Blockfest 2016

En ollut koskaan aiemmin käynyt Blockfesteilla, mutta muutaman asian tiesin etukäteen; hip hop -kulttuurin nimissä järjestetty Blockfest on myyty jokaisena järjestysvuonnaan jo ennakkoon eikä ihme, sillä aktiivivierailijoiden puheista olin itsekin osannut päätellä, että kyseessä on ilmeisesti erityisen lämminhenkinen ja tunnelmaltaan vaikuttava festari.
Tänäkin vuonna Blockfestien lavoille nousivat Suomalaisen hip hopin kärkinimet ja kourallinen suuria jenkkinimiä (sekä ruotsalainen Yung Lean). Myös yhdysvaltalaisen rap-artisti Travis Scottin oli tarkoitus myös esiintyä Suomessa ensimmäistä kertaa kesän Blockeilla, mutta Scottin peruessa esiintymisensä viime metreillä muiksi pääesiintyjiksi jäivät mm. Nas, Asap Rocky, Big Sean, G-Eazy sekä käsi kädessä Blockfestien kanssa kasvanut Cheek.
Blockfest päätti festarikesän elokuussa tänäkin vuonna tuttuun tapaan Ratinan stadionilla sekä sen ympäristössä Tampereen luonnonkauniissa Ratinanniemessä. Lavoja Blockfestin alueelle on yhteensä kolme; Ratinan stadionilla toimiva päälava Stadium Stage, tunnelman tiivistäjä Telt Stage sekä Street Stage – sympaattinen pikkulava stadionin sisäänkäynnin tuntumassa.
Vietettyäni ensimmäisen päiväni festareilla, ymmärsin hyvin todeksi kaikki siitä kuulemani puheet. Kyseessä oli ehdottomasti tunnelmaltaan poikkeuksen ystävällinen tapahtuma. Aurinko paistoi läpi viikonlopun kuin käskystä ja ihmiset viettivät hymyissä suin aikaa toistensa kanssa olipa kyseessä sitten tuttuja tai tuntemattomia veikkoja.
Myös itse festarialue oli poikkeuksellisen monitasoinen niin ohjelmistoltaan kuin fyysisestikin. Ympäri Ratinan Stadionia sekä sen rakenteita ja ympäröivää puistoa levitetty festarialue tarjosi kaikenlaista häppeninkiä aina perinteisistä ruokakojuista valokuvauskoppeihin ja ruokakojuihin. Backstage-alueella artistit, toimittajat ja muut festarityöntekijät hengailevat yhdessä sulassa sovussa ja alueen yleistiloissa ihmiset tutustuvat uusiin ystäviin kernaasti ja jakavat uusien tuttavuuksien kanssa tasoittavia.
Itseäni etukäteen kaikesta haipista huolimatta hieman huoletti viihtyisinkö hiphop -kulttuuriin keskittyneillä festareilla, kun genre on minulle niin vieras. Olen kasvanut popin ja rock-musiikin parissa ja vasta lähivuosina alkanut kiinnostumaan myös rapista ja hip hopista. Blockfest teki kuitenkin erityisen vaikutuksen, oikeastaan voisi sanoa, että se vei sydämeni yhden ainoan viikonlopun aikana.
No Comments