365 päivää, 365 biisiä. Postaussarja seuraa bloggaajan hiljattaisia biisifiilistelyitä sekä blogin vuosisoittolistalle ja Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt!

Chisu – Ei Riidellä Enää

Chisu on mielestäni yksi tämän maan siisteimmistä artisteista, ehkäpä jotain siistein. Arvostukseni on järkyttävän suuri sen vuoksi, että nautin itse niin paljon Chisun taiteellisesta ja unenomaisesta äänimaailmasta johon rakastuin ensimmäistä kertaa kahdeksan vuotta sitten julkaistulla Vapaa ja Yksin -albumilla. Sittemmin tuota äänimaailmaa on rikottu milloin popimmilla tuulahduksilla tai milloin milläkin, mutta Chisu on silti ollut edelleen jatkuvasti maailman coolein.

Lisäksi arvostan ihan hirveästi sitä, että Chisulla on pitkälti täysi kontrolli omasta musiikistaan, hän sekä sanoittaa, säveltää ja tuottaa musiikkinsa pitkälti itse. Tämä uusi yllärijulkaisu ei ole mikään poikkeus. Kutsun tätä “yllärijulkaisuksi” sen vuoksi, että yleisten normien vastaisesti biisiä ei oltu hypetetty etukäteen laisinkaan. Noin vain yhtäkkiä, klo. 9 aamulla olikin suoratoistopalveluihin ilmestynyt uusi kappale.

Ei riidellä enää on todella pelkistetty ja intiimi, se tuntuu lähes kielletyltä kurkistukselta verhon taakse johonkin salaiseen mikä on oikeasti kiellettyä. Siinä missä Chisun taiteellinen soundi on aiemmin flirttaillut paljon popin ja jopa iskelmän kanssa, flirttailee tämä kappale enemmän urbaanin, elektronisen soundin kanssa tuoden sen samalla täydellisesti tähän hetkeen. Ja se unenomaisuus, ah, se on niin läsnä.

Hank Solo – Mistä Loma Loma

Kaikki kesähitit on lähtökohtaisesti ärsyttäviä, sitten niihin kasvaa jotenkin kiinni ja ne on kaikessa ärsyttävyydessään niin hiton hyviä. Tämä on juuri sellainen kesäbiisi. Kyseessä on Hank Solon kolmas oma singlejulkaisu Söpö ja Paska sydän -biisien jälkeen. Tällä kertaa virallisen epävirallisesti laulamassa kuullaan ilmeisesti Teemu Brunila.

Mistä Loma Loma keikkuu juurikin mainiosti siinä äärimmäisen mainiouden ja ärsyttävyyden rajalla, mutta kappaleessa tuntuu olevan juuri sopivan verran ilmavuutta ja tilaa hengittää, ettei se käy liian rasittavasti. Ratkaisevalta tuntuukin C-säkkäri, joka tuntuu ihanalla tavalla juurikin sellaiselta kesäiseltä hengailulta kavereiden kesken. Nimenomaan, pirun kova!

Muse – Dig Down

Jos puhuin tässä postauksessa Chisun suhteen kaikesta siitä taiteellisesta mahtipontisuudesta ja unenomaisuudesta, niin kansainvälisessä mittakaavassa Muse edustaa itselleni juurikin sitä samaa. Olen aina ihaillut bändin kykyä tehdä musiikkinsa isolla kädellä maalailevasti, ja bändi onkin kuulunut suosikkeihini jo pitkään ja isosti. Bändin tapa uudistautua ja tehdä niin erilaista musiikkia on aina ollut äärimmäisen inspiroivaa.

Ehkä juuri siksi olenkin niin pettynyt tähän biisijulkaisuun. Toki, Dig Down kuulostaa päällisin puolin ihan hyvältä. Mutta se ei kuitenkaan tarjoa yhtään mitään uutta vaan kuulostaa todella samalta kuin bändin aiemmatkin julkaisut lähivuosina. Oikeastaan tämä kuulostaa suoraan siltä kuin se olisi jonkinlainen demoversio vuonna 2012 julkaistusta Madness -kappaleesta, joka oli muuten ihan loistava joten oliko siitä pakko julkaista nyt vielä sitten tällainen vesitetty kopio?

Selena Gomez – Bad Liar

Bad Liar kuvailee mainiosti sitä tunnetta kun alkaa ihastua toiseen ihmiseen, mutta yrittää valehdella itselleen että ne tunteet eivät olisi todellisia. Monet meistä ovat kai silloin aika huonoja valehtelijoita.

Kappale lainailee bassoraitaa Talking Headsin 70-luvulla julkaistusta Psycho Killer -klassikosta. Muutoin lähinnä kujeilevasta puhelaulusta koostuva Bad Liar nojaileekin muutoin lähinnä juuri tuohon bassoraitaan. En ole koskaan ollut mikään suuri Selena Gomezin fani, mutta piru vie tämä biisi on mielestäni vaan niin äärimmäisen cool!

Katy Perry – Swish Swish feat. Nicki Minaj

Olen niin pihalla ja kyllästynyt kaikkien artistien välisiin biiffeihin, että skippaan nyt sen osuuden, että kenestä tämä kappale kertoo ja mitä sen taustalla on. Puhutaan sen sijaan mielummin vaikka Katy Perryn uudesta soundista!

Perry on tullut aika pitkän matkan gospel -musiikkia säveltäneestä nuoresta, dropanneen debyyttilevyn (Katy Hudson) ja sittemmin ihan huikean menestyksen saavuttaneen uuden “debyyttilevyn” ja ikonisen pin up -henkisen lookkinsa myötä. Kaikki Katy Perry -nimellä julkaistut levyt ovat olleet ihan mielettömiä menestyksiä ja levy levyltä Perryn ulkoinenkin habitus on tuntunut hieman rauhoittuvan alkuaikojen pin up -tyylisistä asuista ja karamellitangoista.

Nyt kun Perry on teasannut meitä kolmen kappaleen verran muutaman viikon päästä julkaistavasta Witness -albumistaan, alkaa kuitenkin olla aika turvallista sanoa, että hän on luonut nahkansa täysin uudenlaiseksi artistiksi. Sen lisäksi, että ulkoinen habitus on muuttunut huomattavasti (ikoniset mustat suortuvat on vaihdettu lyhyiksi ja vetyperoksidiblondeiksi) ennustavat uuden levyn singlet vahvasti uutta aikakautta Katy Perryn musiikissa.

Uudet kappaleet henkivät modernia elektronista soundia, mutta vievät myös kevyelle aikamatkalle kymmenien vuosien taakse discolattioille ja syntikkapopin maailmaan. Vahvat vaikutevibat tulevat esimerkiksi sellaisista yhtyeistä ja artisteista kuin Eurythmics, The Human League ja Erasure. Yleinen soundi on kuitenkin loppujen lopuksi todella hallittu, mikä sitoo Perryn edelleen vahvasti popmaailmaan.

Noin viikon biisit 2017