Kuume (Pariisin Kevät)

 

Kuume on mielestäni Pariisin Kevään paras levy viiteen vuoteen. Tarkemmin siis paras levy sitten vuoden 2012 Kaikki on satua -julkaisun, joka oli mielestäni viimeisin levy, jossa on ollut vielä pieniä ripauksia siitä samasta bändistä, joka syntyi joskus kymmenisen vuotta sitten Arto Tuunelan studiossa. Siitä bändistä, jossa on jotakin niin kekseliästä, naiivia, leikkisää, aitoa ja uutta.

Tuo kyseinen albumi oli kuin taitekohta Pariisin Kevään diskografiassa. Sitä edeltäneet julkaisut olivat sitä vanhaa Pariisin Kevättä. Sen jälkeen julkaistut levyt ovat olleet sitä uutta Pariisin Kevättä, sitä joka koskettaa kai kyllä edelleen mutta sopii paremmin radio Suomi Popin iltapäivään kuin aamuöisten jatkojen fiilistelyiksi. Ikään kuin Pariisin Kevät olisi noin vain mennyt ja kasvanut aikuiseksi.

Mutta nyt se nousee taas, kuume. Uusi levy, Kuume on täydellinen sekoitus näistä molemmista maailmoista; sekoitus uutta ja vanhaa, yhtä paljon Pikku Huopalahti ja Matkalla Etelään kuin myös Kesäyö ja Haamupuhelukin. Se on täysi Pariisin Kevät, täydessä elämänkaaressaan.

Kuume on levy, joka aidosti yllättää vaikkei juuri poikkeakaan ennen sen julkaisua kuulluista kappaleista (Tiputa sun aseet, Hei mä soitan sulle ihan kohta ja Pilvissä). Se yllättää siksi, että vaikka em. kappaleet toki kuulostivatkin aika ihanilta yksinäänkin, vasta osana koko levyn kokonaisuutta niissä on todelisesti järkeä. Kuume ikään kuin kasvattaa levyn jokaisen raidan täyteen potentiaaliinsa; jokainen levyn kappale sekä jokainen niiden yksityiskohta tukee levyn muita raitoja.

On siis vaikea sanoa mikä kappaleista olisi oma suosikkini. Sinkkulohkaisut ovat kovia, mutta niiden ulkopuolelta minuun iskivät eniten kappaleet Kuu katoaa sekä levyn nimikkoraita Kuume.

Levy kulkee unenomaisesti eteenpäin ja saa fiilistellessä haikailemaan punaviinilasillisen perään. Tämä on sellainen levy, jota voisi kuunnella yksin kotona sellaisen äärellä, mutta myös kesä(aamu)yönä puistossa kun aurinko jo nousee ja edellinen ilta on päässyt venähtämään.

Kuume on oikeastaan aivan täydellinen nimitys levylle. Vaikka kappaleet yksinään nostattavatkin pientä lämpöä, vasta koko levyllinen saa kuumeen nousemaan.

 

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.