Ajatuksia pölystä & ihmisyydestä

Ihminen on mielettömän upea, monimuotoinen ja mielenkiintoinen olento. Ihminen on vahva. Ihminen hallitsee tätä tätä maapalloa – pitkälti – ja kykenee suuriin asioihin niin hyvässä kuin pahassakin kuten rakkauteen ja sotaan. Jestas sentään, ihminen on käynyt kuussa sekä kiivennyt maailman korkeimmalle vuorelle! Juuri siksi minusta onkin aivan k ä s i t t ä m ä t ö n t ä kuinka pieni asia voi murtaa ihmisen. Pöly. Jumalauta pöly. Joka vuosi tähän samaan aikaan koko olemukseni järkkyy siitepölyn vallatessa kehoni samalla kun käperryn auringon paahtamaan Kallion yksiööni piiloon ulkoilmalta ja niiltä mikroskooppisen pieniltä hiukkasilta jotka kiidättävät minut alta aikayksikön (kuolin)vuoteeltani ambulassilla sairaalaan.
Jos siis olette miettineet mihin musiikkiblogini on hiljentynyt, niin sinne. Jonnekin syvälle koivunkukintakalentereiden ja 10mg Heinixin välimaastoon. Vaikken olekaan voinut kirjoittaa teille musiikista ja jakaa kanssanne loistavia biisejä päivittäin, olen kuitenkin – luojan kiitos – pystynyt kuuntelemaan sitä itse korvillani jotka eivät vielä toistaiseksi ole siitepölyn tukkimat.
Jaankin teille nyt liudan rästibiisejä kerralla sekä vinkkaan teille samalla myös 365 -soittolistastani! Se on postauksen lopusta löytyvä soittolista josta löytyy kaikki tänä vuonna valitsemani päivän biisit! Tarkoituksenani olisi, että kun pistämme vihdoin vuoden pakettiin, löytyisi soittolistalta yksi kappale jokaiselle päivälle.
No Comments