You Me At Six – Night People

Siinä missä Night People -levyltä kyllä löytyy niitä samoja elementtejä kuin You Me At Sixin aiemmastakin tuotannosta, sekä samankaltaisten bändien (Panic! At The Disco, Paramore, Fall Out Boy) tuotannosta vuosien varrella, vilkuttaa levy samalla myös hyvästit noille ajoille ja esittelee uuden, astetta kypsemmän bändin. Albumi eroaa tyyliltään bändin aikaisemmista julkaisuista huomattavasti sillä se on sävyltään paljon syvempi sekä esittelee ripauksen verran raskaamman äänimaailman.

Levyn vahvin raita on nimikkobiisi Night People, joka tempaisee mukaansa jo albumin ensimmäisenä raitana sekä tarjoaa huomattavasti jännittävämmän kolmeminuuttisen kuin useat levyn muut raidat. Ne toimivat toki myös hyvin, mutta kokonaisuutena levy on vaarassa jäädä hieman tasapaksuksi. Levyllä on kuitenkin hetkensä. Stadionkokoinen kiintiöballadi Take on the World muistuttaa etäisesti esimerkiksi Snow Patrolia, joka on suorastaan erikoistunut vastaavanlaisiin balaldeihin. Swear tarjoaa lähes yhtä paljon särmää kuin Night People nousematta kuitenkaan ihan yhtä jättimäisiin mittasuhteisiin.

Kaiken kaikkiaan levy on juuri sellainen kokonaisuus jolla huudatetaan ihimisiä helposti stadioneilla. Adrenaliinintäyteinen Night People on bändin viides albumi ja eittämättä juuri sellainen joka bändin oli hyvä tehdä juuri nyt todistaakseen kypsyytensä.

David Bowie – No Plan EP

Bowie ehti juhlistaa 69-vuotis syntymäpäiviään vielä viime vuonna julkaistulla Blackstar-levyllä, mutta menehtyi kaksi päivää myöhemmin. No Plan EP julkaistiin päivänä jona David Bowie olisi täyttänyt 70 vuotta.

Blackstar-levyn aikoihin äänitetyt kappaleet ovat tiedettävästi Bowien viimeiset julkaisematta jääneet äänitteet koskaan. No Plan EP:n kappaleet tehtiin ensisijaisesti Lazarus-musikaalia varten mikä kuuluu hillityn kunnianhimoisissa sovituksissa. Juuri tämä tekeekin neljästä raidasta pehmeän unimaisen kokonaisuuden.

The XX – I See You

Kaikista tämän kuun levyistä The XX:n varsin ihastuttava uutukainen on kenties suurin suosikkini! Kyseessä on ensimmäinen levy yli neljään vuoteen.

I See You liikkuu äänimaailmaltaan positiivisimmissa, tai vähintäänkin toiveikkaammissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä. Levyllä kuullaan myös melko poppeja elementtejä, mutta se pysyy silti tiukasti alternatiivisen indien laarissa sekä jatkaa luontevasti bändin tutun minimalistista linjaa.

Mitä enemmän kuuntelen tätä, sitä suurempi hype kasvaa sisälläni odottaessani bändin keikkaa tämän kesän Flow Festareilla.

Happoradio – Kauniin Kääntöpiiri

Happoradio on ottanut myös kenties tietoisen askeleen kevyempään suuntaan, sillä bändi on tuottanut levyn alusta loppuun asti itse ja pudottanut aiempien julkaisujen laskelmoidun rosoiset elementit pois. Tilalle on otettu avarampi ja valoisampi soundi, jolla on tilaa hengittää.

Happoradio jatkaa siis edelleen tasaisen varmana. Mitään uutta tai jännittävää se ei uudella levyllään kuitenkaan tarjoa (vaikka Älä puhu huomisesta ja Sinun vaikka hajoat esittelevätkin muutamia elementtejä, jotka pomppaavat positiivisesti esiin muun levyn lomasta) joten kokonaisuutena Kauniin Kääntöpiiri jää kuitenkin vähän tasapaksuksi vaikka siltä löytyykin mainioita raitoja.

Mielestäni yksi Happoradion erityistaidoista on aina ollut kaunis ja nokkela tapa käyttää suomen kieltä sanoituksissaan eikä tämäkään levy onneksi ole poikkeus. Oikeastaan mainitsemani avara soundi antaa sanoituksille yhä enemmän tilaa tulla kuulluksi!

John Mayer – The Search For Everything – Wave One EP

Minä rakastin John Mayerin Battle Studies -albumia. Toki pidän monesta muustakin Mayerin tuotoksesta, mutta piru vie minä muistan kun vielä asuin kotona ja kuuntelin tuota levyä aamusta iltaan kunnes äitini ryösti levyn hyllystäni ja teki samoin. Levyn pehmeä kuiskailu on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi merkaten tiettyä ajankohtaa elämässäni.

Sittemmin herra Mayerin kuunteleminen on jotenkin jäänyt. Battle Studiesia seuranneet levyt kuuntelin läpi, mutta ne eivät kolahtaneet samoin kuin niitä edeltäneet julkaisut. Myös The Search For Everything – Wave One EP putoaa valitettavasti tälle samalle “meh” -osastolle. Yksittäisinä julkaisuna biisit ovat olleet ihan kivoja, mutta kokonaisuutena ne tuntuvat olevan juurikin sitä samaa kitarannäppäilyä ja siirappia kuin sitä edeltäneetkin levyt- Battle Studiesin jälkeen, tietenkin.

Panomusaa, sitähän tämä on. Toisaalta, mitä muuta oikein odotin?

Elsa & Emilie – Kill Your Darlings

Ajatelkaa Say Lou Louta, mutta vähän pohjoismaisemmalla soundilla. Siltä kuulostaa mielestäni Elsa & Emilie. Kill Your Darlings on kompakti puolen tunnin levy täynnä unimaista ajelehtimista Elsan & Emilien suloisten äänten varassa. Jos kaipaat uutta tunnelmointilevyä pimeisiin talvi-iltoihin, this is it.

Joshua Radin – The Fall 

Tässä toinen kompakti puolituntinen, mutta tällä kertaa ihanaa kitarannäppäilyä ja serenadeja just mulle. Muttei sellaisia irstaita niin kuin mainitsemani John Mayer tuolla ylempänä. The Fall on täydet kymmenen raitaa pelkkää aitoa ja maanläheistä akustista folkia.

Joshua Radinin ääni kuulostaa samanaikaisesti jotenkin niin naiivilta ja viattomalta, mutta samalla jotenkin niin vanhalta ja viisaalta. Suurin osa kappaleista nojautuukin tuttuun tapaan juuri tuohon upeaan ääneen. Mitäpä siihen lisäämään, kun ei se oikein muuta vaadikaan.