Jenni Vartiainen – Turvasana

Neonkeltaisen huoneen keskellä poseeraa Jenni Vartiainen vaaleassa kuontalossa sekä reisiin saakka kohoavissa lateksisaappaissa. Kyseessä on Jenni Vartiaisen uusi tuleminen ja Turvasana on ensimmäinen maistiainen Vartiaisen seuraavalta levyltä. Sitä on jo odotettukin sillä edellinen albumi Terra julkaistiin 2013.
Turvasana on mielestäni Jenni Vartiaisen paras biisi tähän mennessä. Toki siihen vaikuttaa verrattaessa myös se, että olen varmasti kuluttanut suuren osan Vartiaisen aiemmasta tuotannosta jo puhki. Turvasana on on pehmeä ja aistikas sekä hieman pikkutuhma, muttei kuitenkaan niin roisi ja rietas kuin mitä media on antanut ymmärtää. Paljon tekee pelkästään Vartiaisen huumaava soundi itsessään yhdistettynä seksuaaliseen viitekehykseen. Onhan biisi toki pirun seksikäs.
Turvasana on yhteistuotos tuottaja Jurekin kanssa, joka on ollut tuottamassa myös mm. Antti Tuiskun En Kommentoi-albumia sekä Erinin Seliseli-albumia, jotka ovat molemmat rohkeita levyjä ja tietynlaisia suunnannäyttäjiä. Ehkä yhteistyö Jurekin kanssa synnyttäisikin rohkeamman albumin kuin mitä kolme aikaisempaa Jukka Immosen kanssa tehtyä, toki upeaa, mutta lempeämpää albumia ovat olleet.
Itse pidän kappaleessa eniten sen pelkistetystä äänimaailmasta sekä riisutuista taustoista, mutta kuitenkin samalla tietyllä tavalla rytmikkäistä laulumelodioista jotka istuvat hyvin biisin raameihin. Erityisesti nämä seikat pääsevät oikeuksiinsa C-osassa, jossa Vartiaisen rytmikäs kuiskailu pääsee kunnolla vauhtiin.
Yksi kiinnostavimpia asioita Jenni Vartiaisessa artistina on mystisyys. Vartiaisessa on jotakin salaperäistä josta on vaikea ottaa selkoa ja se on äärimmäisen kiehtovaa. Samalla se jättää kuitenkin todella vähän tarttumapintaa, joka taas saa helposti tylsistymään ellei artisti saa rikottua sitä pintaa jotenkin. Jenni Vartiainen on lahjakas ja aivan ihana, mutta se ei yksinään välttämättä riitä.
Turvasana rikkookin kevyesti sitä mitä Vartiaiselta on totuttu näkemään, kuitenkaan poistumatta aikaisempien julkaisujen kautta tutuksi tulleelta mukavuusalueelta. Aiheestaan huolimatta kappale kuulostaa mielestäni tosi kauniilta kuten Vartiaisen muukin tuotanto ja tavallaan toivoisinkin että Vartiainen tekisi jotain rumaa. Turvasana on kuitenkin vasta ensimmäinen sinkku tulevalta levyltä ja toivonkin että kokopitkällä kuultaisiin vieläkin rohkeampaa ja särmikkäämpää Jenni Vartiaista, jos ei muuten niin edes sinkkujulkaisujen ulkopuolella. Jos tämä esikoissinkku on vasta ensimakua, vaikuttaa tulevaisuus lupaavalta.
Turvasana on siis vahva ja koukuttava paluu Vartiaiselta, sellainen jota voisi kuunnella (ja olen kuunnellutkin) tunteja putkeen. Se on myös innostava lupaus tulevasta levystä. Hyvä! Tervetuloa takaisin Jenni Vartiainen!
No Comments