Mikä upea, taianomainen hetki koittikaan Provinssirockissa tänä vuonna kun Damien Rice nousi lavalle. Tämä irlantilainen pörröpää on kaihosan folkin ja sydänlankojen vetelyn mestari ja minusta olikin mielenkiintoista, että mies oli nostettu ihan suurehkolle Woodland Stagelle, joka toimi tänä vuonna Provinssin toisiksi suurimpana lavana. Toisaalta Damien Rice on nähty muuallakin lukemattomien loppuunmyytyjen konserttien ja festivaalien päälavoilla joten on vähintäänkin oikeutettua, että hän saapui  vihdoin lähes 15 vuoden odotuksen jälkeen viimeinkin myös Suomeen ja nostettiin vielä arvoisellensa lavalle.

Damien Rice on toiminut kuraattorina niin monille elämäni koskettaville hetkille ja kutitellut kyynelkanaviani niin moneen otteeseen, että ukon näkeminen ihan omin silmin oli jotenkin äärimmäisen liikuttava kokemus. Keikan alkaessa ihmisiä oli niin väljästi, että eturiviin pääsi yksinkertaisesti tepastelemalla sinne. Sulosointujen kajahtaessa ilmaan kappale toisensa jälkeen ihmisiä kerääntyi kuitenkin ihastuneena lavan tuntumaan kunnes yleisöä oli niin pitkälle kuin tilaa suinkin riitti.

Ilmassa oli jonkinlaista taikaa, sateinen ja kostea päivä oli kääntynyt lämpimäksi kesäillaksi ja ihmiset nojailivat toisiinsa fiilistellen miestä ja kitaraa. Tunnelmassa oli jotenkin harvinaista; sellaista vanhan ajan festareiden orgaanista meininkiä jota en varmasti unohda koskaan.

God bless Damien Rice.