Vaikka olenkin jo vuosikymmenen nauttinut erilaisista festareista täysin siemauksin, ovat jostain syystä festarit oman lähiseutuni läheisyydessä aina jääneet pienemmälle huomiolle. Esimerkiksi Ankkarockissa Vantaan Korsossa en ehtinyt käydä kertaakaan ennen kuin menestynyt festari sulki porttinsa viimeistä kertaa vuonna 2010.

Tänä kesänä tein kuitenkin jotakin ensimmäistä kertaa; nimittäin kävin tsekkaamassa Vantaalla itselleni ihan uuden festarin tunnelmia! Nelivuotias Tikkurila Festivaali on syntymästään saakka pyrkinyt olemaan maamme suurin puhtaasti kotimaiseen musiikkiin keskittyvä festari. Silti olen jotenkin aina saanut (tapahtumassa vierailematta) festarista jotenkin kotikutoisen ja sympaattisen kuvan.

Tikkurila Festivaali oli toki myös noita asioita! Samalla se oli kuitenkin ennen kaikkea mainiosti järjestetty ja viimeisen päälle mietitty suurtapahtuma, joka ansaitsisi epäilemättä paikkansa muiden suurien suomalaisten festareiden — kuten vaikkapa Provinssirock tai Ruisrock — parissa.

Viimeksi olen ihastunut tällä tavalla käydessäni ensimmäistä kertaa Blockfesteillä viime vuonna. Tikkurila Festivaali — mikä mieletön salattu helmi pääkaupunkiseudulla!

Lisäksi perjantaina festaria helli aivan mieletön auringonpaiste ja muutenkin aivan täydellinen festarikeli. Kun Mikael Gabriel nousi kesäisissä lavasteissaan lauteille ja huudatti yleisöä, oli vaikea ajatella mitään muuta kuin, että tässä se kesä on. Juuri tässä.

Mikä Tikkurila Festivaaleilla sitten ihastutti niin kovasti? Jotenkin vaikeaa osoittaa vain yhtä asiaa. En ensinnäkään ollut jotenkin ajatellut alueen olevan niin suuri koska tiesin, että festareilla olisi vain kaksi lavaa ja alue oli minulle entuudestaan vieras. Suuren Vantaan Energia -stagen edessä aukesi suuri mustalla peitteellä peitetty hiekkakenttä, jonka jokainen itse tuolla lavalla näkemäni keikka veti hienosti tukkoon. Hieman pienemmän Radio SuomiPop -stagen edusta taas oli rajattu anniskelualueen ja sallitun alueen kesken. Festarikojujen lomasta löytyi niin kaikenlaista purtavaa kuin riippumattojakin joissa leputella jalkoja.

Ikään kuin jokaista yksityiskohtaa oli ajateltu, jotta festarikävijän kokemus olisi mahdollisimman huoleton.

Se ei kuitenkaan estänyt sitä, että lauantaina Vantaan yllä riehui suurmyrsky. Ympäri aluetta ihmiset juoksentelivat hädissään sateensuojaan samalla kun taivas kaatoi vettä (ironisesti alkaen juuri sillä hetkellä kun Kohta sataa -pornohittinsä loppuvuodesta julkaissut Pete Parkkonen nousi lavalle) kuin saavista ja ukkonen jylläsi alueen yllä. Kyllä, ukkonen! Salamoiden saattelemana ihmiset yrittivät suojautua kastumiselta, mutta eihän siitä mitään tullut. Suomen kesä voitti tämän erän.

Sade alleviivasi kuitenkin tietyllä tavalla entisestään ihmisten valmiiksi hyvää fiilistä. Harvaa ihmistä näki alueella suu mutrussa vaikka mekko olisi litimärkä ja kenkiä joutuisi kantamaan kädessä — kaatosade oli nimittäin luonut alueelle sinne tänne monta kymmentä senttiä syviä vesialueita, joiden yli olisi ollut mahdotonta päästä kuivin kengin. Sen sijaan ihmiset olivat huvittuneita ja nauravaisia, odottivat edelleen seuraavia esiintyjiä, sekä auttoivat toisiaan ripustamaan vaatteita kuivumaan sadetta seuraavaan auringonpaisteeseen.

Ikään kuin pienessä hetkessä sympaattinen festari oli muuttunut aurinkoisesta kesäpäivästä ikäviä kokeneeksi kesäleiriksi, jossa palasia yritettiin yhteistuumin koota uudelleen.

Kaatosateen vedellessä viimeisiään, alkoi festarikansa ujosti silti lähestyä kohti Vantaan Energia -lavaa, jolle Vesala nousisi pian. Vesalakin totesi välispiikeissään, että hieman jännitti uskaltautuisiko kukaan taivasalle katselemaan sateista keikkaa. Moni kuitenkin uskaltautui, itseasiassa ihmismassan määrä ei ollut mitenkään silminnähden pienempi kuin päivän aurinkoisina hetkinä.

Enkä ihmettele — Vesala on kuitenkin aina ollut sen verran upea ja mielenkiintoinen, että mielelläni raahautuisin katselemaan häntä ukkosellakin. Tai siis raahauduinkin.

Kun Roope Salminen & Koirat pisti iltapäivällä bileet SuomiPop Stagella, alkoi aurinko hiljalleen hiipiä esiin. Ikään kuin hyväntuulinen setti sekä nauravaiset, tanssivat ihmiset olivat houkutelleet sen esiin.

(Tai sitten Pete Parkkonen oli vain poistunut festivaalialueelta.)

Loppuillan aikana ei säästä tarvinnut enää murehtia, ja suuret vesialueetkin alkoivat kuivua ja imeytyä maaperään.

Summa summarum: Vantaan Tikkurilassa, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja vain parinkymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta on festivaali, joka on täynnä niin huikeita kotimaisia esiintyneitä, että se oli tänäkin vuonna loppuunmyyty. Onnettomat liputtomat saapuivat tänäkin vuonna jalan lähialueilta fiilistelemään meininki alueen ulkopuolelle. Kyseessä on lämminhekinen ja henkilökohtainen, mutta samalla hirveän mahtipontinen festari jota ei todellakaan kannata jättää välistä.