10 syytä rakastaa Antti Tuiskua

1. Kunnianhimo & Rohkeus
Suomessa ei ole aiemmin juurikaan nähty sellaista poptähteä, joka heittäytyy esitykseensä samanlaisella antaumuksella kuin Antti Tuisku, joka ei vain laula ja esiinny, vaan myös tanssii ja uskaltaa herättää henkiin vision, joka on suurempi ja älyttömämpi kuin mitä tässä maassa on totuttu aiemmin näkemään.
Tuisku on tehnyt pitkän, yli kymmenvuotisen uran ja julkaissut kymmenen levyä. Hetken jo hiipumaisillaan olevan tähtensä hän sytytti uudestaan kunnianhimolla ja itsetutkiskelulla.
Mielestäni Antti Tuisku on erityisen siisti artisti sen vuoksi, että pitkän uran todellinen läpimurto nähtiin vasta vuonna 2015 ilmestyneen En Kommentoi -levyn myöntä. Tuo levy on nimittäin jotakin niin siistiä ja erilaista ja ihailen suunnattomasti tällaisia artisteja, jotka eivät pelkää kokeilla uusia juttuja musiikissa.
2. Esiintyjänä itsevarmuuden perikuva
Oletko ikinä nähnyt Antti Tuiskua keikalla? Kuinka iloinen olisinkaan jos saisin edes ripauksen siitä härskistä itsevarmuudesta. Jos siitä osaa ammentaa oikein, voi siitä itsekin voimaantua ja tuntea olonsa ehkä hieman itsevarmemmaksi. Tunteekohan Antti Tuisku koskaan itseään epävarmaksi?
3. Mediakuva keskittyy tiukasti musiikkiin
Niin utelias kuin olenkin, musta olisi äärimmäisen hienoa jos artisteja ja bändejä käsittelevät artikkelit keskittyisivät musiikkiin eivätkä parisuhteisiin tai perheeseen tai elämäntapamuutokseen tai mitä näitä nyt on. Toki, nämä kaikkihan varmasti heijastuvat musiikkiin, mutta musta on silti arvostettavinta jos tuo palstatila omistetaan musiikille. Antti Tuisku on kauniisti välttänyt turhat skandaalit ja keltaisen lehdistön otsikot ja se on mielestäni äärimmäisen kunnioitettavaa.
4. Ei välitä mitä muut ajattelevat
Antti Tuisku laskeutui Hartwall Areenan konserttiinsa poliisiautolla ja poistui lentävällä banaanilla. Keikoillaan hän piiskaa lavaa allaan pyörittäessään ruoskaansa ja julistaa, että hallin ainoa oikea mies on Antti Tapani Tuisku. Hän on todella lakannut välittämästä siitä mitä muut ajattelevat ja todistanut kuinka se todella on mitä parahin tie menestykseen.
5. Myöntää avoimesti virheensä
Esimerkiksi Vain Elämää -ohjelmassa Tuisku kertoi avoimesti siitä kuinka uran alussa julkisuus alkoi nousta päähän niin, että ystävät alkoivat huomauttaa asiasta. Lisäksi hän myönsi aiemmin välittäneensä paljonkin siitä mitä muut ajattelevat kunnes vihdoin lakkasi välittämästä – silloin julkaistiin En Kommentoi, jolla hän teki uransa toistaiseksi suurimman läpimurron. Se, että hän avoimesti kertoo kipuilleensa näiden asioiden kanssa tekee hänestä inhimillisen ja samaistuttavan. Ja äärimmäisen aidon.
6. Arvostaa fanejaan (ja nuo fanit ovat muuten uskollisia)
Tuiskun puheesta, tarinoista ja sosiaalisesta mediasta suorastaan huokuu suunnaton rakkaus faneja kohtaan. Eikä ihme, sillä nuo fanit ovat pysyneet rinnalla jo yli vuosikymmenen.
