Kaikki on hyvin (Paperi T)

 

Tänään vihdoin julkaistiin Paperi T: n paluubiisi Kaikki On hyvin. Esikoisalbumi Malarian Pelkoon verrattaessa kappale on soundiltaan huomattavasti ilmavampi ja valoisampi. Se tuo väistämättä ennemminkin mieleen Ruger Hauerin viimeiseksi jääneen levyn Mature, joka oli äänimaailmaltaan myös merkittävästi popimpi kuin kolmikon aiemmat julkaisut.

Toki Mature on myös julkaisuna tuoreempi kuin Malarian Pelko, joten on sinänsä luontevaa, että se on jo aikanaan näyttänyt mihin myös Paperi T:n soundi saattaa olla menossa. Toki Maturen äänimaailmaan lieni vaikuttanut suuresti Reginan jäsenten osallisuus albumin tekoon.

Siitä huolimatta tämä kappale henkii samanlaista kutkuttelevaa valoisuutta ja on tehty tavallaan yhtä popilla tatsilla, kuitenkin kunnioittaen yhä Paperi T:n aiempaa tuotantoa — vaikkakin Kaikki on hyvin -kappaleen popimpiakaan elementtejä ei ole kuitenkaan viety “liian” kaupalliseen suuntaan. Siitä kertoo jo kappaleen lähes minuutin kestävä alkusoitto ennen kuin räppiosuudet alkavat.

Se on hyvä, sillä liika kaupallisuus rikkoisi monella tapaa Paperi T:n brändiä, jossa kaikkein toimivinta kaupallisesti on olla mahdollisimman epäkaupallinen.

Kaikki on hyvin pyörii pitkälti saman tematiikan ympärillä kuin kolme vuotta sitten julkaistu debyytti Malarian Pelko. Oikeastaan kappale on käytännössä täysin sama kuin Sä jätät jäljen, mutta vain kauniimmassa paketissa, jossa nyt tavarat on jo sievästi pakattuna siinä missä ennen pikkuhousut lentelivät pitkin rappua. Tällä kertaa isompaa kuvaa maalaillaan ja rakennetaan hajanaisilla ajatuksilla, kysymyksillä ja hokemilla.

Monella tapaa Kaikki on hyvin on lyyrisesti niin abstrakti, että se antaa ja avaa jokaisella kuuntelukerralla kuuntelijalle hieman enemmän. Mielenkiinnolla odotankin avautuuko kappale jälleen eri tavalla kun se kuullaan myöhemmin osana isompaa levykokonaisuutta. Nähtäväksi jää myös jatkaako tuleva Kaikki on hyvin -albumi soundiltaan tätä ilmavampaa linjaa.

Aikaisemmin tällä viikolla on Paprun paluuta odottavia jo kiusoiteltu Ezra Gouldin ohjaamalla spoken word -videolla (alla) jolla Paperi T lausuu 2. -runonsa galleria Helsinki Contemporaryssa. Paprun kauan odotetun toisen albumin on määrä ilmestyä kesäkuussa, sitä ennen albumi kuullaan kokonaisuudessaan livenä Sideways-festivaalilla.

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.