Profeetat

Odotin vähintäänkin tohkeissani sitä mitä ikinä olikaan luvassa lähestyessäni loppuunmyytyä areenaa lauantaina. Luvassa olisi poikkeuksellinen konsertti, jossa kaksi maamme mainstreamisti menestyneimpää räppäriä löisivät fiksut päänsä yhteen ja rakentaisivat areenalle jonkinlaisen spektaakkelin. Vain näistä seikoista olin varma, loppu olisi selvillä vasta illan päätyttyä.
Loppuvuodesta 2016 Cheek ja Elastinen tiedottivat tekevänsä muutaman areenakonsertin huhtikuussa, sekä julkaisevansa uutta musiikkia. Yhdessä kaksikko tunnettaisiin nimellä Profeetat. Nimi juontaa juurensa kaksikon vuonna 2013 tekemään Profeetat-kappaleeseen, joka löytyy Cheekin Kuka muu muka -albumilta. Tietyllä tapaa Profeetat ovat siis aina olleet olemassa.
Päästessäni konserttisaliin, en juurikaan yllättynyt siitä kuinka mittavilta kaikki lavasteet näyttivät jo ennen konsertin alkua, huolimatta siitä, että ne oli peitetty tummalla, heikosti läpinäkyvällä esiriipulla.
Konsertin alkaessa tuo esiriippu tietenkin putosi näyttävästi alas ja paljasti koko rakennelman kokonaisuudessaan. Itse Profeettoja lainatakseni, koko konsertti oli selkeästi saanut biblikaaliset mittasuhteet.
Lavasteet koostuvat pitkälti erilaisista valotauluista, joilla videot ja kuvat vaihtuvat konsertin aikana kappaleiden tematiikkaan sopiviksi. Konsertin alussa esiripun laskeuduttua niiden keskiössä pönöttävät Sinuhen kaltaisesti muinaisegyptiin viittaavat suuret sfinksi-rakennelmat. Itse lavan on vallannut illan livebändi ja siitä molemmille sivuille nousevat portaat joiden päissä ammottavat omat ovet. Näistä illan tähtemme saapuisivat lavalle. Lisäksi lavasta eteenpäin suuntautuu tietenkin pitkä, kiiltopintainen catwalk, jonka myöhemmin kuulen olleen ristin muotoinen. Itse konsertissa muoto jäi permantotasossa itseltäni huomaamatta.
Molemmat artistit ovat tehneet pitkän uran omilla tahoillaan (ja satunnaisesti yhdessä) sekä tehneet mahdottoman siistejä juttuja. Molemmat ovat osallistuneet aikanaan Vain Elämää —TV-formaattiin ja Elastinen sittemmin pyörittänyt maikkarilla myös omaa Elastinen feat. ohjelmaansa jota seurasi myös samanniminen levy. Cheek taas on tehtaillut tasaiseen tahtiin radiohittejä ja rakennellut saagaansa joka on jatkunut kirjan ja tulevan elokuvan muodossa. Lisäksi häntä lienee kiittäminen, että tämänkaltaiset jäähalli- ja stadionkonsertit ovat yleistyneet myös kotimaisten artistien esittämänä, ja se on ihan mieletön rikkaus meille kaikille.
Samankaltaisuuksistaan ja kiistämättömästä veljeydestään huolimatta sielunveljesten artistikuvat ovatkin hyvin erilaiset. Elastinen, eli Kimmo Laiho, toki uransa alussa tunnetiin genrelleen tyypillisestä uhoamisesta ja ikivihreiksi kohonneista bileanthemeistaan, mutta on nykyään tuore isä, joka muistetaan usein hymystään, sekä äärimmäisen tsemppaavasta (uudesta) tuotannostaan. Elastinen nähdään yleensä huolettomana heppuna, joka on myös musiikissaan alkanut flirttailla jatkuvasti enemmän popimpien soundien kanssa.
