Love Stuff (Elle King)

Tämä levyhän on ilmestynyt jo 2015, mutta löysin jostain syystä tämän albumin vasta nyt ja ihastuin siihen niin täysin, että oli pakko esitellä se myös täällä!

 Muistan joskus lukeneeni jostain, että Elle King on kuin sekotus Dolly Partonia ja Beth Dittoa. Se onkin mielestäni ihan täydellinen analogia ja kieltämättä itsellenikin tuli Ditto mieleen! 

 Kingin ääni on vangitseva, ajaton ja tunnistettava, ja se olikin ensimmäinen asia joka veti minut hänen musiikkinsa pariin. Sittemmin ihastuin vielä entisestään biisien rosoiseen soundiin, jossa on kuultavissa pieniä kaikuja “vanhoista hyvistä ajoista” — eli käytännössä hieman orgaanisemmasta rock’n’rollista sekä bluesista. Levyllä kuullaankin “vanhan ajan malliin” laaja skaala soittimia aina banjosta busukiin. 

 (En ole oikeasti niin mummo, että kaipailisin niin paljon “vanhoja hyviä aikoja” kuin tämä analyysi nyt ehkä antoi ymmärtää. Minusta myös nykymeininki musiikissa on ihan mahtavaa ja paikoitellen todella innovatiivista, mutta joskus kaiken sen keskellä onkin todella virkistävää kun joku palaakin ihan perus soundeihin ja soittimiin!) 

Love Stuff  -albumi sekä Elle King ovat molemmat jotenkin vain niin äärimmäisen cool.

 

Kuuntele Love Stuff -albumi alta!

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.