Näin viimeyönä unta jossa maailma loppui. Kaikki olivat juosseet rantaan ja hyppivät laiturilta veteen, minä seisoin laiturin nokassa ja annoin ihmisten juosta ohitseni. Katselin vastakkaiseen suuntaan ja odotin sitä suurta aaltoa joka peittäisi kaiken alleen. En tahtonut upota tyyneen veteen, halusin hypätä aallon selkään ja ratsastaa sen päällä niin pitkälle kuin mahdollista. Jotenkin en uskonut siihen, että maailma voisi vain loppua tähän rantaan. Halusin nähdä mitä tapahtuisi sen kaiken jälkeen.

Kun maailmanlopun aalto vihdoin saapui, hyppäsin sen selkään ja ratsastin avomerelle. Olin ainoa ihminen koko maailmassa. En selvinnyt, mutta sain muutaman minuutin lisäaikaa ennen kuin heräsin herätyskelloon. Halusin tietää miltä tuntuu kun maailma loppuu, mutta se ei tuntunut oikein miltään. Ensin tuli pimeää ja kehoni lakkasi olemasta, jotenkin ymmärsin ja tunsin silti kaiken. Ihan kuin olisin ollut unessa – varmaan koska olinkin. Sitten tunsin pienen sähköiskunomaisen tunteen ja kaikki loppui, vähän kuin joku olisi katkaissut virran kaikelta.

Olen ennenkin nähnyt unta maailmanlopusta, se oli painajainen joka antaa minulle kylmiä väreitä vieläkin. Siinä koko maailma upposi punaiseen tulimereen ja kaikki oli jotenkin kaaosmaista. Viimeöinen maailmanloppu oli kuitenkin erilainen. Siinä kaikki oli jotenkin seesteistä, ikään kuin minä ja kaikki ympärilläni olisivat jotenkin hyväksyneet kohtalonsa.

Ennen maailman sammumista olin tehnyt unessani kaiken mitä en olisi koskaan olisi aiemmin voinut edes kuvitella tekeväni. Olin seikkaillut viidakossa ja deittaillut miljadööriä. Lopullista kohtaloani en kuitenkaan voinut paeta, tiesin mitä oli vielä tulossa.

En tiedä miksi näin unta maailmanlopusta, mutta luulen sillä olevan jotain tekemistä sen kanssa, että herätysäänenäni on Vesalan Rakkaus ja Maailmanloppu jota olin torkuttanut aamulla ahkerasti.

Kun heräsin unestani tähän maailmaan, tunsin maailmanlopun vieläkin sykkivän suonissani. Jäin pohtimaan mitä minä tekisin jos tietäisin maailman vain sammuvan viikonlopun jälkeen. Ensimmäinen vastaus on selvä; hyvästelisin tietenkin rakkaani ja kiittäisin heitä yhdessä eletystä elämästä. Mutta sen jälkeen? Minä kuuntelisin musiikkia. Minä kuuntelisin kaikki suosikkibiisini yhä uudestaan ja uudestaan ja vielä kerran sen jälkeenkin, kuuntelisin vanhat suosikkini ja uudet suosikkini, vain hetkelliset suosikkini ja elämänmittaiset suosikit. Kuuntelisin kaikki ne levyt joille minulla ei ollut aikaa ja yrittäisin päästä jyvälle siitä millaista musiikkia tulevaisuudessa olisi tehty jos maailma ei olisi loppunut maanantaihin.

Maailma ei kuitenkaan lopu viikonlopun jälkeen, onneksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etten voisi elää viikonloppuani sen mukaisesti. Tänään aionkin siis kiittää ja kehua ystäviäni, ja kuunnella ihan jumalattomasti musiikkia. Vesalaa ja kaikkea muutakin.