Tästä hymypojasta onkin aivan toisessa päässä Cheek, eli Jare Henrik Tiihonen, teini-iän ongelmanuori ja riitapukari jonka TV-formaatti nosti sittemmin koko kansan Jareksi, mutta silti sellaiseksi hieman mystiseksi, jolla on myös synkkä puoli. Viimeisin, Alpha Omega -albumi oli kenties Cheekin synkin (mutta paras, ja valitettavasti mahdollisesti myös viimeinen) albumi. Sen lisäksi, että Cheekin suunnitelmat ovat usein olleet sellaisia, että ne vaativat äärimmäistä pitkäjänteisyyttä, ovat miehen visiossa aina olleet myös vahvasti läsnä intensiivinen symboliikka ja vahva visio.
Olikin jo lähtökohtaisesti äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, kuinka kaksi näin jyrkkää erilaista ääripäätä saataisiin kurottua yhteen järkeväksi kokonaisuudeksi, joka olisi selkeästi juuri Profeettojen konsertti, eikä vain konsertti, jonka Cheek ja Elastinen tekevät yhdessä.
Olen nähnyt Profeettojen molemmat osapuolet omilla keikoillaan tai festarikeikoilla useaan otteeseen, eikä konsertin meininki (se syvin ydin) juurikaan poikennut niistä tälläkään kerralla. Tai ehkä hieman siten, että lavalla nähtiin nyt kaksin verroin intoa ja kunnianhimoa.
Tietysti tuotantona ja tapahtumana Profeettojen areenakonsertti painii aivan eri sarjassa kuin kummankaan aiemmin toteutetut projektit. Oman kokemukseni mukaan molempien artistien osaaminen on kuitenkin niin vahvaa, että yhtä suuri ja riemukas fiilis saadaan tuotua niin pienemmille klubeille kuin festareille tai areenoillekin.
Kaksin on kuitenkin aina hauskempaa. Profeettojen konsertissa naljaillaan hyvässä hengessä, taistellaan räppimaailman herruudesta ja hymyillään kun on vaan niin pirun kivaa. Ja se hyvä olo tarttuu myös yleisöön. Loppuunmyyty yleisö syö kaksikon käsistä — kun kaksikko sanoo, että taputtakaa, yleisö taputtaa. Kun yleisöä käsketään sytyttämään valo, koko halli kirkastuu valomeren heiluessa tunnelmoiden vasemmalta oikealle.
Illan aikana lavalla keikaroivat hihittelevät veljekset, jotka pomppivat toistensa reppuselässä ja joilla on silminnähden yhdessä hauskaa, mutta silti myös tarpeeksi karismaa ja auktoriteettia pitää show vauhdissa. Illan aikana kuullaan kovimman hitit molempien omista tuotannoista, sekä tietenkin jo yhdessä julkaistut kappaleet Sinuhe, Yhtäccii sekä Jokainen kyynel. Lisäksi myös herrojen hovi-DJ:t Luoma ja Ewok nähdään kamppailemassa toisiaan vastaan aivan lavasteiden huipulla.
Illasta erityisen Profeettojen toistaiseksi julkaistujen kappaleiden lisäksi tekevät lähinnä se, kun artistit tulkitsevat ristiin toistensa kappaleita. Vain nämä kaksi seikkaa yhdessä tekevät tapahtumasta nimenomaan Profeettojen konsertin, eikä Cheekin ja Elastisen yhteistä keikkaa. Lisäksi tätä tukevat tietenkin erinäiset elementit kuten Rähinän ja Liigan leikkimielinen vastakkainasettelu ja tietyt sopivan suuret yliammunnat tuotannossa.
Siitäkin huolimatta; oli tämä tapahtuma sitten mitä tahansa, oli se äärimmäisen viihdyttävä ja toimiva kokonaisuus, joka ei päästänyt tylsistymään hetkeksikään tai saanut kuikuilemaan narikkalappua ennen kuin konsertin viimeinenkin sävel oltiin varmasti kuultu. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, jäävätkö Profeetat vain muutaman kappaleen ja keikan ilmiöksi, vai saammeko nauttia kenties kokonaisesta levystä ja pidemmästäkin yhteisestä taipaleesta.
Kolmen areenakonsertin kokoinen Profeettojen kiertue päättyy tänään, sillä kaksikko aloitti minikiertueensa viimeisen konserttinsa kaksi minuuttia sitten Hartwall Areenalla. Jos kuitenkin missasit tämän spektaakkelin, on sinulla mahdollisuus vielä bongata tämä kaksikko kesän festareilta!
No Comments