Olin itse katsomassa Antti Tuiskua keikalla ensimmäistä kertaa Kulttuuritalolla vuonna 2004. Siitä on 12 vuotta. Olin keikalla yksin koska koulussa minua kiusattiin sen vuoksi, että kuuntelin Tuiskua joten jonotin keikkapaikan edustalla yksin monta tuntia mukanani keltainen kyltti johon olin maalannut Antti Tuiskun silloisen logon sekä toiselle puolelle raapustanut suurin kirjaimin ANTTI ON PETO. (Se oli juttu jo silloin.) Yllättäen löysinkin yhden kiusaajista keikalta ja vietimme tuon illan yhdessä. Kun palasin kouluun, ei minua enää koskaan kiusattu siitä, että kuuntelin Antti Tuiskua.
Välillä mietin, että Hiton Pelkuri kertoo juuri sellaisista ihmistä kuin sinä iltana saamani uusi keikkatoverini. Siitä on nyt 12 vuotta, nyt olen jo 25-vuotias aikuinen. Silti Antti Tuisku on edelleen yksi tämän maan siisteimmistä artisteista ja minusta on äärimmäisen siistiä, että niin moni muukin on vihdoin huomannut sen.
7. On aito sosiaalisessa mediassa
Siinä missä tylsät asialliset julkkissomettajat ja artistit päästävät ehkä katsojansa kurkistamaan kulisseihin sekä ehkä jakavat ajatuksiaan kevyistä aiheista ja arjestaan, Antti Tuisku seikkailee koiransa kanssa, snäppää kännissä ja pitää joulunakin tuttavallisia Periscope-lähetyksiä. Tuo aitous on viehättävää.
8. Ei antanut vihaajien lannistaa
Antti Tuisku on savustettu ulos lavalta pullosateen saattelemana ja jossain perähikiällä on keikkapaikalle tultu vastaan kirveiden kanssa. Niitä jotka eivät kuunnelleet Antti Tuiskua pilkkasivat niitä jotka kuuntelivat ja ne jotka olivat vähän hienovaraisempia löivät vain vetoa siitä, että muutaman hitin jälkeen kaikki unohtavat koko tähdenlennon. Jotenkin Antti Tuisku puski silti eteenpäin ja löysi oman juttunsa tehden sitä mitä rakastaa. Nyt keikoilla ei enää nähdä pullosateita vaan vihaajatkin pyörtävät päänsä festarisettien aikana olipa kyse sitten Provinssirockista tai Weekend -festareista.
9. Kannustaa olemaan oma itsensä
Kaikki edellämainittu yhdistettynä Tuiskun menestykseen lähivuosina on inspiroiva esimerkki siitä kuinka kannattaa todella pyrkiä luopumaan siitä kuinka korkeassa arvossa pitää muiden mielipiteitä sekä olla rohkeasti oma itsensä ja jahdata unelmiaan olivatpa ne mitä tahansa.
10. Antaa kaikkensa
Mainitsinkin blogissani jo aiemmin Tuiskun suurista konserteista kirjoittaessani, että siinä missä monien muiden artistien suuremmissa konserteissa on nähty ihan suunnaton vaiva lavasteisiin, vierailijoihin sekä pieniin yksityiskohtiin, loistaa Antti Tuisku kaikkein eniten juuri sisällöllään. Upeat koreografiat, illan kappaleet sekä itse artistin ja yleisön mieletön energia olivat tuolloin pääosassa ja tämä päti myös kesän keikoilla.
Jos olette käyneet Tuiskun keikoilla, olette nähneet kuinka hän antaa myös fyysisesti kaikkensa niin, että hikoilee kuin pieni porsas, puhumattakaan siitä kuinka sitoutunut hän on unelmaansa henkisesti. Kun Antti Tuisku joutui perumaan keikkansa Kuopiossa hän pyysi sosiaalisessa mediassa anteeksi tihrustellen itkua. Jo se kertoo paljon siitä minkälainen tunnelataus Tuiskulla on uraansa.
Ehdottomasti yksi syy rakastaa Antti Tuiskua on Antin tapa uudistautua musiikissa ja lavashowssa! Joka kiertueella ja albumilla on ollut jotain uutta joka inspiroi meitä ja on syy miksi jaksaa seurata uraa!” – Tuiskuttajat-faniyhteisö
No Comments