Jo yli 128k näyttökertaa keränneellä videollaan “LUKAS LEON VS. ?” Lukas Leon kertoi vievänsä Cheekiltä räppikruunun, vertasi itseänsä Eminemiin, uhosi herättävänsä 2pacin taidoillaan eloon, sekä haastoi lopuksi kenet tahansa istumaan hänen viereensä ja räppäämään paremmin. Nyt  Cheekin luotsaaman levy-yhtiön Liiga Musicin ensimmäinen kiinnitys on julkaissut debyyttisinkkunsa sijaan suoraan kokonaisen debyyttialbumin.

Simba

Edustaa: Levy starttaa lupaavasti tarttuvalla biitillä ja menee suoraan asiaan. Edustaa esittelee lähiön kasvatin, joka on ylpeä kotikulmistaan ja pitää omiensa puolia. Ensimmäisen kappaleen lopussa kuullaan myös levyn ensimmäinen tiukka räppiverse, joka antaa suuntaa sille miten teknisesti lahjakas ja nopea kaveri on kyseessä.

Mehujää feat. Ares: Levyn toinen biisi vie levyn soundillisesti hieman popimpaan suuntaan. Lyyrisesti (tästä vielä lisää alempana) Mehujää vie levyä kuitenkin uudenlaiseen suuntaan pois Vantaan lähiöistä ja solidaarisuudesta kevyempiin aiheisiin. Itse kukin voi kuitenkin päätellä mihin puikkoon mehujäällä viitataan.

XTC feat. Cheek & Etta: Levyn kolmas kappale XTC on selkeästi levyn ensimmäinen kappale, joka jo alkaessaan kuulostaa kovalta bängeriltä. Siihen onkin pistetty levyn kappaleista eniten ns. paukkuja, sillä kappaleella kuullaankin vierailemassa sekä toinen räppitulokas Etta, sekä Lukas Leonin mentori Cheek.

Joukkue: Kevyesti latinorytmejä mukaileva Joukkue on letkeä, ja jopa ihan sympaattinen kappale, joka rauhoittaa tunnelmaa mukavasti XTC-kappaleen jälkeen.

Jojo: Leikkimielisistä lyriikoistaan huolimatta Jojo on kenties levyn aggressiivisinta sylkemistä. Se on myös henkilökohtaisesti mielestäni vielä kovempi bängeri kuin Spotifyn ykköseksi kiitänyt XTC.

McCoy: McCoy on selkeä käännöskohta levyllä, sillä sen myötä levyn suunta muuttuu hieman maltillisempaan sekä tummanpuhuvampaan suuntaan. McCoyn yllättävän rento biitti nappaa mukaan tunnelmaansa salakavalasti.

Femme Fatale feat. Pete Parkkonen:  Tummanpuhuvaa, lähes kohtalokasta kappaletta täydentää kauniisti kappaleella vierailevan Pete Parkkosen vahvat vokaalit kertosäkeissä.

Via Dolorosa (with Tommi Läntinen): Kukapa olisi uskonut, että Cheekin suojatti samplaisi levyllään Tommi Läntistä? Tähän on kuitenkin tultu. En ollut ajatellut verrata Lukas Leonia Cheekiin, mutta Via Dolorosa on levyn ensimmäinen biisi, joka kiveen hakattuine kohtaloineen ja kevyine angsteineen voisi olla suoraan Cheekin Alpha Omega -levyltä!

Aave: Ei vain tummanpuhuviin vaan jopa yllättävän hämyisiin tunnelmiin levyn lopettava Aave eroaa levyn alusta kuin yö ja päivä. Haavoittuvia enkeleitä ja tuonelaa sivuava biisi jatkaa Via Dolorosa -kappaleella kuultua Cheek-tematiikkaa. Kappaleeseen mukavaa vaihtelua tuovat espanjalaistyyppinen kitaran näppäily, sekä melkein iskelmää hipova hook.

Yhteenveto

Elokuussa uransa päättävällä Cheekillä on näppinsä vahvasti tässäkin sopassa. Hän bongasi Lukas Leonin YouTubesta kaksi vuotta sitten ja hurmaantui niin, että kiinnitti Lukas Leonin omalle levy-yhtiölleen. Aiemmin Liiga Music on julkaissut vain Cheekin omaa musiikkia.

Cheek onkin Lukas Leonin suurin sanansaattaja, mutta kenties myös suurin kompastuskivi. Internetistä löytyy nimittäin pilvin pimein artikkeleita Lukas Leonista ja hänen mentoristaan, mutta hyvin vähän pohdintaa Lukas Leonin musiikista. Kaikki haluavat kuulla kuka on tarpeeksi kunnianhimoinen tunnetusti vaativan Cheekin kruununperilliseksi ja Liiga Musicin ensimmäiseksi kiinnitykseksi. Sellaisen paineen alla odotukset ovat valtavat, melkein niin kolossaaliset, että niitä lienee mahdoton täyttää. Nyt studiossa on vietetty kaksi vuotta, ja ensimmäisen sinkun sijaan julkaisuun pääsikin kokonainen levy, Simba.

