24K (Evelina)

Tänään syynissä on Evelinan debyyttilevy, joka on myynyt jo etukäteen platinaa – tämän ovat mahdollistaneet etukäteen streamattavissa olleiden sinkkujen kova menestys. Levyn kymmenestä kappaleesta jo kuusi onkin jo julkaistu etukäteen sinkkuina ja itselleni lopuista kappaleista osa oli jäänyt mieleeni myös kesän keikoilta. Se tarkoittaa onneksi sitä, että kappaleissa on hyvää tarttumapintaa, mutta myös valitettavasti sitä, että tiesin jo etukäteen ettei itse levyllä tulisi olemaan mitään kovin suuria yllätyksiä tarjottavanaan. Se on silti ollut itselleni yksi vuoden odotetuimpia levyjä, joten mennään suoraan asiaan!
Levyn starttaa nimikkokappale 24K, joka on vaikuttava alku koko levylle ja olisi oikeastaan yhtä hyvää sinkkumateriaalia kuin valitut sinkkulohkaisutkin. Sitä seuraava Fuulaa kuulostaa niin tutulta, että päättelen sen olevan juuri yksi niistä kappaleista, joka on jäänyt elävästi mieleen kesän keikoilta. Jos rehellisiä ollaan, niin minulla oli jopa mututuntuma, että kappale olisi jo julkaistu vaikka Evelinan Spotifyssa p ä i v i t t ä i n vieralleena tiedänkin, ettei kappaletta sieltä löydy. Se kertoo kuitenkin paljon kappaleen tarttuvuudesta, vaikka tunnelma kappaleella on intensiivinen ja jopa hieman ahdistava. Biisissä kuullaan vierailevana artistina Julma Henri.
Levyn kolmosraitana kuullaan alkuvuodesta julkaistu sinkku Sireenit, joka on toiminut mainiosti myös yksinään sinkkuna, mutta käy vielä enemmän järkeen osana levykokonaisuutta, jossa se pääsee oikeuksiinsa. Sitä seuraa Sushi, tuo omituinen hitti kuluneelta kesältä, joka herätti itsessäni suurta hämmennystä ennen kuin pääsin siihen sisälle. Kappale starttaakin myös levyn kevyemmän ja vauhdikkaamman vaihteen. Seuraava raita Tanssin sun kaa esitteleekin ihanan kevyen, ilmavan ja huolettoman Evelinan. Sitä seuraa kappaleen Honey sekä uusimman sinkkubiisin Ei filtterii luoma hittikimara, joita en käsittele tässä kirjoituksessani sen enempää sillä sinkut ovat varmaan tulleet jo pitkälti kaikille tutuiksi!
Seuraava epäsinkku-kappale on kuitenkin Shh, joka palauttaa levyn tunnelman takaisin tummanpuhuvaan, urbaaniin utopiaan. Biisillä on häivähdys jotakin kansainvälistä – ehkä Rihannaa, mutta enemmän niitä biisejä joita ei valittu sinkuiksi. Levyn lopettavat Evelinan kaksi ensimmäistä sinkkua — Vuoristorataa sekä Rakkaudesta Lajiin.
Summa summarum: Esikoislevyllään Evelina flirttailee niin popin ja R&B:n kuin hip hopinkin kanssa, nappaa biiseilleen skenen kovimmat featit ja tietää mitkä vertauskuvat toimivat some-Suomessa vuonna 2016. Kuten siltä julkaistujen kappaleiden perusteella voisi odottaakkin, 24K on vallan mainio joskin jää hieman yllätyksettömäksi niin monen jo etukäteen kuullun sinkun vuoksi. Tunnelmaltaan se on utuinen, moderni, tumma, erilainen sekä äärimmäisen uskottava, ja palloilee taitavasti katu-uskottavan urbaanin popin sekä raikkaan mainstream popin välillä.
5/5 en pettynyt.
No Comments