ehkä ei, itse en usko.

Cheekin lopettamista on työstetty niin pitkään ja hartaasti, että joka ikinen kivi taitaa olla käännetty uusista ideoista. Sen verran varmalta ja tyytyväiseltä päätökseensä mies on vaikuttanut olevan, etten usko, että Cheekin nähdään enää palaavan ainakaan pysyvästi Suomen musiikkitaivaalle. Jos jotain, Cheek tuntuu haluavan naulata arkkunsa vain lujemmin kiinni. Lisäksi investoinnit muualla talousmaailmassa mahdollistavat vakaan talouden myös uran loputtua.

Itse ennustankin, että Cheekin lopetettua Jare Henrik Tiihonen vetäytyy kenties musiikkikentällä taka-alalle konsultoimaan ja/tai mentoroimaan Lukas Leonin kaltaisia tapauksia, sekä jakamaan omia ideoitaan ja visioitaan eteenpäin. Ainakin toivon kovasti niin, sillä samanlaista nälkää ja suuruudenhulluutta kaipaisin artisteilta myös sen jälkeen, kun Cheek on kuopattu ja unohdettu.

Cheek on totuttu näkemään viime vuosina kaikkien suurien festareiden pääesiintyjänä, ja on esimerkiksi päättänyt Blockfestin joka ikinen vuosi siitä asti, kun Blockfest järjestettiin ensimmäistä kertaa. Seuraavina vuosina onkin aidosti mielenkiintoista nähdä miten festarit asettuvat uudestaan, kun poissaolollaan loistavat niin Cheek, kuin Antti Tuisku ja Haloo Helsinkikin.

No, onhan meillä vielä JVG.

Mutta oikeasti; mitä tänne jää kun Cheek lähtee täältä? Kuka meitä ärsyttää ja viihdyttää, kuka nostaa rimaa muille saman kentän tekijöille? Pahaa enteilevässä kysymyksessä on mukana ripaus toivoa, sillä jään aidosti mielenkiinnolla odottamaan kuka täyttää sen tilan, jonka Cheek jättää Suomen viihdetaivaalle. Se ei välttämättä ole Lukas Leon, tai edes kukaan kenestä olemme vielä kuulleet. Ja se tekeekin tästä odottamisesta ihan pirun paljon mielenkiintoisempaa.