Levyjulkaisua edeltävään uhoon nähden Lukas Leonin debyytti on kuitenkin yllättävän popsävytteinen albumi, räppi on kappaleissa ikään kuin sivuviite, joka vahvistuu vain tietyissä kappaleissa.

Hieman yllättäen albumilla voi kuitenkin myös kuulla referenssejä rock-musiikkiin muutamien alan pioneerien kuten Andy McCoyn, Hanoi Rocksin sekä Tommi Läntisen kautta. Aiemmin Lukas Leon onkin ollut myös Division Six -yhtyeessä, joka räpin lisäksi otti vaikutteita myös funkista ja hard rockista. Voisivatko kova uho ja nälkäinen asenne siis juontaa osittain juurensa räpin lisäksi myös sinne?

Levyä kuunnellessa mielessäni käväisee väkisinkin ajatus siitä, että levy on vähän hätäisen kuuloinen — ei ehkä laadultaan, mutta sisällöllisesti. Simba vastaa mielestäni enemmän EP:tä kuin albumia. Yhdeksänraitaisen albumin kokonaiskesto on vain 25 minuuttia, ja jopa koko albumin pisin kappale kestää vain 3 minuuttia ja 9 sekuntia. Suurin osa kappaleista jää jonnekin kahden ja kolmen minuutin välimaastoon. Kappalekohtaisesti tämä ei juurikaan käy mielessä, mutta kokonaisuutena levy jää sen vuoksi mielestäni vähän ontoksi ja keskeneräisen kuuloiseksi.

Viidestä tähdestä antaisin Simballe kaksi ja puoli; toinen potentiaalista ja toinen teknisyydestä. Puolikas tulisi levyn tuotannosta, joka on toki isoa ja laadukasta sekä nostaa monen kappaleen ihan uudelle tasolle.

Isoin miinus tulee kuitenkin jo mainitsemastani sisällön puutteesta. Tämä on sinänsä hassua, sillä kirjoitin juuri jokunen aika sitten kokonaisen tekstin siitä, ettei sillä ole minulle välttämättä merkitystä jos en ymmärrä kappaleen sanoituksia. Ilmeisesti sillä kuitenkin on merkitystä, mikäli ne häiritsevät kuuntelukokemusta tarpeeksi. Ehkä minulle ei siis olekaan niin väliä jos kappaleen teksti on merkityksetön, kunhan se ei ole huono.

”Huonous” on toki objektiivista. Omasta mielestäni kaikki levyn ”kikkelit” ja ”tisut” laskevat levyn ala-astetasolle, jolloin sitä on kokonaisuutenakaan hankalaa ottaa vakavasti. Toisaalta, ehkei sisältöä ole ollutkaan tarkoitus ottaa vakavasti. Mutta kun pippelipimppijuttujakin voi käsitellä ihan nokkelalla tavalla. Sitä tämä albumi ei tekstillisesti mielestäni kuitenkaan tee.

Tahtoisin nuolasta itteeni / vai pitäiskö postata twitteriin / et mulla on jäätävä jäätävä kikkeli

Ei kutistu kassit / aina on isot mun pussit / päivisin käytän mun massit / yön läpi mä vaan nussin

En toki odotakaan että Simba olisi seuraava Punainen Tiili tai Malarian pelko, eikä sen tarvitsekaan olla. Minusta on vain mielenkiintoista, että etenkään debytoidessaan kukaan haluaa brändä itseään seuraavaksi Skandaaliksi. Samalla on myös mielestäni hieman sääli, että muuten näin taitava tyyppi käyttää lahjansa tähän.

Kuten kuitenkin aiemmin mainitsin, antaisin kuitenkin yhden tähden siitä potentiaalista. Lukas Leonin soundi on miellyttävä ja teknisesti hän on taitava, myös lavalla Lukas Leon on kuin vanhakin tekijä.

Ja mikä pahinta (eli siis oikeasti aika kivaa), kaikesta tästä kirjoittamastani huolimatta en jostain syystä voi lakata kuuntelemasta tätä levyä. Tai siis voin, mutta olen palannut sen pariin jo niin monta kertaa, etteivät sormeni enää riitä niitä laskemaan. Tässä on siis siltikin sitä jotain, ja vain aika näyttää tuleeko Lukas Leonista Cheekin vai Skandaalin kruununperijä.

Avainkappaleet

Edustaa, XTC, Jojo, Via Dolorosa