Kävi tovi sitten hassusti kun etsiskelin kiinnostavia tulevia keikkoja Helsingin alueelta. Etsintäkaruselliini kuuluu aktiivisimpien keikkapaikkojen nettisivujen keikkakalenterin selaaminen suurennuslasin tarkkudeella. Nosturin listassa vastaan tulikin jotakin hämmästyttävää; Ryan Star.

Sallikaa minun selittää miksi se oli mielestäni niin hämmästyttävää. Ryan Starin esikoisalbumi Songs from the Eye of an Elephant oli aikoinaan suosikkini, ja vaikka sen julkaisusta on jo yli vuosikymmen, nykii se vieläkin sydänlankojani juuri oikeista kohdista. Tuossa levyssä aikoinaan minua viehätti Ryan Starin äänen ohella levyn pianovoittoisuus, sillä olin niin tottunut akustisten ja semiakustisten levyjen nojautuvan kitaraan.

Ryan Star on kiertänyt maailmaa isojen nimien kanssa aina Bon Jovista Goo Goo Dollseihin, mutta on Suomessa pysynyt tuntemattomana. En aikoinaan löytänyt yhtäkään ihmistä, jonka kanssa olisin voinut fiilistellä musiikillista löytöäni, enkä todellakaan edes osannut unelmoida, että näkisin täällä meillä vielä niin tuntemattoman Ryan Starin vielä joskus livenä.

Ryan Star on sittemmin julkaissut kaksi studioalbumia, mutta artistin tunnettavuus meidän maakamarallamme ei ole muuttunut vuosien saatossa. Nytkin paikalle oli saapunut Ryan Starin (joka esiintyi keikan lämppärinä) aikaan ihmisiä vain muutama kymmenen. En silti voi sanoin kuvailla sitä iloa ja kiitollisuutta jonka koin siitä, että pääsin todistamaan miestä livenä.

Ryan Star asteli tyhjyyttään ammottavan Nosturin lauteille huppariinsa hautautuneena, lähes tavaramerkiksensä muodostunut tuima ilme kasvoilleen. Lyhyen settinsä hän pusersi läpi kitara kourassaan välillä vaihtaen soitinta istumalla koskettimien ääreen. Vähäisen ihmisjoukon keskellä oli niin hiljaista, että jos jonkun päästä olisi irronnut hius ja pudonnut lattialle, olisi se aiheuttanut melua.

Mutta Ryan Staria se ei juuri kiinnostanut. Hän esiintyi juuri niin kuin yleisön koosta riippumatta pitäisikin esiintyä; antoi kaikkensa, eikä piiloutunut hiljaisuuden taakse vaan herätti ihastusta koko salin täyttävällä äänellään.

Ja se ääni, se valtavan kokoinen ääni. Upea, rosoinen, kattava, ravisuttava. Se perimmäisin syy minkä vuoksi aikoinaan rakastuin Songs from the Eye of an Elephant -albumiin. Se autenttinen huuto joka repii niistä sydänlangoista juuri oikealla tavalla, mutta välillä murtuu kaihoisaksi hyräilyksi juuri oikeilla hetkillä.

Vaikka paikalla oli vain kourallinen ihmisiä, uskallan väittää että heihin Ryan Star teki lähtemättömän vaikutuksen — ja lisäksi minut kovin onnelliseksi. Olen niin onnellinen, ettei tarvinnut pettyä vaan kyseinen artisti oli juuri sitä mitä toivoinkin, jopa niin kovin paljon enemmän.

(Huomenna luvassa kuvia saman illan Takidan keikalla, tänään tahdon vain fiilistellä tätä kokemusta ja velloa musiikkionnellisuudessani.)